Presidentinvaalit 2018
Jatkokautta hakevan presidentti Sauli Niinistön suosio on lähtenyt luisuun ja presidentinvaalien toinen kierros alkaa näyttää aiempaa todennäköisemmältä, kertoo Alma Median tuore kyselytutkimus.
Alma-tutkimuksen mukaan istuvan presidentin Sauli Niinistön kannatus on laskenut 12 prosenttiyksikköä edellisestä mittauksesta. Tutkimuksessa kantansa ilmaisseista vastaajista 58 prosenttia äänestäisi Niinistöä. Joulukuussa tehdyssä vastaavassa kannatusarviossa Niinistö vaikutti vielä täysin ylivoimaiselta ehdokkaalta. Tuolloin Niinistön kannatusprosentti oli 70.
Kaikki muut ehdokkaat vihreiden Pekka Haavistoa lukuun ottamatta ovat nostaneet kannatustaan. Haaviston kannatus on pysynyt edellisen mittauksen 14 prosentissa, mikä tekee Haavistosta todennäköisimmän Niinistön haastajan mahdollisella toisella kierroksella.
Eniten asemiaan paransi valitsijayhdistyksen ehdokas Paavo Väyrynen, jonka kannatus nousi edellisen kyselyn kahdesta prosentista seitsemään prosenttiin. Väyrysen kannatus on vahvinta perussuomalaisten kannattajien riveissä. Heistä 19 prosenttia äänestäisi vaaleissa Väyrystä.
Sauli Niinistön kannatus on vahvinta kokoomuksen kannattajien keskuudessa, mutta istuva presidentti saavuttaa suosiota myös yli puoluerajojen.
NIINISTÖN KANNATUS HIIPUU VÄYRYNEN VAHVISTUU
5
106
Vastaukset
- Sinunsuuntasi18
Hyvät äänestäjät on Teidän aikanne toimia, miten ?
* Älkää kuunnelko galluppeja vaan sydäntänne.
* On täyttä bluffia, että Niinistöllä olisi ollut todellisuudessa se kannatus, mitä on annettu ymmärtää.
* Muutaman vuoden aikana on valtakuntaamme luotu niin syvä taloudellinen ja alueellinen epätasa-arvo, mitä ei ole nähty sitten sota-aikojen.
* Edellinen näkyy väestön ( lapsista ikäihmisiin) mielenterveydellisinä ongelmina; jo yli 5 miljardin luokkaa/vuosi !?!
* Keskittäminen on synnyttänyt ja synnyttää kymmenien miljardin eurojen tietoisen tuhlailun ja asutustaajamien ulkopuolella asuvien omaisuuden päinvastaisen/ miljardien arvoisen omaisuusarvojen mitätöinnin
* EU tulee hajoamaan
* EURO tulee hajoamaan
* Huolehdi itsestäsi ennenkuin olet perheinesi täysin tyhjätasku, jota pääomapiirien toimesta riepotellaan kuin siivooja lattiariepua.
* Presidenttiehdokkaista uskoisin ylläolevasta tilanteesta olevan parhaiten perillä ehdokkaiden: Väyrysen, Niinistön, Haaviston ja Vanhasen
Äänestä itsesi ja perheesi puolesta; älä nuku !- laskelmoiva74
Niin Haavisto, Niinistö, Vanhanen ja Väyrynen ? Mitä he ovat asiantuntijoina tehneet edellisen ongelman korjamiseksi. Eivät sitten mitään näkyvää. Siksi onkin syytä vastapainoisesti unohtaa heidät näissä presidentinvaaleissa ja antaa arvojohtajuus esim 5:lle/ Laura Huhtasaari jne.
- huolestunut101
Äsken 19.1. 2018 tuli TV:n uutislähetyksessä asiantuntijoiden lausuntoja presidentti Niinistön onnistumisista. Asiantuntijat kiinnittivät huomiota myöskin hänen hyvinkin epäselvään ilmaisiutyyliin; mikä on täysin aiheellinen huomio. On syytä kysyä, jos suomalainen ei ymmärrä niin kuinka voisi ulkomainen keskustelukumppani ymmärtää ? Niinistö onkin monissa haastatteluissa korjannut haastattelijan kysymyksen toteamalla, en minä sanonnut niin vaan näin tai en tarkoittanut sitä vaan tätä. Tällainen epäselvyys on aika suuri riski varsinkin ulkopolitiikassa.
Pidän myöskin hyvin hämäränä käytöksenä hyväksyä nurkumatta ulkoministeri Soinin, perussuomalaisiin suuntautuva, kielenkäyttö.
Talouden hallintaan liittyvä arvojohtajuus on Niinistön kaudella ollut täysin kateissa. Niin myös hen kinen johtajuus. Asioiden käsittelyä on pyritty estämään luokittelemalla kaikkinainen toisinajattelevuus vihapuheeksi jne.
- onkjokuihme
En menis suurille surmillekaan äänestämään miestä joka meni hyväksymään kansalaisia eriarvoistavan ,oikeustoimikelvottoman lain.
https://yle.fi/uutiset/3-10032847
https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3820319-pohjanoteeraus-jopa-taman-hallituksen-mittapuulla-aktiivimalli-leikkaa-tyottomalta-siita-etta-han-on-tyoton
Jos tämä on sitä eettisyyttä , oikeuden mukaisuuttta jota tuolta suunnalta on tarjolla ,niin kiitos ei yhtään enää lisää.- Enhänminäniin
Voit sitten äänestää kaikkien aikojen kovinta takinkääntäjää?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081681Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1011622Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011535Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541402Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341364Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48898Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115885Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii441879Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293832Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347818