väkinäistä "komiikkaa "

stand up koomikot,säälittäviä,kaikilla samat maneerit,vittu-sana kuuluu ehdottomasti esitykseen,samoin intonaatiot,mitä surkeempi esiintyjä,sitä härskimmät jututt.
7109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Niin. On ikään kuin velvollisuus nauraa joidenkin sanojen tai sanontojen kohdalla. Toinen ikihuvittava asia on "viina". Silloin on räjähdettävä nauruun.
Varsinkin, kun humalassa tapahtuu jotain sellaista, mitä ei selvin päin tapahdu. Hahhaahhaa.

Äänestä

Hyvääkin komiikkaa on olemassa se ei sorru alatyyliin

1Äänestä

Kovaa ja kuluttavaa työtä se viihteentekeminenkin on. Neil Hardwick ja Tenho Saurenkin sen tosiasian tunnustivat. Heillä oli paljon antamista suomalaiselle yleisölle.

1Äänestä

Huumori idässä ja lännessä on toisenlaista, Suomi kuuluu itään.

Äänestä

Se on liian vaikeaa, tai sitten minä olen väärä yleisö.
Ulla Tapaninen kyllä onnistuu vaik ei ole suoranaisesti stand up:isti
"Lava-ammuntaa" onnistunutta komiikkaa, yksin seisaaltaan, Tapaninen.
Lahden kaupunginteatterissa nähnyt☺️

1Äänestä

Alas on painunut taso,Jarkko Tamminen ja Ruonansuu ovat ainoat mitä viitsii kuunnella.

Äänestä
  • Eikö muka Ismo Leikola ole hyvä. Minusta on.
    Tv:stä tuli kerran pitkään kerran viikossa sarja, jossa esiintyi kerralla 2-3 koomikkoa. Katsoin ne kaikki. Pääasiassa ihan mukavia, mutta joo kiroilu ja elimenhokeminen vesittää vitsejä.
    Ei nyt ihan kierteillä nauranut, mutta viihdettä kuitenkin.
    Tamminen on monipuolinen, osaa laulaa, näytellä ja vitsailla. Ruonansuu lääkärinä naurattaa ja muutenkin.
    Puotila on hyvä muttei juuri enää esiinny.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


JUANI kirjoitti:

stand up koomikot,säälittäviä,kaikilla samat maneerit,vittu-sana kuuluu ehdottomasti esitykseen,samoin intonaatiot,mitä surkeempi esiintyjä,sitä härskimmät jututt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu