Olen osaomistajana ulkomailla uudehkossa veneessä, jossa on alla Yanmarin 3YM20 kone suoralla akselivedolla, Kanzakin merikytkimellä ja kiinteälapaisella potkurilla. Viime syksyn reissulla vanhasta tottumuksesta (oma veneeni on taittolapapotkurilla varustettu) laitoin purjehduksen aikana pakin silmään akselista tulevan värinän lopettamiseksi. Muistelin myös jotain vanhoja Suomi24-keskusteluja, jossa spekuloitiin potkurin pysäyttämisen vaikuttavan positiivisesti vauhtiin ja potkuriakselin pyörimisen olevan ylipäätään haitallista voitelun kannalta. Nyt myöhemmin pikainen googletus paljasti, että sitkeästä legendasta huolimatta potkurin pysäyttäminen näyttäisi lisäävän vastusta ja voitelukaan ei taida ainakaan uudemmissa moottoreissa olevan enää ongelmana. Eli tälle vaihde päällä purjehdukselle ei näyttäisi olevan perusteita muuten kuin ehkä värinöiden ja potkuriakselin pyörimisäänen vaimentamisen osalta.
No se todellinen ongelma paljastui, kun piti laittaa vaihde takaisin vapaalle moottorin käynnistämiseksi: vaihde oli siis jumiutunut pakille enkä saanut kahvaa enää keskelle. Purjehdimme edelleen reippaassa tuulessa ja merenkäynnissä avomeriolosuhteissa noin 6 solmun nopeudella, joten tilanne oli hieman hankala. Kevyellä ronklaamisella sain vapaan silmään (nappia painamalla) ja tämän jälkeen palautettua kahvan keskelle, mutta sen jälkeen vaihde ei mennyt silmään eteen tai taakse edes moottorin ollessa käynnissä. Sammutin moottorin ja manuaalisäädöllä suoraan merikytkimestä sain vaihteen taas toimimaan, mutta tyhmyyttäni kokeilin korjauksen onnistumista vetämällä kahvaa taakse (moottori ei ollut tässä vaiheessa enää käynnissä) ja tämä lukitsi uudestaan vaihteen pakille. Tässä vaiheessa tajusin, että merivaihteessa ei ollut todennäköisesti toiminnallista vikaa, vaan pakin laittaminen silmään purjehduksen aikana vain jumitti tämän vaihteen. Vaihteen vapauttimiseen uudestaan riitti lopulta kevyt kopautus vasaralla merikytkimen vipuun, joka lonksautti vaihteen pois pakilta. Tämän jälkeen moottori päälle ja vaihde toimi jälleen normaalisti eteen ja taakse. En huomannut loppureissun aikana mitään tavallisesta poikkeavaa vaihteen toiminnan suhteen. En uskaltanut tilanteen ollessa päällä käynnistää konetta pakki päällä, vaikka se olisi jälkiviisaasti miettien voinut olla parempi ratkaisu ja olisi vapauttanut myös vaihteen jumista. Myös venevauhdin pudottaminen lähelle nollaa olisi saattanut vapauttaa jumin.
Googlasin asiaa hiljattain, ja yllätyin kuinka paljon vastaavia tapauksia oli erityisesti Yanmarin koneisiin liittyen. Löysin myös Yanmarin tiedotteen asiasta jo usean vuoden takaa:
"Yanmar requires that if sailing with the engine OFF (not running) the transmission shifter must be in the neutral position or internal damage to the gear or sail-drive will result. This damage will not be covered by Yanmar’s Limited Warranty. Please instruct customers and dealers who deliver the sailboat to the customer, of the correct (Neutral) position for the marine gear while sailing."
Huolestuin vähän erityisesti tuosta tiedotteen ilmaisusta "internal damage to the gear will result". Onko siis syytä olla huolissaan, että jotain vauriota merikytkimeen olisi tästä aiheutunut, joka tulisi myöhemmin esiin? Maallikosta tuntuu oudolta, että vedenvirtaus lukittua potkuria vasten voisi aiheuttaa ainakaan liian isoa kuormaa merivaihteelle. Toisaalta tuo vaihteen vapauttaminen voimakeinoin mietityttää myös. Toki en vääntänyt vaihdekeppiä täysillä vaan koitin pitää voimat maltillisina, että tästä ei tule vaurioita.
Hämmästyttävää oli myös, että veneen valmistaja Jeanneau oli kiinnittänyt vaihdekepin viereen varoituksen, jossa luki, että vaihde on pidettävä vapaalla, jos purjehditaan yli 8 solmun nopeutta. Meillä purjehdusvauhti oli maksimissaan 6,5 solmua, joten tuo 8 solmun haamuraja ei ylittynyt. Sama lause löytyy myös veneen manuaalista: "If this boat is equipped with a fixed blade propeller, when sailing at speeds over 8 knots it is essential to leave the reverse gear control in neutral."
On erikoista, että veneen ja moottorin valmistajalla on ristiriitainen ohjeistus ja venevalmistajan kiinnittämä ohje voi potentiaalisesti rikkoa veneen?
Purjehdus vaihde silmässä jumitti merikytkimen!
9
510
Vastaukset
- Kuinka.ollakaan
Vaihteen toiminnan tunteminen olisi poistanut nuo kaikki ongelmat, joten yleisin ja myös tässä tapauksessa on itse aiheutettu ongelma käyttäessä laitetta jonka toimintaa ei tunne.
Vaihde on mekaaninen kartiolukitteinen ja lukitus kiristyy vetoakselin ja potkuriakselin välisellä momentilla.
Veneen kulkiessa potkuri vääntää kartiota kiinni, sen olisi voinut vapauttaa luonnollisesti pysäyttämällä vene tai vääntämällä potkuriakselia vastasuuntaan vapauttamaan kartion paineen.
Noista valmistajan varoituksista on syytä huomioida kenelle ne on tarkoitettu ja miksi kaikkea mahdollista ongelmaa liioitellaan, joissain maissa kun valmistajalle saattaa koitua kohtuuttomat kurvausvaateet ellei asiaa ole selvästi ohjeissa mainittu. - Muistitkos
Käytitkö kartiota?
- tarkkanama
Ja oliko vene edes katsastettu?
- näin.menty
Pikku-Yanmarissani olen aina jättänyt vaihteen vapaalle purjehtiessani, eikä akselista kuulu mitään häiritsevää ääntä tai ääntä ylipäätäänkään. Potkurini ovat olleet kiinteälapaisia.
- eimasinisti
Aloittajan kirjoitus on asiallinen , informatiivinen ja rohkeakin, koska ilmeisesti omasta toiminnasta tuo vikatilanne johtui.
Tällaista tietoa saisi olla palstalla enemmänkin kaiken joutoprovoilun sijasta! - Tunari1
Ei vaihteelle aiheudu mitään vauriota ensisijaisesti siitä että purjehditaan vaihde päällä. Mahdollinen vaurio tulee siitä että kun vaihde jumittuu kartiokytkimen kuormituksen vuoksi, vaihdetta aletaan väkivalloin vapauttamaan kuormituksen edelleen ollessa päällä. Eli vaihteen valmistaja ennakoi käyttäjän aiheuttavan itse vaihteelle vaurion jos ja kun vaihde jumittuu päälle ja tällöin on järkevämpää ohjeistaa käyttö niin ettei vaihde jumitu päälle ja irtisanoutua korvausvastuusta jos ohjetta ei noudateta. Nyt kun kuitenkin olet saanut vaihteen vapautetuksi eikä mikään vipu ole vääntynyt tms., voit olla varma siitä että vaihde on edelleen täydessä kunnossa. Oikea toimintatapa tuossa tilanteessa olisi ollut vapauttaa kytkimen kuormitus laskemalla veneen nopeus nollaan ja jos vaihde ei siltikään vapautuisi, käynnistää moottori vaihde päällä.
Tämä ilmiö on vähän sama kuin automaattivaihteisessa autossa: jos jätät auton mäkeen pelkän vaihteiston lukon varaan, vaihdevipua on vaikea saada pois p-asennosta kun lukkomekanismi on kuormitettuna. Siksi pitäisi ehdottomasti käyttää käsijarrua ja uusien mallien sähköinen jarru taitaakin useinmiten mennä automaattisesti päälle.- tsemppari96
Hyvä kommentti
- Yanmar21hp
Kiitos perusteellisista ja selventävistä vastauksista! On totta, että vaihteen toimintaan tuli perehdyttyä vähän liian myöhään eli ns. tilanteen ollessa jo päällä. Olin kieltämättä hieman yllättynyt siitä, että tämä asia on merivaihteen ominaisuus eikä siis vika. Olen myös aiemmassa elämässä omistanut kiinteälapaisella potkurilla varustetun veneen (Solen koneella) ja siinä en muista olleen mitään ongelmia pakin kanssa purjehtimisessa. Selailin Jeanneaun toisen mallin manuaalia ja siellä on tuon 8 solmun nopeusrajan lisäksi maininta tuosta, että vauhtia pitäisi vähentää kartion vapauttamiseksi:
"To start the engine again, reduce the speed of the boat when sailing (in order to be able. to disengage the clutch before starting it again)"
Mielenkiintoista, että se on tavallaan Jeanneaun mielestä ok, että vaihteen jumittaa pakille, kunhan laskee vauhdin alas ennen koneen käynnistämistä. Minun mielestä on pieni turvallisuusriski, että konetta ei tarvittaessa saa päälle nopeasti vaan se vaatii aluksi veneen hidastamista ohjaamalla esim. ylemmäs tuuleen. Kurssimuutokset eivät kuitenkaan aina ole ahtailla saaristoväylillä mahdollisia ja välillä tulee eteen tilanteita, joissa kone tulee käynnistettyä vähintään varoiksi taustalle. Nyt kun tämän ominaisuuden tietää, niin ongelmaa ei ole, mutta jossain toisessa tilanteessa tällaisesta ominaisuudesta oppiminen voisi olla huomattavasti hankalampi paikka. - Isoantilla
Olisko tuosta ongelmaksi jos käynnistää vaihde päällä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081688Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031649Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011562Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541408Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341366Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48906Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii451898Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115889Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293842Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347819