Televisioruudussa näkyy taas tuo Saara Cantellin onneton "Ainoat oikeat" -elokuva.
Järkyttävää että Suomessa tehdään noin huonoja elokuvia ja niitä vielä tuetaan yhteisillä rahoilla. Eikö tuollaiseen tekorohkeaan saippuaan löydy sponsoreita vaikka jostakin ryönäkaupasta. Pidän kyseistä lajityyppiä yhtä tympäisevänä kuin noita ainaisia sotaelokuvia. Roolit ovat ainakin selvät, rankat miehet tekevät raatoja ja säätäjä-ämmät jahtaavat alfoja. Olisi hienoa jos tässä maassa olisi mahdollista nähdä edes yksi oikea elokuva, jonka katsominen ei aiheuttaisi turhautunutta kiukkua ja sääliä esim. mukana olevia näyttelijöitä kohtaan. Kaikkeen visvaan sitä hekin joutuvat osallistumaan. Toisaalta somesukupolvi tyhmenee nyt sellaista kyytiä, että on kai turha odottaa mitään muuta kuin kaiken muuttumista tuoksi samaksi mainoksen näköiseksi sliipatuksi pas2.
Saara Cantell ym.
3onyli2
0
111
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka912531- 671465
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww841423EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje131208- 81943
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19910Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta105804Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe36800- 54783
- 30716