Kohtalotovereita tällaisessa unihäiriössä?

Tervehdys!

Ihan mielenkiinnosta lähdin tälle palstalle kirjoittamaan, vaikka en pääsääntöisesti kärsikään pahemmin unenpuutteesta tai vastaavista. Toki vähän vaihtelevasti nukun, joskus on huonompia kausia, joskus taas pitkäänkin sellaista että unta tulee 8 tuntia yössä.

Kuitenkin meikäläisellä on sellanen kummallinen unihäiriö, joka esiintyy keskimäärin 1-2 kertaa vuodessa (ehkä tyypillisimmin yksi kerta). Se on sellanen että sattuu yö jolloin unta ei tule ollenkaan. Todellakin siis kyseessä ei sellanen ahdistus että pyörisin pikkutunneille ja haukottelisin, vaan yleensä pysyn pirteänä koko yön, ja jo illalla tiedän että nukkumisesta ei tule mitään. No, eipä tuossa mitään, mutta se toistuu seuraavanakin yönä, ja silloin kun tosissaan koittaa nukahtaa, niin eihän siitä mitään tule. Pyörin ja ajattelen nukahtamista, ja pysyn valveilla.

Kun ko. tilanne tuli ekan kerran eteen about reilu kymmenen vuotta sitten, ajattelin sekoavani tyystin. Kesti kokonaista viisi päivää että pystyin nukahtamaan, tämäkin ammattitaitoisen lääkärin määräämän Mirtazapinin avustuksella. Jo toisen yön jälkeen olin käynyt työterkkarissa (jossa hoitaja ensin tarjotteli vain sairaslomaa pari päivää, mutta ohjasi lekurille kun riittävästi kinusin). Lääkäri määräsi tuolloin Stella-nukahtamislääkettä, jolla tajun saikin sammutettua about neljäksi tunniksi, mutta mitään palauttavaa vaikutusta sillä ei ollut. Lisäksi tuli tosi pahat vieroitusoireet ahdistuksen muodossa jahka taas onnistuin nukkumaan. Mirtazapinin voimalla nukkuminen taas onnistui, kierre katkesi ja seuraavan ehkä kuukauden olin puolitokkurassa ja nukuin aina kun pystyin. Tosin po. lääkkeestäkin itsellä tulee vieroitusoireena raju närästys.

Tuosta eteenpäin olen yleensä yhden unettoman yön jälkeen napannut Mirtazapinin, ja kierre on katkennut seuraavaan yöhön. Sitten taas 6-12 kk "normaalia" unta. Nyt ennen viime viikonloppua sopivasti lomareissulla pukkasi em. tilan taas päälle, ja Mirtazapinit olikin kotona. Yllättäen ensimmäistä kertaa onnistuin katkaisemaan kierteen kolmantena yönä ilman lääkkeitä, ja helkkarin hyvä niin tuon närästysvaikutuksen takia. Nyt taas nukuttaa niin pirun makeasti...

Tällainen mielenkiintoinen vaiva meikäläisellä. Mistähän voisi johtua, ja onko kohtalotovereita?
085
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

lillukkalullukka kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu