Venäjää on mustamaalattu yksipuolisesti. Ukrainan sisällisodan syttymiseen syitä oli myös länsimaiden toiminnassa. Venäjä ei ole toiminut Itämerellä poikkeuksellisesti. Pikemminkin Nato on ollut se osapuoli, jonka toimissa voi havaita agressiivisuutta. Nato on tuonut joukkojaan mm. Norjaan, mitä se ei tehnyt edes kylmän sodan aikana. Nato on myös lähentynyt Venäjää tuomalla joukkojaan Baltian maihin. Poliittinen eliittimme ja sitä myötäilevä valtamedia pyrkivät kertomaan samaa yksipuolista Venäjää panettelevaa viestiä ja toistamaan sitä jatkuvasti.
Kuka poliitikoistamme on esittänyt nyt tämäntapaisia ajatuksia. Voin heti todeta, että Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja ovat vääriä vastauksia, koske he eivät ole kyseessä. Heitä kyllä helposti ryssitellään vähänkin tämänsuuntaisten näkemysten esittämisestä. Ei kyse ole edes Johan Bäckmanista.
Venäjä, Venäjä, Venäjä
25
290
Vastaukset
- Nopeatuomio
Väykkyhän se on, varmaan moskovasta on saanut toimilleen.
- Bioanarkisti
No Väykkyhän se on, mutta väykky jos kuka ei ole Venäjän vietävissä eikä lahjottavissa. Rehelliset ja rauhanomaiset suhteet itäiseen naapuriimme ovat kansakuntamme kohtalon avainkysymyksiä. Nato-maana olisimme venäjälle uhka ja lähin maalitaulu. Faktisesti tämän hetken suurin uhka maailmanrauhalle ovat USA ja Nato edesottamuksineen.
- toonipasso
Ratkaisu Ukrainan kriisiin
17.1.2018 11:48 Paavo Väyrynen 31 kommenttia
ilmoita asiaton viesti
MTV:n Huomenta Suomi -ohjelman haastattelussa minulta kysyttiin Ukrainan kriisistä. Totesin uutisoinnin olleen Suomessa yksipuolista.
Vuodenvaihteessa 2014-2015 kirjoitin Ukrainan kriisistä useita blogeja, joissa totesin länsimaiden omalla toiminnallaan vaikuttaneen sen syntymiseen. Toisaalta kirjoitin selvin sanoin Venäjän toimineen kansainvälisen oikeuden vastaisesti. Yhdessä blogeistani (https://www.paavovayrynen.fi/2014/12/29/tosiasiat-on-tunnustettava-virheet-on-myonnettava/) kirjoitin muun muassa:
”Venäjä rikkoi kansainvälistä oikeutta valtaamalla Krimin niemimaan. Jos Krim olisi vain julistautunut itsenäiseksi, länsimaiden reaktio olisi ollut lievä. Olivathan länsimaat itse rikkoneet kansainvälistä oikeutta Kosovon itsenäistymisen yhteydessä, mitä kaikki EU-maatkaan eivät hyväksyneet. Krimin liittäminen Venäjään sai osakseen jyrkän tuomion.
Venäjä on rikkonut räikeästi kansainvälistä oikeutta myös Itä-Ukrainassa. Siellä kysymys oli aluksi sisällissodasta, johon osallistuneet separatistijoukot saivat tukea Venäjältä. Jossakin vaiheessa maassa oli ilmeisesti myös Venäjän armeija yksiköitä. Tällä hetkellä tilanne on sekava.”
Kannoin aikanaan huolta siitä, että Suomen ulkopoliittinen johto saisi käsiinsä Ukrainan kriisistä kaiken olennaisen informaation. Tästä syystä lähetin Sauli Niinistölle tiedoksi kirjoituksiani.
Uudenvuodenpäivänä 1.1.2015 lähetin Niinistölle myös sähköpostiviestin, johon sisältyi linkki videoon, jossa on mielenkiintoista dokumentaatiota Ukrainan tapahtumista.
”Tervehdys!
Hyvä oli uudenvuodenpuheesikin. Minäkin kommentoin pyynnöstä STT:lle,
mutta eivät tainneet julkaista, kun kiittelin.
Palaan vielä viimeisimpiin blogeihini. Olen niissä tuonut
maltillisesti esille sen, että länsimaatkin ovat tehneet virheitä,
jotka ovat myötävaikuttaneet Ukrainan kriisin puhkeamiseen. Sain
äskettäin käsiini linkin, joka osoittaa, että mukana on saattanut olla
tahallisuuttakin:
https://www.youtube.com/watch?v=fWkfpGCAAuw
Tiedotusilmapiiri on Suomessa järkyttävän yksipuolinen. Se myötäilee
Yhdysvaltain oikeistopiirien propagandaa.
Parhain terveisin
Paavo”
Kannattaa vieläkin katsoa. Viron ulkoministeri Urmas Paet kertoo videolla että Maidanin aukion kuolettavat laukaukset eivät olleet tulleet hallituksen puolelta, vaan opposition joukosta. Toisessa klipissä Victoria Nuland antaa ohjeita uuden hallituksen muodostamisesta sen jälkeen kun presidentti Viktor Janukovitsh oli joutunut poistumaan maasta.
Olennaista on nyt se, että Suomen tulee auttaa ratkaisun saamisessa Ukrainan kriisiin. Yksi mahdollisuus on, että antaisimme Ukrainalle apua sellaisen perustuslain laatimiseen, joka tarjoaa Donbassin alueelle riittävän autonomian.
Paavo Väyrynen
- Länsimaista.ihanuutta
Kyse on pahenevasta ylimielisyydestä, joka tuntuu olevan tällä hetkellä POP länsimaissa. Länsimailla on ainoana oikeutus sytyttää sisällisotia maihin, jotka eivät toimi länsimaisen käsityksen, aika vinoutuneen sellaisen - mukaan demokraattisesti. Eli noissa maissa eletään "väärin", vaikka se olisi vuosisatoja-, tuhansia vanhaa sotaisalta näyttävää, ja länsimaiden siihen sekaannuttua, helvetin sotaisaa ja väkivaltaista. Tuo koskee siis koko maailmaa, jota Usa ja läntinen maailma terrorisoi. Venäjälle kuitenkin sälytetään koko vastuu kaikesta hässäkästä. He eivät kuitenkaan ole olleet niitä hässäköitä aloittamassa, vaan aina on löytynyt se länsimaistettu vetäjä, Georgian ja Ukrainan tapauksissa mm. Saakashvili taustalta.
- Bioanarkisti
Näinhän asia on.
- voi.teitä.tommeja
Venäjä ei ole vastuussa tekemistään hyökkäyksistä? Onko Putler syyntakeeton?
- Bioanarkisti
Bioanarkisti kirjoitti:
Näinhän asia on.
Toisin sanoen länsi pyrkii aktiivisesti mädättämään yhteiskuntia sisältä päin länsidemokratian hapatukseen. Markkinataloutta ylläpitävät länsidemokratiat ovat itse asiassa pääoman diktatuuripesäkkeitä, joissa lukumäärältään marginaaliselle populalle kasautettu mammona antaa erittäin harvalukuisille saatanan kätyreille globaalin vallan riistää ja alistaa niin kotona kuin puutrarhassa. Parempi riistää globaali valta ja omaisuus yhdeltä promillelta maailman ihmistä kuin antaa 999 promillen kärsiä lukumääräisesti marginaalisen lahtariporukan ikeessä.
- RoistoVenäjä
Venäjän mafiahallintoon kuuluu alle prosentti maan väestöstä.
Putin & trusti varastavat Venäjän kansallisvarallisuutta niin surutta, että miljoonat eläkeläiset saavat vain noin 100 euron kuukausieläkettä.
Venäjä on esikuva - roistoille.
- UntamoKuusenkäpy
Suomessa on tämä ryssäviha ollut sodan jälkeen.
Näissä entisissä itäblokin maissa , tässä Venäjän rajalla, on nämä perslävet Viro, Latvia , Liettua ja mitä muita niitä on ja olen miettinyt sitä, että olisivatko koskaan tarvinneet itsenäisyyttä ?
Nyt haastetaan riitaa vaikka ollan kuin paskakärpäset, kärpäslätkällä tapettavia maita.
Suomi on saanut kehittyä rauhassa ja siitä kiitos Kekkosen ja muitten vastuunkantajien.
Nyt on uusi sukupolvi ja riita haastetaan ja haetaan revanssia ja ei tajuta, että toiseksi tullaan.
Suomen miehet luulee, että sivarit, hintit, talipallot ja muut isänmaalliset pärjää maailmalla, mutta totuutta ei nähdä.
Jenkkirosvo ja nato ei auta.
Hyvät suhteet Venääjään on tärkeät. - KolmeUhkaa
Suomella on 3 turvallisuusuhkaa yli muiden, ja kyllä ne vain ovat edelleenkin:
Venäjä, Venäjä ja Venäjä.- Bioanarkisti
Tässä 3 uhkaa tärkeysjärjestyksessä: rakkaudettomuus, korruptio ja vallan keskittyminen.
Lääkkeet: humanismi, läpinäkyvyys ja taloudellisen vallan mätäpesäkkeiden eliminointi.
Venäjä ei ole Suomelle uhka kunhan emme liity sotaliitto Natoon, sillä Nato on Venäjälle todellinen uhka.
Nato ja Varsovan liitto olivat sotilasliittoja. Varsovan liiton lakkautettua Nato jäi ja muuttui asteittain sotilasliitosta nykyiseksi sotaliitoksi. - venäjänsukuinen57
Bioanarkisti kirjoitti:
Tässä 3 uhkaa tärkeysjärjestyksessä: rakkaudettomuus, korruptio ja vallan keskittyminen.
Lääkkeet: humanismi, läpinäkyvyys ja taloudellisen vallan mätäpesäkkeiden eliminointi.
Venäjä ei ole Suomelle uhka kunhan emme liity sotaliitto Natoon, sillä Nato on Venäjälle todellinen uhka.
Nato ja Varsovan liitto olivat sotilasliittoja. Varsovan liiton lakkautettua Nato jäi ja muuttui asteittain sotilasliitosta nykyiseksi sotaliitoksi.Ukrainakaan ei kuulunut NATOon, mutta Venäjä hyökkäsi Ukrainaan
Venäjä on uhka nimenomaan maille, jotka eivät kuulu NATOon, tämän ymmärtää kun vähänkin tietää venäläistä ajatusmallia. Venäläinen ei kunnioita puolueettomia maita, vaan näkee ne ainoastaan tulevina alusmainaan joita on helppo alistaa. Tämän takia Venäjää vit...taa suunnattomasti kun maita liittyy NATOon, tietäähän se sitä että Venäjä ei enää voi näitä maita alistaa omaan valtaansa, eikä liittää itseensä. Venäläiseen ajatteluun kuuluu myös se että venäläiset näkevät venäjän ja venäläiset muita kansakuntia arvokkaaampana, eli muut kansat vähempiarvoisena ja tämän takia katsovat oikeudekseen alistaa muita kansoja. - veljesiVeka
venäjänsukuinen57 kirjoitti:
Ukrainakaan ei kuulunut NATOon, mutta Venäjä hyökkäsi Ukrainaan
Venäjä on uhka nimenomaan maille, jotka eivät kuulu NATOon, tämän ymmärtää kun vähänkin tietää venäläistä ajatusmallia. Venäläinen ei kunnioita puolueettomia maita, vaan näkee ne ainoastaan tulevina alusmainaan joita on helppo alistaa. Tämän takia Venäjää vit...taa suunnattomasti kun maita liittyy NATOon, tietäähän se sitä että Venäjä ei enää voi näitä maita alistaa omaan valtaansa, eikä liittää itseensä. Venäläiseen ajatteluun kuuluu myös se että venäläiset näkevät venäjän ja venäläiset muita kansakuntia arvokkaaampana, eli muut kansat vähempiarvoisena ja tämän takia katsovat oikeudekseen alistaa muita kansoja.No terve kottaraisen pönttö.
Se on taas se aika, että pöntös piipittää ja näkyjä nähdään ?
Et sitte muistanut lääkitystä ?
On tullut oltua töissä tuolla Venäjän maalla ja siellä asuu hieno kansa.
Kannattasko sinun pikkusen tutustua puouettomasti tuohon Ukrainan kriisiin ja sitten ottaa kantaa.
Katsos se lehma siinä pellon laidalla ei osaa lukea ja kertoo vaan sulle kuulopuheita. Ja kun se sanoo aammuu, niin elä juokse pyssyä.
Terveisiä äidille. - Bioanarkisti
venäjänsukuinen57 kirjoitti:
Ukrainakaan ei kuulunut NATOon, mutta Venäjä hyökkäsi Ukrainaan
Venäjä on uhka nimenomaan maille, jotka eivät kuulu NATOon, tämän ymmärtää kun vähänkin tietää venäläistä ajatusmallia. Venäläinen ei kunnioita puolueettomia maita, vaan näkee ne ainoastaan tulevina alusmainaan joita on helppo alistaa. Tämän takia Venäjää vit...taa suunnattomasti kun maita liittyy NATOon, tietäähän se sitä että Venäjä ei enää voi näitä maita alistaa omaan valtaansa, eikä liittää itseensä. Venäläiseen ajatteluun kuuluu myös se että venäläiset näkevät venäjän ja venäläiset muita kansakuntia arvokkaaampana, eli muut kansat vähempiarvoisena ja tämän takia katsovat oikeudekseen alistaa muita kansoja.Tässä vähän taustoja Ukrainaan viitaten. Kuuntele, katsele ja opi. Jooko ?
https://www.youtube.com/watch?v=fWkfpGCAAuw - haistahuiluuuuu
Bioanarkisti kirjoitti:
Tässä vähän taustoja Ukrainaan viitaten. Kuuntele, katsele ja opi. Jooko ?
https://www.youtube.com/watch?v=fWkfpGCAAuwKyseinen video on tehty siis venäläisten (fsb- trollipaja) toimesta... kun paljastui tekijä ja se että koko filmi on täyttää skeidaa ajoivat alas tuon "feikki-uutistoimiston". Mutta hyvin näyttää teihin ryssssiiin uppoavan kaikki propaganda...
- veljesiVeka
venäjänsukuinen57 kirjoitti:
Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.
Minä olen huomannut hyvin erikoisen piirteen;
Tässä ryssävihaisissa on enemmistö elämässä lähtöviivalle jääneitä ja katsantokanta heikko.
Osa on näitä äärioikeiston hihhuleita ja ovat samaa aatesuuntaa, kuin aikanaan suur-Suomen rakentajat.
Kekkonen näki totuuden ja hänestä tuli hyvä pressa ja osasi luovia asiota oikeaan suuntaan.
Mitä minä esim. tunnen näitä ryssävihaisia, on heillä Venäjä tietous heikko, katsontokanta kapea ja miehinä heistä ei muuhun ole kuin heinäseipään tapiksi, jos heiniä ei lyödä seipäälle kovin tiukkaan. - venäjänsukuinen57
veljesiVeka kirjoitti:
Minä olen huomannut hyvin erikoisen piirteen;
Tässä ryssävihaisissa on enemmistö elämässä lähtöviivalle jääneitä ja katsantokanta heikko.
Osa on näitä äärioikeiston hihhuleita ja ovat samaa aatesuuntaa, kuin aikanaan suur-Suomen rakentajat.
Kekkonen näki totuuden ja hänestä tuli hyvä pressa ja osasi luovia asiota oikeaan suuntaan.
Mitä minä esim. tunnen näitä ryssävihaisia, on heillä Venäjä tietous heikko, katsontokanta kapea ja miehinä heistä ei muuhun ole kuin heinäseipään tapiksi, jos heiniä ei lyödä seipäälle kovin tiukkaan.Putinin munalutkuttajahan se sieltä saapui... rakkauttaan venäjään tunnustaen
Mitä tulee itseeni niin löytyy korkea-asteen tutkinto, 35 vuoden työkokemus vastuullista tekniikan alan tehtävistä, kolme lasta jotka kaikki akateemisen tutkinnon suorittaneita, viisi lastenlasta, kohtalainen omaisuus (arvo yli 2 milj) ja muutenkin onnellinen elämä. En ole äänestänyt äärioikeistoa tai äärivasemmistoa (tai kepua) vaan markkinatalouspuolueita kuten Kokoomusta, LKP:tä ja RKP:tä, tosin pari kertaa myös Vihreitä (jonka virheeksi myönnän).
Kerrotko miten olen muka äärioikeistolainen hihhuli tai elämän lähtöviivalle jäänyt?
Teissä venäjäkiimaisissa on havaintojeni mukaan pääosin sellaisia, jotka eivät osaa, tai kykene päättämään yhtään mistään itsenäisesti, haluavat vain elää toisten alamaisina ja käskyvallan alla, teidän tapauksessa Venäjän huorina. - Päättelepäs.ite
venäjänsukuinen57 kirjoitti:
Putinin munalutkuttajahan se sieltä saapui... rakkauttaan venäjään tunnustaen
Mitä tulee itseeni niin löytyy korkea-asteen tutkinto, 35 vuoden työkokemus vastuullista tekniikan alan tehtävistä, kolme lasta jotka kaikki akateemisen tutkinnon suorittaneita, viisi lastenlasta, kohtalainen omaisuus (arvo yli 2 milj) ja muutenkin onnellinen elämä. En ole äänestänyt äärioikeistoa tai äärivasemmistoa (tai kepua) vaan markkinatalouspuolueita kuten Kokoomusta, LKP:tä ja RKP:tä, tosin pari kertaa myös Vihreitä (jonka virheeksi myönnän).
Kerrotko miten olen muka äärioikeistolainen hihhuli tai elämän lähtöviivalle jäänyt?
Teissä venäjäkiimaisissa on havaintojeni mukaan pääosin sellaisia, jotka eivät osaa, tai kykene päättämään yhtään mistään itsenäisesti, haluavat vain elää toisten alamaisina ja käskyvallan alla, teidän tapauksessa Venäjän huorina.Tuohon kysymykseesi vastasit kyllä kommentillasi ihan tasan tarkkaan ja vahvasti :)
- Kusipäisyyskö.vaivaa
venäjänsukuinen57 kirjoitti:
Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.
Mitä natsisika huutelee?
- voihan-venäjä
Väyrynen sen julisti.
Mielenkiintoista nähdä montako USA/NATO haukkujaa saat perääsi. Itätrolli haistaa tämän tyyppiset keskustelut kuin perskärpänen paskan.- Bioanarkisti
Ainutkaan itätrolli ei vaivaudu tälle foorumille, sillä itätrollien työn arvioinnin ja palkitsemisen peruste on vaikuttavuus.
- s44555
tietenki venäjää mustamaalataan, illuminati haluaa luoda yhteisia vihollisia, ja sitä kautta voi ajaa omia agendojansa
- DV8_HellRaiser
Ei Venäjää tarvitse kenenkään mustamaalata, se tekee sen ihan itse. Missä Lavrov siellä valhe.
- Ei.pidä.ihan.paikkaansa
DV8_HellRaiser kirjoitti:
Ei Venäjää tarvitse kenenkään mustamaalata, se tekee sen ihan itse. Missä Lavrov siellä valhe.
Kovasti sen mustamaalauksesta vaivaa kuitenkin näkevät monet palstalaisetkin. Sinä etunenässä.
- NiljakeVenäjä
Venäjä osasi soossata itsensä typerysvaltioksi Neuvostoliiton hajottua.
Viro, Latvia ja Liettua ovat bkt/asukas jo kaksinkertaisesti patemmin toimeentulevia kuin Venäjä, vaikka niillä ei ole oikeastaan mitään luonnonrikkauksia.
Venäjällä on valtavat luonnonrikkaudet, mutta niistä huolimatta, se on elintasoltaan yhä vain Latinalaisen Amerikan valtioiden tasolla. Eli puoliköyhä ja rikollispomojen kusettama.
Venäjä tumputtaa järjettömillä valheilla ja huijauksilla itsensä pimeiden kujien niljaisten pintojen halailijaksi.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081676Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1001606Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä971520Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541398Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341363Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48897Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115883Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii437870Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai291830Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347815