Väyrynen on kaksinaamaisuuden huippu!

Paavo kehtasi vähän aikaa sitten vaatia Ruotsin rajaa kiinni, VAIKKA vielä vusi siten ehdotti kirjoituksessaan maittemme välille liitovaltiota? Silloinhan ei edes teoriassa voisi pistää rajaa kiinni mamutuvien tulessa Ruotsista!

Samoin Paavo "ei osannut sanoa" kantaansa pakkoruotsiin!? Vaikka on hallituksissa sitä kannattanut vuosikymmenet. Joka asiaan mielipiteen nopeasti kehittävä Paavo ei muka osaa vastata noin yksinkertaiseen aiheeseen???

Väyrysen EU-vastaisuuskin on myöhään herännyt. Eli pelkkää taktista kalastelua ainoan suomalaisuutta puolustavan ehdokkaan Huhtasaaren vesillä.

Älkää menkö Kiero-Paavon halpaan, vaan äänestäkää varmaa isänmaallista, sinivalkoista ja suomenmielistä ehdokasta numero 5!
590
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Valtaeliitti ja sen valtamedia jopa mainostaa Väyrystä, jotta Huhtasaari ei pääsisi toiselle kierrokselle! Mikä todistaa, että valtaeliitti tietää Paavon olevan pelkkä feikki, kun muka on puolustavinaan suomalaisuutta.

Äänestä
  • ÄLÄ PUHU PASKAA! Paavo on ollut aina EU-vastainen, miksi pitää valehdella? Itse olet kiero paska!

    Äänestä

Tomppelille valehtelijalle tiedoksi!

Paavo vaati RAJAVALVONTAA ei RAJOJEN SULKEMISTA.

Turun terroristin uhreilta olisi vältytty jos rajoja olisi valvottu ja tämä Ruotsista karkotettavaksi määrätty olisi otettu jo rajalla kiinni ja palautettu Ruotsin viranomaisille joilla oli ko. henkilöstä etsintäkuulutus päällä.
Edelleen olisi ensiarvoisen tärkeää järjestää rajavalvonta että tiedetään millaista porukkaa ja mistä maasta tullaan. Ei se niin saatana vaikeaa voi olla. Sauli on höperö kun väittää ettei Suomi voi sillä tavalla eristäytyä. Vittu mikä tollo tuo Niinistö on!
Ranska, Saksa, Ruotsi, Tanska ja melkein kaikki EU-maat valvovat rajojaan, Tollo Sauli toljottaa ja seisoskelee kuin kyrpä häissä. Voi Jessus, Ei ihme että mies sai 6;n matikasta oppikoulu-aikanaan.

Saatana minkälaisia valehtelijoita tällä palstalla on.

Oikaistaan nyt tähän samaan syssyyn sekin että Paavo ei vastusta yhteistä vapaakauppaa EU-alueella, Eta olisi riittänyt yhteismarkkinoista sopimiseen. Paavo ei myöskään vastusta hallittua maahanmuuttoa mutta vastustaa turvapaikkaturistien ja rikollisen aineksen pääsyä ETA tai EU-alueelle. Paavo ehdottaa nykyisen kaltaisen turvapaikka-menettelyn lopettamista. Paavon mielestä turvapaikka voidaan järjestää lähtömaan alueilla sijaitseville asuinalueille ja kohdistaa apu sinne. Järjestelmä olisi moninverroin halvempi ja turvallisempi sekä pakolaiselle että avustavalle valtiolle eli Suomelle.
Tuhansia on hukkunut välimereen, sadat tuhannet ovat menettäneet omaisuutensa ja maksaneet jopa 10 000€ pääsystä pakolaiskuljetuksia järjestäneen mafian kyseenalaisiin kuljetuksiin.

Sauli ei ole kelvollinen Suomen presidentiksi. En äänestä häntä toista kertaa.

Äänestä

Paavo on äänestäjien inhokki numero yksi. Vaikka hän olisi näissä vaaleissa ehdokkaana kahdestaan esim. Haataisen kanssa Paavo häviäisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiero-Paavo kirjoitti:

Paavo kehtasi vähän aikaa sitten vaatia Ruotsin rajaa kiinni, VAIKKA vielä vusi siten ehdotti kirjoituksessaan maittemme välille liitovaltiota? Silloinhan ei edes teoriassa voisi pistää rajaa kiinni mamutuvien tulessa Ruotsista!

Samoin Paavo "ei osannut sanoa" kantaansa pakkoruotsiin!? Vaikka on hallituksissa sitä kannattanut vuosikymmenet. Joka asiaan mielipiteen nopeasti kehittävä Paavo ei muka osaa vastata noin yksinkertaiseen aiheeseen???

Väyrysen EU-vastaisuuskin on myöhään herännyt. Eli pelkkää taktista kalastelua ainoan suomalaisuutta puolustavan ehdokkaan Huhtasaaren vesillä.

Älkää menkö Kiero-Paavon halpaan, vaan äänestäkää varmaa isänmaallista, sinivalkoista ja suomenmielistä ehdokasta numero 5!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu