Valtamedia usein otsikoi ruotsalaistutkimuksesta. Minkään muun maan ollessa kyseessä, ei sellaista tehdä? Ihan kuin uutisjutun tärkein tieto olisi tutkimuksen ruotsalaisuus, ei itse tutkimus ja sen tulos?
Näin valta- eli svekomedia myös tuolla tapaa tuputtaa meille alusmaalaisille ruotsalaisuutta. Kyse on eräänlaisesta pakkoruotsituksesta siinäkin!
Näin valta- eli svekomedia myös tuolla tapaa tuputtaa meille alusmaalaisille ruotsalaisuutta. Kyse on eräänlaisesta pakkoruotsituksesta siinäkin!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Niinpä. Luulisi "ruotsalaistutkimuksessa" tutkittavan ruotsalaisuutta tai ruotsalaisia?
Mutta eihän siitä ole kysymys. Kunhan vaan ruotsalaisuus-yhteys pitää väkisin tuoda aina esiin jutussa kuin jutussa. Ja vielä laittaa se otsikkoon, jotta varmasti sen huomaa.
Suorastaan nolottaa isänmaallisena ja sinivalkoisena suomalaisena seurata valtamediamme Ruotsin, ruotsalaisten ja ruotsalaisuuden loputonta nuoleskelua...
Ruotsalaistutkimus on tutkimusmetodi, jossa otos on tarkasti valikoitu ja tulos etukäteen päätetty demareiden ja kokoomuslaisten pitkällisen diskuteerauksen jälkeen. Ruotsalaistutkimuksessa kaikkeen on syyllinen Venäjän ohjaama valkoinen lihaa syövä heteromies.
Noinhan se menee, kun kyse on poliittisesta tutkimuksesta. Mutta jostain syystä puhtaasti tieteellistenkin tutkimuksien maa mainitaan otsikossa VAIN Ruotsin tapauksessa?