Ostin siis geishapallot. Minulle neuvottiin, että pitäis ostaa ensimmäisiksi palloiksi riittävän suuret, etteivät lipsahda ulos. Ostin siis sellaiset normaalit sileät, halkaisijaltaan noin 3 cm. Onkohan nämä nyt liian suuret vai eikö tekniikka ole tarpeeksi hallussa, kun en saa niitä liikkumaan pimpassani? Aika täyttävät ne ainakin on. Joku on joskus maininnut minun olevan tiukka, mutta toisaalta myös isompi kalu ei tee tiukkaa, joten en nyt sitten tiedä, olenko tiukka vai normaali, enkö osaa tehdä harjoituksia oikein, vai ostinko vain liian suuret pallot.
Eli siis, millaisia kokemuksia muilla on ensimmäisistä kerroista pallojen kanssa, minkä kokoisilla jne.
Eli siis, millaisia kokemuksia muilla on ensimmäisistä kerroista pallojen kanssa, minkä kokoisilla jne.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mulla oli aluksi samoja ongelmia, eli ensalkuun piti auttaa sauvalla pimpsaa suuremmaksi ja lisäksi liukastetta mukaan.
Nykyisin on helpompaa luikasteen kanssa.
Myö se että alkuun ne tuppas tuleen ulos, mutta taisin työntää niitä liian vähän sisään.
Mittasin palloni ja ne on saman kokoiset.
Tekis mieli vaihtaa pienempiin koska nää tuntuu pysyvän hyvin sisällä, eli onko kellään hyviä neuvoja minkälaiset kannattais hankkia.
Fysiojumppari ystäväni antoi vinkin ostaa ensimmäiset geishakuulat suuret ja joissa ulosveto naru. Sellaiset on sitten olleet käytössäni muutaman kuukauden.
Alussa homma oli melkoista hapuilua.., välillä kuulat lipsahti sukkahousun sisään.., ja joskus jämähtivät tonne sisään kiinni.
Runsas kuulien voitelu (laitan myös suoraan häpyaukoonkin) auttaa pitämään ne liikkeessä, ja antaa treeniin vaikeutta. Muistaakseni meni pari viikkoa ennenkuin lihakset "hyväksyivät" nämä tunkeilijat. Siis eivät enää vaistomaisesti jännittyneet.
Moi olen 22v.3eri miehen kanssa ollut seksi suhde. en ole synyttänyt.mutta alapää tuntu löysältä joten hommasin kuulat missä on naru päässä.olen käyttänyt nyt 3 päivää ei ole tullut ulos kertakaan mutta välillä ollut vaikeaa saada sisälle.mistä tiedän että on oikeassa paikassa?mitkä kaikki käy liukasteeksi?mistä tiedän että ne toimii oikein?kun ne on sisällä ja kävelen kuuluu ääntä onko normaalia??huomaako mies että olen käyttänyt kuulia kun olen seuraavan kerran yhdynnässä???kertokaa kaikki mahdolline tieto kuulista pliiiis !!!!!!kiitos etu käteen
Mulla ei ole sitä ongelmaa, että ne lipsahtaisivat ulos, eikä myöskään sitä ongelmaa, etteivätkö liukuisi sisällä.. omia liukasteita on kyllä riittävästi, joten en näe aiheelliseksi pistää liukkaria. En kyllä huomaa alapäässäni mitään jännitettä, mutta en vain kertakaikkiaan saa niitä liikkumaan siellä.
Hieman samoja ongelmia oli minullakin aloittaessani geishapallojen käytön.
Kuitenkin jatkoin sitkeästi huomaten harjoittelun auttavan sisällä pysymiseenkin. Joten ne lihakset pikkuhiljaa voimistuvat.
Nyt yli 3 vuotta asiaa harrastaneena osaan liikutella palloja sisälläni oman tahdon mukaan. Se harjoittelu kuitenkin vaikuttaa vaikka et sitä itse huomaakkaan.
Kiitos vinkeistä tytöt, ehkäpä minäkin saan hommattua sellaiset vaimolleni, joka on pyytänyt ne hankkimaan. Ollaan yhteyksissä ;)
Siis mitä niille kuulille pitää tehdä? Ensin laitta sisään (kuinka syvälle?), ja sitten yrittää pitää siellä/liikutella vai mitä? Ja mitähän semmoset suunnilleen maksaa?
Ostin tälläiset geishapallot, siis 2 palloa narussa toisissaan kiinni. Tarkempia käyttöohjeita ei tullut mukana.
Olen nyt laittanut nämä sisään 1-2 tunnin ajaksi jo parin viikon ajan. Aluksi olivat oudon tuntuiset kävellessä, mutta pian siihen tottui. Nyt huomaan vaistomaisesti lihasten jännityksellä pallojen liikkuvan sisälläni. Joten kai ne siellä jotain on vaikuttanut lihaskuntoon nyt jo. Liukastusainetta jouduin jo ostaa lisää, sillä se helpottaa asiaa paljonkin.