Aito, lämmin ja humaani ihminen ei käyttäydy Niinistön tavoin. Teeskentely näkyy selkeästi kaikissa esiintymisissä.
Myös valehtelu kuuluu kuvaan tai ainakin valikoidun totuuden tolkuttaminen.
Niinistö teeskentelee
3
65
Vastaukset
- Jombevaari
Ei ole mitään lämmintä ja inhimillistä Niinistössä. Pelkkää narsistista tunnekylmyyttä ja laskelmointia.
- muutostatarvitaannyt
Toivottavasti saadaan uudet tuulet puhaltamaan ja omasta kansastaan välittävä presidentti.
Olen katsonut kaikkien vaalitentit ja kyllä istuva presidentti teeskentelee, satuilee niitä näitä, ei
sano todellista mielipidettään, sanoo olevansa huolestunut syrjäytyneistä nuorista; ei siltä vaikuta,
kun kutsuu tänne nuoria, riuskoja, terveitä miehiä kuljeksimaan pitkin kauppakeskusten käytäviä.
Viis välittää Suomen nuorista, Irakin, Somalian ja monen muun maan nuoret ovat hänelle tärkeämpiä.
Ilmanko tummaihoinen nuori mieshenkilö sanoi mennessäni äänestämään: "Numero 8, Sauli Niinisto."
Tietävät että hän ei välitä maastaan ja antaa tulla tänne ilmaiselatukseen, vaikka luulisi, että omat
kansalaiset ovat etusijalla.
Saavatpa muut maat rajoilleen valvonnan ettei sinne lampsi kuka hyvänsä elätyttämään itseään,
Suomi ei.
Isäntämaasopimus ?
Pakolaispolitiikka ?
Muutosta tarvitaan ! - Niinistööntyytyminen
Parempaakaan ei ole löytynyt.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/239861-kokenut-vaalitutkija-sauli-niiniston-romahtaneista-luvuista-han-yha-ylivoimainen
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081683Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1011635Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011544Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541405Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341365Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48901Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii448885Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115885Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293835Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347818