Suomi on ollut ainakin muiden silmissä yksi demokraattisimmista itsenäisistä maista.
Mutta 2000 luvun aikana venäjältä on pystytty vaikuttamaan paljon. Se näkyy selvästi niinistön puheista ja kasvaneena epävarmuutena. Venäjä on pystynyt ampumaan alas ns puolustusliittoa koskevat puheet ja mistä syntyä yhtenäinen mielipide. Suomalaisiin poliitikkoihin ovat ottaneet yhteyttä monin tavoin. Media suomessa ylen johdolla ei ole koskaan asiaa kysynyt monilta poliitikoilta ja julkisuudessa olevilta tutkijoilta ja muilta "onko otettu yhteyttä tai yritetty vaikuttaa". Luulen että vaikutus mennyt myös yleen asti..
Venäjällä tiedetään että ne suomalaiset mitä on suurin tässä maassa nykyään uskoo auktoriteettiä ja "johtajia" eli vaikuttamalla maan poliitikkoihin ja hieman varoittelemalla saadaan se levitettyä tehokkaasti kansan mieliin. Se on levinnyt levinnyt todella laajalle, tutkijat, mediat ym.
Suomalaisten poliitikkojen ja virkamiesten ajattelutapa jota venäjä ja putinin hallinto on pystynyt muokkaamaan on tietyllä tavalla vaikuttanut väkisin suomalaisten puheisiin Ruotsissa ja kun ovat niin usein yhteyksissä asian tiimoilta. Olisi kiva kuulla miten puhuttu suomalaisten suusta, ehkä saadaan Ruotsista tietoa.
Presidentti ja venäjän vaikutus
Omasuomimaa
1
<50
Vastaukset
- P-okara
Ruotsissa nähdään venäjän painostuksen tehonneen suomalaisiin ja puolustusliittoa koskeviin asioihin ja siitä puhumiseen.
Luulen että Ruotsista kuullaan uutisia jotka tervehdyttää tilannetta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081668Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai961590Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961496Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48893Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115882Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii420857Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290826Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347812