KirjoitinHeikki Hiilamon ajatuksia kommentoivan tekstin.Kumpikohan kirjoittaa asiattomasti, hän vai minä?
Kuka poisti..miksi?
30
233
Vastaukset
Minä laitoin aloituksesi uudelleen esille, koska teksti oli hyvä, mutta sekin poistettiin eli sama teksti lähti jo toisen kerran. Robotti vai poistopyyntö, en tiedä.
Alkuperäinen tekstisi on yhä minulla esillä, eli laitanko sen uudelleen?- ArtoTTTT
Sellaista sanoisin, että jos lainaa Hiilamoa, olisi hyvä laittaa linkki siihen lainaukseen, eikä mihinkään vanhaan apu lehden juttuun. Evitankin aamuinen juttu aiheesta poistettiin nopeasti.
"Teemu Laajasalon luottokorttikohu: Professori suivaantui nyt Johanna Korhoseen – ”Likaista jälkipeliä”
–Korhonen on kertonut toimivansa asiassa kirkollisena luottamushenkilönä. Vantaalaisena hän ei kuitenkaan kuulu Helsingin seurakuntayhtymän seurakuntaan. Korhonen on Helsingin hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja. On outoa, ettei hän ole halunnut tuoda Laajasaloa koskevia asioita valtuuston käsiteltäväksi, eikä ole edes informoinut valtuuston jäseniä Laajasalon vastaisista toimistaan.
–Herää kysymys, onko Johanna Korhosen tavoitteena synnyttää mahdollisimman paljon negatiivista julkisuutta Teemu Laajasalon ympärillä ja näin tehdä tämän virkatoimien hoitaminen mahdottomaksi, Hiilamo epäilee ja painottaa, että hiippakuntavaltuuston tehtävä on juuri päinvastainen."
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/teemu-laajasalon-luottokorttikohu-professori-suivaantui-nyt-johanna-korhoseen-–-”likaista-jälkipeliä”/ar-AAuL0Ky?li=AAaDcIL&ocid=spartanntp
- taastätäsamaa
Olen yhä sitä mieltä, että arviointini oli tasapuolinen eikä valehdellut missään kohdassa. Sen kannataisi olla luettavana.
Arviointisi oli erittäin hyvä ja se todellakin ansaitsee oman aloituksensa.
Tekstisi on tässä ketjussa tuossa ylempänä eli tee siitä uusi aloitus ja kopio teksti vaikka sähköpostisi luonnoskansioon.
Yst. terv. qwertyilija- taastätäsamaa
Sattuneista syistä olisi parempi säilyttää tekstini toistaiseksi. Hämmästyin sen voimaa ..sana on miekkaa vahvempi.
- taastätäsamaa
Miten voisit antaa tekstin minulle niin ,ettet saa siitä harmeja et varmaan mitenkään..
- ArtoTTTT
taastätäsamaa kirjoitti:
Miten voisit antaa tekstin minulle niin ,ettet saa siitä harmeja et varmaan mitenkään..
On minultakin lähtenyt aika monta kirjoitusta, tulee tässä mieleen edelliset presidentin vaalit kun selvisi että Haavisto menee toiselle kierrokselle, Suomi 24 sensuuri oli melkoista siihen saakka kunnes toinen kierros oli käyty. Joidenkin valta näyttää ulottuvan jopa sosiaaliseen mediaan.
On hyvin tavallista vastata johonkin , kuten esim.nyt vaikka tähän Korhosen esiin tuomaan asiaan, kyseenalaistamalla esiintuojan motiivit. Silloinhan asian käsittely siisrtyy asiasta esiintuojaan. Pohditaan hänen motiivejaan ja jos/kun tullaan siihen johtopäätökseen, että asian esiintuojan motiivit eivät ole puhtaat, itse asia kuitataan sillä, että esintuoja on liikkeellä väärin motiivein. Tosiasiassahan asia ei siitä muutu miksikään, oli esiintuojan motiivit mitkä tahansa.
Kun tällainen media ajojahti on päällä, kaikki ei aina ole ihan siltä miltä näyttää, esim. valtava kohu oli maitopurkkien vaihtamisesta veteen, mutta itseasiassa tämäkin oli tapahtunut jo vuosi sitten siis Askolan kaudella, nyt kuitenkin siitä luettiin tuomio Laajasalolle.
ArtoTTT kirjoitti:
Kun tällainen media ajojahti on päällä, kaikki ei aina ole ihan siltä miltä näyttää, esim. valtava kohu oli maitopurkkien vaihtamisesta veteen, mutta itseasiassa tämäkin oli tapahtunut jo vuosi sitten siis Askolan kaudella, nyt kuitenkin siitä luettiin tuomio Laajasalolle.
Aina olisi hyvä muistaa, että tarinalla on useampia puolia ja sekin on hyvä muistaa että myös oma tulkinta voi olla värittynyt tai oma asenne saa näkemään rajoittuneesti.
- ArtoTTTT
#Olin palstan sääntöjen mukaan
tehnyt väärin (?) kun en liittänyt tarpeeksi tarkoin linkkiä.#
Siis korostan vielä, että minä en ole poistattanut mitään, enkä tiedä johtuiko poistattaminen tuosta, mutta kyllä täällä muidenkin aloitukset lähtee litomaan. - taastätäsamaa
Mnä en ole sanonut sanaakaan tässä keskustelussa sinusta enkä ole arvaillut, kuka tämän puheena olevan tekstini on poistanut.
En pidä poistotapaa hyväänä, koska jäljelle voi jäädä merkillisiä torsoja joista saa kummallisen käsityksen keskustelun kulusta.
Poistaminen on aina valintaa ja valinta on valittu toimimaan palstan maksajan mielipiteen mukaan. On hyvin vaikea tietää miksi joku aloitus tai kommentti poistetaan, oikeastaan mahdotonta. Arvailuja voi heittää syistä, mutta ne ovat vain arvailuja ja siksi yhden arvaus on yhtä hyvä tai huono kuin jonkun toisen.
- taastätäsamaa
Jos ihan huvikseen miettii poistojen syitä, niin joskus voi osua aika hyvin totuuteen.
Muutenhan ihmisellä ei olisi kykyä ymmärtää syitä ja seurauksia. Ajattele vaikka sefuilua: siinä pitää ymmärtää, miksi sefu poistaa tekstin. Täällä olen ajan mittaan oppinut tuntemaan totuuden..sen poistajan totuuden siis.
Täällää on sekoitus raflaavaisuutta ja jotain muuta jonka voisi kuvata ajatuksella: täytyy ottaa homioon asiakkaan toiveet. taastätäsamaa kirjoitti:
Jos ihan huvikseen miettii poistojen syitä, niin joskus voi osua aika hyvin totuuteen.
Muutenhan ihmisellä ei olisi kykyä ymmärtää syitä ja seurauksia. Ajattele vaikka sefuilua: siinä pitää ymmärtää, miksi sefu poistaa tekstin. Täällä olen ajan mittaan oppinut tuntemaan totuuden..sen poistajan totuuden siis.
Täällää on sekoitus raflaavaisuutta ja jotain muuta jonka voisi kuvata ajatuksella: täytyy ottaa homioon asiakkaan toiveet.Miten sinä voit tietää toisen totuuden?
Jos asiaa pohtii siitä näkökulmasta , että poistaja on ylläpitäjä, eikä kone, selitykset ovat ihan ne samat luultavasti kuin millä sinä ja minä perustelisimme poistoja, jos meillä olisi valta poistaa täällä jotain. Ylläpitäjää sitoo tietyt toimintaperiaatteet, joita hän noudattaa. Saattaahan hänen tapansa tietenkin olla vaikka bingopallot...se on jo toinen tarina.- taastätäsamaa
Sefujen suhteen ihmistuntemuksellahan ja entisellä kokemuksella asiassa tässä pelattaisiin.
Ylläpidon periaatteet voi helposti havaita, joten puolet poissa ongelmista. Ne eivät ole pingopallot, vaan paremminin tutkimus asiakaskentästä. Olisi järjettömyyden huippu myydä tämänlaatuista palvelua ymmärtämättä millaiselle asiakkaalle myy. taastätäsamaa kirjoitti:
Sefujen suhteen ihmistuntemuksellahan ja entisellä kokemuksella asiassa tässä pelattaisiin.
Ylläpidon periaatteet voi helposti havaita, joten puolet poissa ongelmista. Ne eivät ole pingopallot, vaan paremminin tutkimus asiakaskentästä. Olisi järjettömyyden huippu myydä tämänlaatuista palvelua ymmärtämättä millaiselle asiakkaalle myy.Ylläpidon periaatteethan ovat yhtä kuin palstan säännöt.
Minä en tunne yhtään näistä tämän palstan ylläpitäjistä, joten heihin en osaa ottaa kantaa. Sen sijaan siihen osaan ottaa kantaa millaista ylläpitäjän työ voi olla. Se ei ole mitenkään helppoa ja yksinkertaista.
Eerikatässämoi kirjoitti: "Tosiasiassahan asia ei siitä muutu miksikään, oli esiintuojan motiivit mitkä tahansa."<
Kyllä se joskus voi muuttua. Mielestäni Korhosen motiivit paistoivat selvästi läpi siitä tavasta millä hän lähti hyökkäämään kyseisessä asiassa. Hän on ymmärtääkseni päättänyt käydä yksityistä sotaansa Laajasaloa vastaan. Tämä saattaa kostautua myöhemmin.
Laajasalohan teki nyt puheena olevat visan vinguttelunsa ollessaan Kallion seurakunnan kirkkoherrana. Hänen luottokortin käyttönsä olisi siis Kallion seurakunnan ja Helsingin ev.lut.seurakuntien hallintoasia. Olen ymmärtänyt niin, että toimivaltainen viranomainen ei ole vielä edes käsitellyt asiaa, saati tehnyt siinä päätöstä.
Minulle ei ole avautunut, millä perusteella kyseessä olisi hiippakuntavaltuuston asia. Käsittääkseni hiippakuntavaltuuston olisi tullut tehdä asiasta alistamispäätös ennen sen käsittelyyn ottamista. Ja jos olen oikein tulkinnut, niin tätä alistamispäätöstä ei ole tehty, eikä hiippakuntavaltuusto ole näin ollen myöskään asiaa käsitellyt. Julkisuudessa ainakin on esitetty ainoastaan Korhosen Laajasalolle esittämät selvitysvaatimukset, jotka hän on itse kirjeen välityksellä esittänyt hiippakuntavaltuuston puheenjohtajan ominaisuudessa. Hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja ei kuitenkaan ole toimija kyseisessä asiassa, vaan se on viranomainen - siis hiippakuntavaltuusto - mikäli asia on sille alistettu.
Hallintoasioissa järjestetään asianosaisen kuuleminen, joka voi tapahtua joko suullisesti tai kirjallisesti. Se ei koskaan laillisesti tapahdu siten, että joku viranomaisen jäsen - vaikkakin puheenjohtaja - lähettäisi kuultavalle uhkavaatimuksen selvitysvaatimuksineen ja julkistaisi asian samanaikaisesti tiedotusvälineille. Korhosen tempauksesta oli asian käsittelyn kannalta enemmän haittaa kuin hyötyä. Hiilamo oli kommentissaan oikeilla jäljillä. Laajasalo toimi väärin ja ennen kaikkea typerästi, mutta tämä tosiasia voi jäädä varjoon Korhosen vimmaisen sooloilun vuoksi.
Näissä asioissa tarkoitus ei pyhitä keinoja. Voi käydä niin, että manööverin kohde (Laajasalo) saa nuhteet, mutta Korhonen sanktiot! Taitamatonta sähellystä."Kyllä se joskus voi muuttua. Mielestäni Korhosen motiivit paistoivat selvästi läpi siitä tavasta millä hän lähti hyökkäämään kyseisessä asiassa. Hän on ymmärtääkseni päättänyt käydä yksityistä sotaansa Laajasaloa vastaan. Tämä saattaa kostautua myöhemmin."
Millä tavalla asia voi muuttua?
On tapahtunut jotain ja joku kostoa hautova kertoo siitä eteenpäin. Miten asia muuttuu, kun kertoja on kosto mielessään liikkeellä? Esimerkki on kuvitteellinen...Eerikatässämoi kirjoitti:
"Kyllä se joskus voi muuttua. Mielestäni Korhosen motiivit paistoivat selvästi läpi siitä tavasta millä hän lähti hyökkäämään kyseisessä asiassa. Hän on ymmärtääkseni päättänyt käydä yksityistä sotaansa Laajasaloa vastaan. Tämä saattaa kostautua myöhemmin."
Millä tavalla asia voi muuttua?
On tapahtunut jotain ja joku kostoa hautova kertoo siitä eteenpäin. Miten asia muuttuu, kun kertoja on kosto mielessään liikkeellä? Esimerkki on kuvitteellinen...Kun primus motorin motiivi on näinkin selkeä kuin tässä tapauksessa Korhosella on, niin se saa usein aikaan "vaakakuppi-efektin". Tällöin päätöksentekijä ja myös yleisö alkaa kerätä mielessään asioita kahteen kuppiin. Alkuperäisen teon vaikutus ja merkitys, asian julkituomisen tapa ja motiivi, julkitulon aikaiset ja jälkeiset sanomiset ja tekemiset, osapuolten sosiaaliset taidot jne. Kaikki vaikuttaa siihen, miten asiassa lopulta käy.
Käsittääkseni kovin värikkäät ja räiskyvät persoonallisuudet harvoin hakeutuvat kirkon hallintoelimiin, siksi he eivät myöskään välttämättä halua, että joku tuo sinne sirkuksen heidän "ilokseen". Tämän kaltaiset ihmiset saattavat katsoa, että nyt riittää, Laajasalo ja kirkko ovat saaneet kielteistä julkisuutta ihan tarpeeksi. Tämä olisi itse asian kannalta vahinko, olisin suonut sille asianmukaisen käsittelyn ja ratkaisun.
Uskoisin, että Korhonen ei pitkään ole hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja. Laajasalo saa nuhteet, koska muuhun ei oikein ole paukkuja. Mitä taas rikostutkintaan tulee, niin sen menestymiselle on vaikea nähdä merkkejä. Tapahtumalle on kaiketi vaikea löytää edes rikosnimikettä.Aberkios kirjoitti:
Kun primus motorin motiivi on näinkin selkeä kuin tässä tapauksessa Korhosella on, niin se saa usein aikaan "vaakakuppi-efektin". Tällöin päätöksentekijä ja myös yleisö alkaa kerätä mielessään asioita kahteen kuppiin. Alkuperäisen teon vaikutus ja merkitys, asian julkituomisen tapa ja motiivi, julkitulon aikaiset ja jälkeiset sanomiset ja tekemiset, osapuolten sosiaaliset taidot jne. Kaikki vaikuttaa siihen, miten asiassa lopulta käy.
Käsittääkseni kovin värikkäät ja räiskyvät persoonallisuudet harvoin hakeutuvat kirkon hallintoelimiin, siksi he eivät myöskään välttämättä halua, että joku tuo sinne sirkuksen heidän "ilokseen". Tämän kaltaiset ihmiset saattavat katsoa, että nyt riittää, Laajasalo ja kirkko ovat saaneet kielteistä julkisuutta ihan tarpeeksi. Tämä olisi itse asian kannalta vahinko, olisin suonut sille asianmukaisen käsittelyn ja ratkaisun.
Uskoisin, että Korhonen ei pitkään ole hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja. Laajasalo saa nuhteet, koska muuhun ei oikein ole paukkuja. Mitä taas rikostutkintaan tulee, niin sen menestymiselle on vaikea nähdä merkkejä. Tapahtumalle on kaiketi vaikea löytää edes rikosnimikettä.On aika surullista, että asia hukkuu tai vesittyy siksi, että asiaan osalliset henkilöt ovat sellaista tai tällaisia.
Totta on sekin, ettei liian paljon massasta poikkeavan tie ole tasainen ja poikkeavuus helposti muuttuu epäpätevyydeksi, vaikka henkilö olisi pätevin.
Kun asenteet ja tunteet vaikuttavat, eikä niitä osaa/halua ohittaa, saattaa oleellinen jäädä pimentoon.
- Lähetyshiippakuntalainen
Kirkon homottajat tappelee keskenään. Hupaisaa.
- Abdullah.Mohamed
Mitä kuuluu Patmoksen muslimityöntekijäle? Elääkö se vielä?
- Lähetyshiippakuntalainen
Abdullah.Mohamed kirjoitti:
Mitä kuuluu Patmoksen muslimityöntekijäle? Elääkö se vielä?
Tietääkseni elää. Tarkista Patmokselta.
Sen verran Hiilamon valitusvirrestä, että
a) jos Johanna Korhonen ei olisi tehnyt tutkimustaan ja
b) jos hän ei olisi julkistanut sitä,
niin koskaan emme olisi edes kuulleet, että Teemu sotki omat ja seurakunnan rahat keskenään. Asia olisi hoidettu ns. perinteiseen tyyliin kirkon suljettujen ovien takana,
Suurin parku kirkon suunnalta onkin syntynyt siitä, että asia julkistettiin. Seurakuntalaiset saivat aivan turhaan tietää asiasta, joka kansankirkon viskaalien mielestä ei kuulu kansalle pätkääkään.
Ahtaimmassa arviossa asia ei kuulu muille kuin Kallion seurakunnalle.
Ei olisi edes pukki kaalimaan vartijana, vaan kaalit pukin vartijana.
Eli sama meno jatkuisi kirkossa hamaan tulevaisuuteen asti ja Amen.Korhonen on mitä ilmeisimmin saanut epäviralllista kautta tietoja asiasta Kallion seurakunnasta. Eli joku on niitä sieltä vuotanut. Korhosella olisi ollut mahdollisuus hoitaa homma asiallisestikin. Hän olisi myös voinut toimia "syväkurkkuna" mediaan päin. Nyt hän yhdisti nämä keinovalikoimat surullisella tavalla. Näin ei yksinkertaisesti toimita. Mutta minkäs teet jos mopo lähtee käsistä.
Hain itse aikoinaan virkaa, jota haki myös jo virassa olevan naisen ystävätär. Tällä ystävättärellä oli paljon heikommat meriitit kuin minulla. Siksi tämä tuleva kollega lähti kaivelemaan minun työ- ja muuta historiaani. Minun valintaani kannattava henkilö kertoi asiasta minulle sanoen: "älä anna N.N:lle aseita sinua vastaan". Vastasin: "minä annan aseita niin paljon, ettei hän osaa päättää mitä niistä käyttää. Tai käyttää hädissään niitä kaikkia". Viimeinen vaihtoehto toteutui, joten valitsijat löysivät tiensä kaunan lähteille. Minut valittiin!
Naisilla sanotaan olevan miehiä parempi tunneäly. Näin varmasti onkin. Naiset vetävät myös usein pelkällä tunteella. Kun tähän yhdistetään kauna ja vimma, niin jälki on sen näköistä kuin tässä Laajasalo-keississä!Aberkios kirjoitti:
Korhonen on mitä ilmeisimmin saanut epäviralllista kautta tietoja asiasta Kallion seurakunnasta. Eli joku on niitä sieltä vuotanut. Korhosella olisi ollut mahdollisuus hoitaa homma asiallisestikin. Hän olisi myös voinut toimia "syväkurkkuna" mediaan päin. Nyt hän yhdisti nämä keinovalikoimat surullisella tavalla. Näin ei yksinkertaisesti toimita. Mutta minkäs teet jos mopo lähtee käsistä.
Hain itse aikoinaan virkaa, jota haki myös jo virassa olevan naisen ystävätär. Tällä ystävättärellä oli paljon heikommat meriitit kuin minulla. Siksi tämä tuleva kollega lähti kaivelemaan minun työ- ja muuta historiaani. Minun valintaani kannattava henkilö kertoi asiasta minulle sanoen: "älä anna N.N:lle aseita sinua vastaan". Vastasin: "minä annan aseita niin paljon, ettei hän osaa päättää mitä niistä käyttää. Tai käyttää hädissään niitä kaikkia". Viimeinen vaihtoehto toteutui, joten valitsijat löysivät tiensä kaunan lähteille. Minut valittiin!
Naisilla sanotaan olevan miehiä parempi tunneäly. Näin varmasti onkin. Naiset vetävät myös usein pelkällä tunteella. Kun tähän yhdistetään kauna ja vimma, niin jälki on sen näköistä kuin tässä Laajasalo-keississä!En jaa Korhosen toimintavoista pisteitä, lähteistään en tiedä, mutta nyt asia on tiedossa ja siitä annan pisteet. Jos jotain lainvastaista on tapahtunut, niin se pitää selvittää sekä Laajasalon, että Korhosen kohdalla.
- ArtoTTTT
qwertyilija kirjoitti:
En jaa Korhosen toimintavoista pisteitä, lähteistään en tiedä, mutta nyt asia on tiedossa ja siitä annan pisteet. Jos jotain lainvastaista on tapahtunut, niin se pitää selvittää sekä Laajasalon, että Korhosen kohdalla.
Kumma muuten miten ne Lauran Gradun tutkimuksetkin alkoi justiinsa näin ennakkoäänestyksen kanssa samaan aikaan, tutkimus kuulemma kestänee pari viikkoa sitten voidaan ehkä todeta jos epäilys aiheeton, eli sitten sopivasti kun vaalit on ohi, kummia sattumia sattuu Suomen maassa ja Jennin vauvakin saattaa syntyä juuri vaalien aikaan.
"Plagiointisyytöksen esitti blogissaan liberaalipuolueen puoluesihteeri"
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005529316.html ArtoTTTT kirjoitti:
Kumma muuten miten ne Lauran Gradun tutkimuksetkin alkoi justiinsa näin ennakkoäänestyksen kanssa samaan aikaan, tutkimus kuulemma kestänee pari viikkoa sitten voidaan ehkä todeta jos epäilys aiheeton, eli sitten sopivasti kun vaalit on ohi, kummia sattumia sattuu Suomen maassa ja Jennin vauvakin saattaa syntyä juuri vaalien aikaan.
"Plagiointisyytöksen esitti blogissaan liberaalipuolueen puoluesihteeri"
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005529316.htmlTaktisesti hetki noiden plagiointisyytösten esittämisiin oli paras mahdollinen. Noin politiikassa toimitaan. Ja onhan se hyvä tietää, että yksi ehdokas ei osaa kirjoittaa, mutta osaa kuitenkin kopioida.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005378817Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo8376224h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?102252Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1751332Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja17996Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.41817- 51797
Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57772Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?72764En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.37672