sisäsiisteydestä jälleen kerran

elikkäs, meidän kultsityttömme pissiskelee sisälleen edelleen ja ikää alkaa olla kohta se 6kk. Koirakirjoissa annetaan niitä arvioita, että just toi 6kk ois sellainen "rajapyykki", että siihen mennessä on oppinut/kypsynyt.

Eli aamulla yleensä on yksi lätäkkö lattialla ja töistä tullessa yksi. Saattaapa pimu pissiä sisälle vaikka oltaisiin kotonakin. kakkaa ei ole tehnyt sisälle enää pitkiin pitkiin aikoihin (n. 6vkoa), mutta se pissimisjuttu on vaikea.

Ollaan mielestäni menty kaikkien ohjeiden mukaan, kehuttu kauheasti pihalla pissaamisesta, mutta sisälle tulee silti. Voi olla, että huolehdin ihan turhaan, mutta kateellisena kuuntelen, ku toiset sanoo omien koiriensa sisäsiistiytyneen jo 4kk iässä.

Onko tyttömme sisäsiisteyttä hidastanut se, että hän on joutunut olemaan noin 4kk iästä koko päivän yksin (9h), siihen saakka käytiin päivällä syöttämässä ja ulkoiluttamassa, mutta nyt se ei ole mahdollista.

Ei niin vakava huoli, mutta kuitenkin...
7522
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

..kun muutin ja sain hänen päivittäistä reviiriä hiukan pienemmäksi. aiemmassa asunnossa pääsi joka paikkaan koska keittiöön ja olohuoneeseen ei ollut ovia. kun sitten riekkuin päivän niin touhupissaa oli ihan joka työpäivä kun tulin kotiin.

nyt saan hänen tavallaan kahden kerroksen väliin turvaporteilla niinkuitenkin että pääsee ihan kunnolla liikkumaan. pissaaminen loppui siihen paikkaan. luojan kiitos;=)

Äänestä

meillä oli sama homma n. 6kuukautiseksi asti, mutta
saattaa se vahinko sattua vieläkin (9kk).. mutta yksilöitähän noi kaikki on, ei mitään muuta neuvoa ole mulla "antaa":) (mulla on siis myös kultainennoutaja narttu)

Äänestä

Pissiihän tyttö kuitenkin paperin päälle? vai pissaileeko minne sattuu?

Meillä opittiin kultsu-uroksen kanssa sisäsiisteys 3kk:n iässä, ihan vaan siten, että otettiin lehdet pois lattialta. Käytettiin ainoastaan yhtä hesaria, ei verhoiltu koko lattiaa lehdillä.
Pari kertaa saattoi pisut tulla lattialle, mutta kun tarpeeksi ahkeraan vei poikaa ulos, niin se oppi sen että ulos pissitään. Poika on nyt 6kk ja hienosti selvitään päivä 4-5:llä pissi kerralla.

Tsemppiä!

Äänestä

ikäinen kultsunarttu, ja sisäsiistiksi oppi yli kuukausi sitten. joskus voi vahinko tulla sisälle, mutta aika harvoin. on jo yötkin pissaamatta (11 tuntiakin pisimmillään), en tietenkään "suuttuisi" jos yöllä olisi oloaan helpottanut, kun on sen verran pitkä aika, mutta eipä vaan ole pissaillut enää.

päivässä käydään 4-5 kertaa ulkona ja hyvin on mennyt. koira on yksin kotona vain noin kolme tuntia päivässä, joskus kyllä pidempäänkin, ja silloin olen rajannut porteilla sen alueeksi yhden huoneen.

luulenpa että meillä opittiin nopeasti sen takia, että olen ollut todella paljon kotona, ja näin ollen voinut viedä koiran aina ulos, kun on siltä alkanut vaikuttamaan.
loppuvaiheessa, kun oli vielä papereita lattialla, pidin niitä vain yhdessä paikassa, ja siitä näki selvästi koska oli asioilleen menossa. silloin vain pikaseen ulos ja isot kehut. aika nopeasti koira tuosta hoksasi, että ulos asioille mennään eikä sisälle.
huomaan sen myös aina käytöksestä koska olisi ulos päästävä (läähättää erityisen paljon, kiertelee ympyrää, katselee minua levottomana, tökkii minua välillä kuonollaan), ja se on noin 5 tunnin välein. vaihtelee sen mukaan kuinka paljon on touhuttu ja leikitty yms.

minusta tuntui vielä jokin aika ihan samalta kuin sinusta nyt, mutta ei syytä huoleen.
ihan yllättäen huomasin, että ei ole pisuja enää sisälle tullut pitkään aikaan, ja siitä se sitten lähti. luulenpa, että koirasi oppii sisäsiistiksi ennen kuin arvaatkaan. niin kävi meille.

Äänestä
  • Ei kannata huolestua vielä puolivuotisen pennun kohdalla.. Olen tavannut vuoden ikäisiäkin pentuja, joilla vahinkoja sattuu silloin tällöin. Oikealla opetuksella ja lempeällä ohjauksella jokaikinen koira varmasti joskus oppii pissaamaan vain ja ainoastaan ulos, kunhan kärsivällisyyttä riittää :) Eli jatkatte vain samaa rataa, kehuen ylitsepursuavasti jokaisesta ulostehdystä pisarasta, sisällä ette noteeraa mitenkään. Koirat ovat yksilöitä, kaikki eivät opi 5 kk täytettyään, jotkut ovat oppineet jo aiemmin. Antaa pentujen kehittyä omassa tahdissaan (:

    Äänestä

  • Minca kirjoitti:

    Ei kannata huolestua vielä puolivuotisen pennun kohdalla.. Olen tavannut vuoden ikäisiäkin pentuja, joilla vahinkoja sattuu silloin tällöin. Oikealla opetuksella ja lempeällä ohjauksella jokaikinen koira varmasti joskus oppii pissaamaan vain ja ainoastaan ulos, kunhan kärsivällisyyttä riittää :) Eli jatkatte vain samaa rataa, kehuen ylitsepursuavasti jokaisesta ulostehdystä pisarasta, sisällä ette noteeraa mitenkään. Koirat ovat yksilöitä, kaikki eivät opi 5 kk täytettyään, jotkut ovat oppineet jo aiemmin. Antaa pentujen kehittyä omassa tahdissaan (:

    Ostimme juuri luovutus iässä olleen uros koiran ja yöksi laitomme lattialle sanoma lehtiä aamulla menin kattomaan oliko mitään tullut,mutta mitään ei näkynyt missään...Eikä ole vieläkään näkynyt joten toisin sanoen minun ei tarvinnut opettaa pentu koiralleni tuota tapaa :)
    Se on varmaan opppinut tuon taidon jo syntymäkodissaan...

    Äänestä

  • *onnekas* kirjoitti:

    Meillä on kummatkin koirat kussu sisälle vuoden ikäisiksi. Millon on ollut vahinkoa, millon tahallista jäynää silloin tällöin. Ohi on mennyt, malttia malttia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jamppa kirjoitti:

elikkäs, meidän kultsityttömme pissiskelee sisälleen edelleen ja ikää alkaa olla kohta se 6kk. Koirakirjoissa annetaan niitä arvioita, että just toi 6kk ois sellainen "rajapyykki", että siihen mennessä on oppinut/kypsynyt.

Eli aamulla yleensä on yksi lätäkkö lattialla ja töistä tullessa yksi. Saattaapa pimu pissiä sisälle vaikka oltaisiin kotonakin. kakkaa ei ole tehnyt sisälle enää pitkiin pitkiin aikoihin (n. 6vkoa), mutta se pissimisjuttu on vaikea.

Ollaan mielestäni menty kaikkien ohjeiden mukaan, kehuttu kauheasti pihalla pissaamisesta, mutta sisälle tulee silti. Voi olla, että huolehdin ihan turhaan, mutta kateellisena kuuntelen, ku toiset sanoo omien koiriensa sisäsiistiytyneen jo 4kk iässä.

Onko tyttömme sisäsiisteyttä hidastanut se, että hän on joutunut olemaan noin 4kk iästä koko päivän yksin (9h), siihen saakka käytiin päivällä syöttämässä ja ulkoiluttamassa, mutta nyt se ei ole mahdollista.

Ei niin vakava huoli, mutta kuitenkin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu