Eilen oli ykkös-TV:ssä vuorossa presidenttiehdokas Sauli Niinistö. Hänen pääviestinsä oli RAUHA, mutta paljon muutakin kävi ilmi.
* Ensinnäkin hän tuki hallituksen linjaa työttömyyden hoidossa. Kannanotto oli kirpaiseva negatiivinen viesti työmarkkinajärjestöille. Moni ammattiyhdistykseläinen piti kannanottoa ehdokkaan mokana, mutta käsitykseni mukaan hänen kannanottonsa oli tietoinen valinta ja vakaa usko siihen, että EU:n linja pysyy ja paranee. VALTA KESKITTYY.
* Koko ajan, jonka valtakuntamme on kuulunut EU:niin, on Unionin suunta ollut , yhteiskunnallisen sosialisoimisen vastapainoksi, ns. kapitalistinen sosialisoiminen, mikä tarkoittaa että isompi pääoma valtaa aina pienemmän. JA SUUNTA ON TODELLA JO NÄHTÄVISSÄ.
* Valveutunut äänestäjä on saattanut huomata, että soteuudistuskeskustelussa viime vuoden lopulla löysivät Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok. kapit.sos. edusmies), Tampereen pormestari Lauri Lyly (sos.dem.) ja Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Matti Viialainen (sos.dem.) toisensa.
Heidän kannanottonsa yhteinen suunta oli, että syrjäseutujen käyttökelpoisen kiinteistöomaisuuden arvon minimointi ajetaan asutustaajamiin suuntautuneen keskittämisen avulla loppuun; mikä ilmenee että asutustaajamiin rakennetaan asuinkiinteistöjä 70-luvun tahtiin.
Edellinen ilmenee näennäisenä nousukauten; mutta vastapainona lainojen lyhe nysaikojen huomattavana pidennyksenä. JOPA yli 45 vuotta.
Niinistö ei todellakaan ole koko kansan presidentti ? Tämän ovat jo perussuomalaiset saaneet tuta.
Asutustaajamiin maaseudulta muuttanut väestö ei edes ymmärrä miten heidän maaseudulla oleva perintöomaisuutensa arvo mitätöidään ?!
On kysymys kansan heräämisestä, mutta ketkä ovat 2:lla kierroksella ?
Tulossa toinen kierros, mutta ?
6
56
Vastaukset
- panskattoony
Kattotaan mitä tuloo ,mut ol ihmmeiset liikkeel lähteneet kun oike jonottiivat tuola ennakko äänestyspaikal . kyl näät vaalit siltaa sit tärkeeks näytettään miellettävän.
On tot vastakain asettelua ollunna ja työväen polkemista ,jotta kattotaan ny miten vaikutanee tuloksee .Suotto näistä ny sit protesti vaali tullanniii. - semmostataas
Sauli varmasti tietää, miten tehdään toimiva vaalikampanja ja kun mietitään miten yleensä vaaliviestit toteutuu käytännössä, niin markkinointikikoiksi ne ovat suurelta osin osoittautuneet. On se ihme ja kumma jos suomalaiset ei itse osaa nähdä kotimaansa tilannetta ja lukevat "totuuden" somesta tai sanomalehdestä. Ja kertoohan tämä likainen peli, jonka kohteeksi joutuvat järjestäen ne, jotka kannattavat itsenäistä hyvinvointisuomea, joka ei ole EU:n jäsen. Paskaa tulee niskaan joka tuutista. Niin kuin juuri Presidenttitentissä Huhtasaaren niskaan. Oli niin läpinäkyvää ja röyhkeää toimintaa, ettei se ole mikään vahinko tai toimittelijoiden omat näkemykset. Kyllä tämä kaikki paskasade on ohjelmoitu ylhäältä. Se on niin järjestelmällistä ja läpinäkyvää, ettei sitä voi edes sokea luulla "rasistien" tai "äärioikeistolaisten" itsensä aiheuttamaksi ja oikeutetuksi. Sauli edustaa globalismia ja Suomen viemistä Federaatioon ja hän edustaa myös sitä lisääntyvää pahoinvointia, mikä Suomessa on ihan todellista elämää ja juuri EU:n sanelupolitiikan vuoksi. Liiketoimintaa on ahkerasti siirtynyt kv-sijoitusyrityksille ja luonnonvaroja yms. yhtiöitetty ja niissäkin omistajana on ulkomaisia nimiä. Pelottavaa sinänsä, kun tutkii näiden sijoitusfirmojen taustoja, niin pienet on piirit, keitä siellä vilahtelee. Ja aina on hyvä esittää kysymys, missä on meidän rahat ja työpaikat? Miljoona työtöntä jo ja se on vitun iso määrä, kun suhteuttaa sen työikäisten ja kykyisten määrään. Ei muuta kuin ääni mädätykselle. Sehän se kannattaa. Älkää vaan äänestäkö Huhtasaarta. Vaarana on nimittäin irtautua EU:sta ja Suomen hyvinvoinnin kasvu.
- kokemus96
Hyvä nimimerkki " semmostataas", ei kannata hermostua vaan äänestää nimenomaan Huhtasaarta. Uskoisin että kansa kyllä herää tilanteessa, mitä kuvaa parhaiten erään maataloustuottajan lause mielipiteessään, minkä otsakkeena oli" KULUTTAJA SAANHAN ISTUA PÖYTÄÄSI ? ja allaolevassa tekstissä hän mm. toteaa : " Minun vuosituloni ovat pienemmät kuin sinun kuukausiansio. Moiseen ahneuteen perustuu Niinistönkin valta.
- markku.lievonen
Niin, valitettavaa kuin asia on Sauli aivan loppumetreillä vaikuttaa itse kannatuksensa laskuun. Siis stressin kourissa paljastuu/kin syvimmät sisäistyneet aatteet.
Presidentillä todella ei ole lakisääteistä valtaa ja tämän kautta vaikutamista, mutta koko presidentin tehtävä on mielikuvien ohjausta ja sitä kautta vaikuttamista päättäjiin. Mielikuvien ohjauksen kautta. Saulin kannatuksen lasku johtuu yksinomaan peruskansalaisen arvomaailman vastaisuudella. Puolsi selkeästi aktiivimallia ja pisteen iin päälle ei ottanut selkeää kantaa edustajien sopeutumiseläkkeeseen ja erikoisesti sen väärin käyttämiseen.
Sauli. Missä vaiheessa peruskansalainen saa sopeutumiseläkkeen tai vastaavan edun?? Miksi puoltaa omien etujen laatijoita ja etujen hyvksikäyttäjiä.
Jos peruskansalainen työttömänä ollessaan harhauttaa pävärahojen maksamisessa, niin joka ainut euro peritään takaisin ja sakkojen kera. No, toteutuukohan tämä sopeutumiseläkkeiden väärinkäyttämisessä? - kokemus96
Hyvä " markku lievonen ", niinhän se asia on. Presidentti Sauli Niinistö ja ehdokas Laura Huhtasaari osallistuvat kilpaan täysin eri lähtökohdista. Lähtöruudussa Niinistöllä oli tukenaan valtakuntamme tiedotusvälineet, valtakuntamme rahamaailma sekä maamme hallitus.
Huhtasaari oli vastaavasti lähtöruudussa päähallituspuolueiden, ja osin herra presidentin tuella hajotetusta ja demonisoidusta puolueesta, millä ei tässä vaiheessa hajottajien mielestä saisi enää olla minkään laista kannatusta vaan koko kannattajakunnan olisi jo viime kesänä odotettu siirtyneen huulenheitolla puoluettaan johtaneen ja myöhemmin haallitsemattomasta sanankäytöstä kuuluksi tulleen ulkoministeri Soinin mukana Sinisiin.
On ilo todeta, ettei näin käynyt, vaan perussuomalaiset osoittivat olevansa valistuneempaa kuin mikään taho antoi ymmärtää. Tämäkin ymmärtämättömyys on nyt tässä vaiheessa Niinistön negatiivisena painolastina, mutta itsehän on kantansa valinnut.
Mitä pidempään presidenttikilpaan osallistuva on ollut mukana politiikassa ja puuttumatta niin henkisten, alueellisten kuin taloudellisten erojen kasvuun , sitä kyvyttömämmäksi katson hänen olevan presidenttinä kaikkinaiseksi arvojohtajaksi.
Edellisen kaltaiset erot luovatkin Laura Huhtasaarelle loppumetreillä tilanteen olla aito kilpailija presidenttikilvassa.- markku.lievonen
Itse näen asian näin. Jos ehdokkaista Sauli Niinistöllä ei olisi kaikkein vahvin ulkopolitiikan tuntemus / hoitamistaso, niin valinta toiselle kaudelle ei olisi itsestään selvyys. Nyt kansa kärsii mieluimmin presidentin sisäpolitiikan hoidosta / ohjauksesta kuin vaarantaen ulkopolitiikan hoitamista.
Niin, itse olen kyllä pettynyt Saulin viimeaikaisiin kannan ottamisiin. No, positiivista tietenkin on, miten nämä mielikuvat ovat todellisia,- sisäsyntyisiä. Tulleet esille oikeassa tilanteessa. Jos koko aktiivimallia / sopeutumiseläkkeiden väärinkäyttämistä ei olisi ollut, niin tämä alue Saulista olisi jäänyt tiedostamatta.
Siis tervettä kekkosmaisuutta jäin Niinistöstä kaipaamaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081672Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai981597Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961507Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541396Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48895Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115882Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii427861Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290827Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347815