Toimittajat ja lehtimiehet tuomiolle kiihotuksesta

Tämä uhkakuvien maalailu ei kuulu demokratiaan, vaan sillä ohjaillaan kansaa, kuin Hitleri Suomalaisia kurssitti !? Meidän mediat ei missäänmuodossa ole demokraattisia, miksi !?
Mannerheim lähetti päämajastaankin upseereita tähän oppiin !?
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Samaa kiihotusta muka komiikan voimin on tehnyt "Tohtori Raimo" jo vuosia. Nyt vaan on niin, että tilanne on pahentunut siihen vaiheeseen, että itse tohtori olisi hoidon tarpeessa. Tohtorin ajatukset jotenkin vaan pyöriin persuissa, ilmeisesti soten innoittamana. Ko käsikirjoittajilla on asennevamma, suvaitsevaisuuden puute, oikeassa olemisen tarve julistaa omaa mantraansa, jota ei liene voida alistaa huumorille tai arvostelulle. Tietyn kansanosan jatkuva leimaaminen ja pilkaaminen ei oikein humooriin istu. On mahdollsista, että ko ohjelman ei ole tarkoituskaan olla humoristeinen vaan purkaa käsikirjoitajien henkilökohtaisia pelkoja ja traumoja sekä erityisesti tiettyä ideologiaa. Miksei näsistä löydy kerrottavaa vaikka koko porukka on pellejä täynnä. Ilmeisesti sen vuoksi, että käsikirjoitaja on näsämaan kasvatti.

Äänestä

Tavallinen duunari olisi jo pistetty vastuuseen Venäjä rasismista ,joka einäytä riittävän vapaalle jaepädemokraattiselle medialle !?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Abrahamm kirjoitti:

Tämä uhkakuvien maalailu ei kuulu demokratiaan, vaan sillä ohjaillaan kansaa, kuin Hitleri Suomalaisia kurssitti !? Meidän mediat ei missäänmuodossa ole demokraattisia, miksi !?
Mannerheim lähetti päämajastaankin upseereita tähän oppiin !?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu