Pääsenkö enää siioniin?

jussip213

Olen 23-vuotias mies. Olen elänyt varsin maallista elämää jo seitsemäntoista vuotiaasta saakka. Olen käyttänyt paljon alkoholia, huumeita, harrastanut esiaviollista seksiä, roikkunut baareissa sekä keikoila paljon. Olen ollut osallisena erinäköisissä rikoksissa. Kuinka pahalla minua katsotaan kun haluaisin palata takaisin taivaan polulle?

45

689

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyllä_Sinulla
    • IsäJuokseeVastaan

      Lue tuhlaajapojan vertaus Raamatusta!

    • Jos Sinä tunnet ja kadut syntejäsi, niin ei sille ole mitään estettä. Sinulle saarnataan kaikki synnit anteeksi Vapahtajamme nimessä ja veressä. Anteeksi annettuja syntejä ei Jumalakaan enää muista.

      Tervetuloa seuroihin!

      • PitääköPaikkansa

        Voiko synnit uskoa anteeksi kirjoitetusta tekstistä.?
        Käsittääkseni Olavi Voittonen kielsi synninpäästön kirjallisesti.

      • Ei sillä tavalla voi parannusta tehdä, kyllä pitäisi olla äänellinen suora julistus.

        Jos on jo uskomassa, niin kai sillä tavallakin voi vakuuttaa, että synnit on edelleen anteeksi.

      • toiseen.kuppikuntaan
        TÄHTIRYHMÄ kirjoitti:

        Ei sillä tavalla voi parannusta tehdä, kyllä pitäisi olla äänellinen suora julistus.

        Jos on jo uskomassa, niin kai sillä tavallakin voi vakuuttaa, että synnit on edelleen anteeksi.

        Tuo vaatisi kyllä vahvat perustelut. Miksei kuuro voisi pelastua? Tai mykkä julistaa?

      • Kyllä toisen ihmisen välityksellä voi saada synnit anteeksi.

      • voiteitäraukkoja
        TÄHTIRYHMÄ kirjoitti:

        Ei sillä tavalla voi parannusta tehdä, kyllä pitäisi olla äänellinen suora julistus.

        Jos on jo uskomassa, niin kai sillä tavallakin voi vakuuttaa, että synnit on edelleen anteeksi.

        mailmassa on miljoonia uskoontulleita yön yksinäisyyksissä, milloin tämä fakta uppoaa teidän kivikoviin kalloihinne ja sydämiinne kaiken epäraamaytullisen rojun alle!!?

      • TÄHTIRYHMÄ kirjoitti:

        Kyllä toisen ihmisen välityksellä voi saada synnit anteeksi.

        Missä Raamatussa näin tehdään?

      • anteeksiantoautomaatti
        TÄHTIRYHMÄ kirjoitti:

        Kyllä toisen ihmisen välityksellä voi saada synnit anteeksi.

        Raamattu ei totea tuota vääräksi, ei myöskään sitä, että välitys voi olla koneellinen.

      • anteeksiantoautomaatti kirjoitti:

        Raamattu ei totea tuota vääräksi, ei myöskään sitä, että välitys voi olla koneellinen.

        Näyttöjä, näyttöjä. Vaikka Raamatun tekstiä.

      • AutomaatinVoisinTehdä
        Kesitas kirjoitti:

        Näyttöjä, näyttöjä. Vaikka Raamatun tekstiä.

        Tuohonhan kelpaa KOKO Raamattu. Lue itse läpi ja totea, ettei mainittuja asioita ole Raamatussa todettu vääriksi.

      • AutomaatinVoisinTehdä kirjoitti:

        Tuohonhan kelpaa KOKO Raamattu. Lue itse läpi ja totea, ettei mainittuja asioita ole Raamatussa todettu vääriksi.

        Älä viitsi.

        Raamatulliseen kysymykseen vastataan antamalla paikka, Kirja, luku sekä jakeet. Ne sinulta uupuvat, joten olet ilmeisesti Kerhon ihmisiä, vailla Raamatun tuntemusta.

        Siellä ei ihmiset jaa syntejä toisille antaaksi, se on Pyhää Sanaa.

    • JupeHulluinhuonelaisesta

      Hitler ja Stalinkin olisivat pelastuneet jos olisivat nöyrtyneet Jumalan edessä, katuneet syntejään tehden niistä parannuksen ja turvanneet Kristukseen.

      Kukaan ei ole tehnyt niin paljon syntiä, etteikö Kristuksen sovitus kattaisi niitä kaikkia, joten ei hätää. Kannattaa kuitenkin muistaa, että parannuksen tekeminen ei ole ainoastaan sitä, että saa synninpäästön:

      http://sanaolijumala.blogspot.fi/2018/01/parannus-ja-noyrtyminen.html

      • Oletko_sitä

        mieltä, Jupe, että Joonakin vielä voisi saada parannuksen armon? Onko hänellä synnintuntoa, vaan vain paatumuksen rauha? Kerranseurapuheessa maiittiin, että koskaanb ei ole tapahtunut niin, että eriseuran päämies saisi palaamisen armon.

      • sitä.mieltä
        Oletko_sitä kirjoitti:

        Mutta mainittu päämies on saanut lähtemisen armon. Mieti sitä.

      • d4445555

        Perisyntiä et saa anteeksi

      • Jupe-Hullujenhuoneesta
        Oletko_sitä kirjoitti:

        mieltä, Jupe, että Joonakin vielä voisi saada parannuksen armon? Onko hänellä synnintuntoa, vaan vain paatumuksen rauha? Kerranseurapuheessa maiittiin, että koskaanb ei ole tapahtunut niin, että eriseuran päämies saisi palaamisen armon.

        Tuossa linkissäni puhuttiin nöyryydestä. Joonalla ei koskaan ole ollut hiventäkään nöyryyttä, vaan vain ääretöntä julkeutta ja oikeassa olemisen uhoa. Hengen avaamaa ymmärrystä hänellä ei ole. Muuta en tässä vaiheessa osaa sanoa, mutta kunhan vähän tuumaan, vastaan sitten tavanomaisen pitkästi.

      • d4445555 kirjoitti:

        Perisyntiä et saa anteeksi

        Missä esiintyy perisynti Raamatussa?

      • Oletko_sitä kirjoitti:

        mieltä, Jupe, että Joonakin vielä voisi saada parannuksen armon? Onko hänellä synnintuntoa, vaan vain paatumuksen rauha? Kerranseurapuheessa maiittiin, että koskaanb ei ole tapahtunut niin, että eriseuran päämies saisi palaamisen armon.

        Missä palaamisen armo esiintyy Ramatussa?

      • yhden.ihmisen.kautta
        Kesitas kirjoitti:

        Missä esiintyy perisynti Raamatussa?

        Roomalaisille 5:
        "12. Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet"
        Tuo yksi ihminen oli ihmisten kantaisä Aadam, ethän Sinä voi uskoa Jeesuksen antamaa lunastusuhriakaan kaikkien hänen jälkeläistensä puolesta, ellet usko perisyntiin. Vai etsitkö sinä taas tätä perisynti-sanaa Raamatusta?

      • yhden.ihmisen.kautta kirjoitti:

        En etsi, kun tiedän ettei sitä ole siellä.

      • JupeHulluinhuonelaisesta
        Jupe-Hullujenhuoneesta kirjoitti:

        Tuossa linkissäni puhuttiin nöyryydestä. Joonalla ei koskaan ole ollut hiventäkään nöyryyttä, vaan vain ääretöntä julkeutta ja oikeassa olemisen uhoa. Hengen avaamaa ymmärrystä hänellä ei ole. Muuta en tässä vaiheessa osaa sanoa, mutta kunhan vähän tuumaan, vastaan sitten tavanomaisen pitkästi.

        Aika surkuteltava yritys ratsastaa minun nimelläni.

        Tunnen Joonan ja hänellä on paljon enemmän nöyryyttä kuin sinulla, kun tänne kirjoittelet muista kaikenlaista roskaa. Tee parannus ja usko Evankeliumi, niin voit vielä pelastua.

      • Minulla_ei_ole
        JupeHulluinhuonelaisesta kirjoitti:

        oikein suurta halua tulla Joonan (ja Jupen) eriseuraan .Mieluummin pysyttelen Jumalan valtakunnassa.

    • TottaTämäkin

      Ei voi palata, jos Jumala ei anna palaamisen armoa.

      • JupeHulluinhuonelaisesta

        Ensinnäkin, Joona ei ole "epäuskoinen", eikä paatumuksen rauhassa. Lisäksi se ei ole mikään parannus että haetaan vain synninpäästö, vaikka se synninpäästö hyvä asia ja usein olennainen onkin. Se on osa kääntymystä ja Evankeliumin uskomista, mutta parannukseen kuuluu paljon muutakin kuin synninpäästön saaminen.

        Toisekseen, sitä opetusta, että "ei voi palata, jos Jumala ei anna palaamisen armoa", ei mielestäni ole järkevää painottaa. Jumala tietää, kuka tekee parannuksen ja kuka ei ja Jumala sanoo Raamatussa varmasti lähemmäs sata kertaa, että se joka katuen palaa Jumalan tykö, pelastuu. Jos siis epäuskoinen tekee parannuksen ja uskoo Evankeliumin, hän pelastuu. Sinä tai minä ei päätetä siitä, tekeekö hän parannusta vai ei, niin jätetään se siksi Jumalan huoleksi ja saarnataan vain niinkuin Herra käski, että se joka uskoo, pelastuu. Se on epäuskon saarnaa, että "ET VOI TEHDÄ PARANNUSTA ELLEI JUMALA ANNA ARMOA". No tietysti ihminen, joka ei näistä asioista mitään ymmärrä, alkaa ajatella, että no empä sitten tee parannusta, ennekuin Jumala tulee ja antaa jonkun armon. Jeesus käski meidän saarnata ILOSANOMAA, että JOKAINEN JOKA TEKEE PARANNUKSEN JA USKOO EVANKELIUMIN PELASTUU.

        Kumpi on Ilosanoma, sekö, että et voi tehdä parannusta vai se, että tee parannus ja usko, niin pelastus?

      • Jupe_tekee

        parannuksen yhtä monimutkaiseksi kuin Weha taannoin. Wehalla oli sellainen ymmärrys, että parannuksen tekemiseen tarvitaan käsikirja ja että täytyy puristaa itsestään jotakin "hyvyyttä" ennen kuin voisi kelvata Jumalalle.

        Joona ei omasta mielestään ole epäuskoinen, vaan jopa uskovaisempi kuin kaikki muut. Kuitenkin hän on lähtenyt Jumalan valtakunnasta eikä häntä enää Hensingin rauhanyhdistyksellä - jos hän siellä käy - tervehditä Jumalan lasten tervehdyksellä. Viime kädessä tietenkin on niin, että ihminen ei voi tietää, kuka kelpaa Jumalalle ja kuka ei. Riittänee, että Jumala tietää.

        Aika monimutkaiselta vaikuttaa tämä Joonan ja Jupen oppirakennelma verrattuna siihen, mitä kuullaan Jumalan valtakunnan seurapuheissa.

        1. Kor. 1:21

        Sillä että Jumalan viisaudessa ei maailma tuntenut Jumalaa viisauden kautta, niin kelpasi Jumalalle tyhmän saarnan kautta niitä vapahtaa, jotka sen uskovat,

      • JupeHulluinhuonelaisesta
        Jupe_tekee kirjoitti:

        Parannus on yksinkertaista: Nöyrry Jumalan edessä, Hänen tahtoonsa koko sydämestäsi ja käänny synneistäsi ja usko Evankeliumi.

        Moni asia voidaan selittää yksinkertaisesti, mutta sitä voidaan myös tarkastella hieman tarkemmin. Itselleni ei parannus ja Evankeliumi auennut ennenkuin olin ymmärtänyt siitä jotain muutakin kuin että "synnit on anteeksi Jeesuksen Nimessä ja Veressä". Onneksi aukesi kuitenkin ja olen siitä Jumalalle ikuisesti kiitollinen.

      • Mitä_muuta

        sinä sitten olit ymmärtävinäsi ja MIKSI?

        ###
        Itselleni ei parannus ja Evankeliumi auennut ennenkuin olin ymmärtänyt siitä jotain muutakin kuin että "synnit on anteeksi Jeesuksen Nimessä ja Veressä".
        ###

      • JupeHulluinhuonelaisesta kirjoitti:

        Parannus on yksinkertaista: Nöyrry Jumalan edessä, Hänen tahtoonsa koko sydämestäsi ja käänny synneistäsi ja usko Evankeliumi.

        Moni asia voidaan selittää yksinkertaisesti, mutta sitä voidaan myös tarkastella hieman tarkemmin. Itselleni ei parannus ja Evankeliumi auennut ennenkuin olin ymmärtänyt siitä jotain muutakin kuin että "synnit on anteeksi Jeesuksen Nimessä ja Veressä". Onneksi aukesi kuitenkin ja olen siitä Jumalalle ikuisesti kiitollinen.

        Näin tulee käymään, kun lähtee seuraamaan Jeesusta, löytyy kaikki, jopa Isä Jumalakin.

    • savumerkitseuraa

      Mitään tyhmää saarnaa ei ole olemassakaan muualal kuin veeällien jokapäiväisessä fraasikäsikirjassa.

      Raamatussa EI saarnata kellekkään syntejä anteeksi, miettikää sitäkin jossain välissä.

      • ex-vapari

        Biblia .
        1. Kor. 1:21
        Sillä että Jumalan viisaudessa ei maailma tuntenut Jumalaa viisauden kautta, niin kelpasi Jumalalle tyhmän saarnan kautta niitä vapahtaa, jotka sen uskovat,

      • ex-vapari kirjoitti:

        Biblia .
        1. Kor. 1:21
        Sillä että Jumalan viisaudessa ei maailma tuntenut Jumalaa viisauden kautta, niin kelpasi Jumalalle tyhmän saarnan kautta niitä vapahtaa, jotka sen uskovat,

        Et edes tunne vapaakirkkolaisia, sillä he tietävät, ettei biblia ole Raamattu.

      • Bibliasta

        Mikä ihmeen vika Bibliassa on?
        Nykyään Biblialla tarkoitetaan uusinta versiota, joka hyväksyttiin virallisesti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon raamatunkäännökseksi vuonna 1776.
        (Coco Pyhä Ramattu Suomexi, kieleltään ajanmukaistettu versio)

      • Bibliasta kirjoitti:

        Vika on juuri se, että se hyväksyttiin 1776, jollaoin käännöstaito oli niin heikko, että se piti kääntää King Jamesin käännöksestä. Eli se on käännöksen käännös ja kileliasu nurille lähes tuntematon.

        Myös sen jälkeen on löytynyt lisää lähteitä, mistä Raamattu muodostuu, niitä on yhteensä n 5000.

        Biblia on nykyisistä "Pyhistä kirjoituksista" kaikkei epäselvin, ja sitä käyttää Kerho sen vuoksi, että erilaisuus korostuu.

        Ehkä tutuin selkeä moka on exiilissä, jossa Israeli kulki 40 korvessa? Sehän oli autiomaata, ei yhtään mäntyä ja siitä saarantaan, eikä kenelläkään soi, että puhujakaan ei tajua sitä.

    • hohhoijaakkaakkaa

      Sanassa sanotaan mm; " saarnauttamansa hullutuksen kautta jne...!

      siinä ei ole kyse tyhmästä saarnasta, miksi te ette opi mitään, enluokalainen oppii joka päivä asioita, te ett eopi mitään vuosikymmenissä, mikä mahta aolla ongelmana miettikää sitä joskus kun menee savu silmään!

    • Pääsee sinne.
      Olen käynyt kukkalla, joka on Isrelissa.

      Siion (hepreaa, צִיּוֹן) on eri yhteyksissä käytetty sana, Israelissa, Jerusalemissa.

      Halvimmin sinne pääsee H;ki- Adatur, Turkki- Tel Aviv ja rautatietä Jerusalmiin.
      Hinta alle 300€

      Sinne pääsee, jos passi on kunnossa.

      • voihh_

        Paljon uskon tekoja Daavid teki sillä kukkulalla, mutta onko se ihmisen syntinen luonto kuvassa mukana, kun ensimmäisenä tulee mieleen, että siellä hän teki aviorikoksen Batseban kanssa.

      • lähtiskö.Siioniin

        Just parhaillaan 9 päivän ajan Finnairin tarjous suoraan Tel Aviviin vähän päälle 200,
        Tel Aviv, 12.1.–2.2.2018, paluu viimeistään 17.2.2018.
        Minimiperilläoloaika
        Kolme vuorokautta tai perjantain ja lauantain tai lauantain ja sunnuntain välinen yö.
        En tiedä onko enää paikkoja.
        Mitäs hotellit maksaa yö siellä Siionin kulmilla?

      • voihh_ kirjoitti:

        Paljon uskon tekoja Daavid teki sillä kukkulalla, mutta onko se ihmisen syntinen luonto kuvassa mukana, kun ensimmäisenä tulee mieleen, että siellä hän teki aviorikoksen Batseban kanssa.

        Kuitenkin Jumala jo silloin sanoi, että Hän (Daavidin) on ikuinen Kuningas Uudessa Jerusalmissa.
        Voittosesta ei mainittu mitään.

      • lähtiskö.Siioniin kirjoitti:

        Just parhaillaan 9 päivän ajan Finnairin tarjous suoraan Tel Aviviin vähän päälle 200,
        Tel Aviv, 12.1.–2.2.2018, paluu viimeistään 17.2.2018.
        Minimiperilläoloaika
        Kolme vuorokautta tai perjantain ja lauantain tai lauantain ja sunnuntain välinen yö.
        En tiedä onko enää paikkoja.
        Mitäs hotellit maksaa yö siellä Siionin kulmilla?

        Satasen, Jerusalem on kallis, mutta hieman sivummalla 5-60€ mutta matka sinne on aina mielenkiintoinen.

    • Tietotuusjaelämä

      Et pääse. Koska se on vl-lahkon keksimä mielekuvituksellinen paikka, vastaa Muumilaaksoa.

    • Siinon

      Kyllä uskomaan pääsee helpostikin. Menee seuroihin ja pyytää synnit anteeksi. Sen vuoksi täytyy mennä paikan päälle, että sitouttaa itsensä vanhoillislestadiolaisuuteen. Muuten ei pääse taivaaseen. Täytyy olla vanhoillislestadiolainen, että pääsee taivaaseen.

      • Mitä uskoa on se, että uskoo synnit anteeksi pelkästään.
        Lukeeko se Raamatussa ja toisaalta vilkuttelusynnit ovat kun vappuviukan heiluttelu, eivät johda mihinkään.

        Pelastava usko on vain usko Jeesukseen, jota ei Kerho tarjoa.

    • TaivaallinenhanTiedetään

      Mistä tiedät, että elämäsi on ollut varsin maallista tai edes maallista, eikä edes hiukan taivaallista? Ei kai joku ole aivopessyt sinua omiin spesifikaatioihinsa?

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1683
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1635
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1544
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1405
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1365
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      901
    7. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      448
      885
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      885
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      293
      835
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      818
    Aihe