http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/vayrynen-kiilasi-vanhasen-ohi-keskustapiireissa-ihmetellaan-tilannetta-ja-epaillaan-gallup-lukuja/782330/
Kaksi vuotta kampanjoinut Vanhanen näyttää häviävän vääjäämättä Väyryselle.
2006 Vanhasella oli kahden miljoonan euron kampanja eikä hän päässyt edes toiselle kierrokselle. Silloin hän kehotti omia kannattajiaan äänestämään toisella kierroksella Niinistöä. Näissä vaaleissa Vanhanen on sanonut, ettei keskustalainen voi äänestää Niiinistöä. Mutta keskustalaiset eivät näytä uskovan Vanhasta. Mikä Matissa on vikana?
ps. Antakaa äänenne Väyryselle, tuolle plagiaatipersulle enempää kuin Vanhasellekaan ei sitä kannata tuhlata.
Onko tämä noloa kepulle?
40
220
Vastaukset
Väyrynen saa kannatuksensa pitkälti niiltä, jotka ainakin väliin äänestävät vasemmistoliittoa ja persuja. Jonkin verran kannatusta tulee myös demareilta, jotka haluavat Haataista särmikkäämmän vaihtoehdon Niinistölle, mutta joiden mielestä Huhtasaari ampuu jo pahasti yli.
- kukalohduttaisimattia
Keneltä Vanhanen saa kannatuksensa? Kun kepulaisetkin äänestelevät Niinistöä. Kepussahan oli alunalkaenkin vallalla se henki, ettei kepu aseta omaa ehdokastaan, vaan asettuu Niinistön taakse.
Sitäpaitsi, eikö kepulaisista muka löydy Väyrysen äänestäjiä? kukalohduttaisimattia kirjoitti:
Keneltä Vanhanen saa kannatuksensa? Kun kepulaisetkin äänestelevät Niinistöä. Kepussahan oli alunalkaenkin vallalla se henki, ettei kepu aseta omaa ehdokastaan, vaan asettuu Niinistön taakse.
Sitäpaitsi, eikö kepulaisista muka löydy Väyrysen äänestäjiä?Kolmannes kepun vakituisista äänestäjistä äänestää Vanhasta, vajaa viidennes Väyrystä, enemmistö Niinistöä.
- onkonoloa
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Kolmannes kepun vakituisista äänestäjistä äänestää Vanhasta, vajaa viidennes Väyrystä, enemmistö Niinistöä.
Eli tietosi mukaan Vanhanen saa kepulaisilta 33% ja Niinistö saa kepulaislta 45%.
onkonoloa kirjoitti:
Eli tietosi mukaan Vanhanen saa kepulaisilta 33% ja Niinistö saa kepulaislta 45%.
Hyvin havainnollistettu.
- väyrynenvoittaa
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Kolmannes kepun vakituisista äänestäjistä äänestää Vanhasta, vajaa viidennes Väyrystä, enemmistö Niinistöä.
siinä varsinaisia meedioita - tietää jo tuloksen. Oliko Väyrynen kuitenkin vanhasen edellä, onhan se noloa. Sipilän erottava, kun ei saa puoluettaan oman ehdokkaan taakse
- Takakonttihallitus
Ihan täytyy ihmetellä taas kommenttiasi, että Väyrystäkö keskustalaiset eivät äänestäisi, mutta kaikista muista puolueista sitten äänestäjiä löytyy? Mistähän tutkimuksesta tieto on peräisin vai onko mutua? Kannatuskortteja pari sataa tuhatta, eikä yhtään kepulaista kannattamassa?
Kyllä se vaan sinunkin on tunnustettava, että Matti on pelannut itsensä ulos aikapäivää hyppäämällä pääministerin pestistä aikanaan sivuun ja häviämällä kunnolla aikaisemmat pewssanvaalit.
Tämähän on tietysti piikki Sipilän ja joidenkin kepulaisten "lihassa", mutta Väyrynen pystyy näköjään näyttämään tarvittaessa kepulaisille "närhen munat".
Niinistönkin aika on jo ohi, mutta kun muutakaan ei ole ja äänet hajaantuvat. Kannatusta on hippusen sinne ja tänne, helppo valita Niinisto, mutta vielä helpompaa on jättää äänestämättä. Takakonttihallitus kirjoitti:
Ihan täytyy ihmetellä taas kommenttiasi, että Väyrystäkö keskustalaiset eivät äänestäisi, mutta kaikista muista puolueista sitten äänestäjiä löytyy? Mistähän tutkimuksesta tieto on peräisin vai onko mutua? Kannatuskortteja pari sataa tuhatta, eikä yhtään kepulaista kannattamassa?
Kyllä se vaan sinunkin on tunnustettava, että Matti on pelannut itsensä ulos aikapäivää hyppäämällä pääministerin pestistä aikanaan sivuun ja häviämällä kunnolla aikaisemmat pewssanvaalit.
Tämähän on tietysti piikki Sipilän ja joidenkin kepulaisten "lihassa", mutta Väyrynen pystyy näköjään näyttämään tarvittaessa kepulaisille "närhen munat".
Niinistönkin aika on jo ohi, mutta kun muutakaan ei ole ja äänet hajaantuvat. Kannatusta on hippusen sinne ja tänne, helppo valita Niinisto, mutta vielä helpompaa on jättää äänestämättä.Opettele lukemaan huolellisemmin ja lue jatkossa myös vastauskommenttini muille siltä varalta, että olen niissä täydentänyt ensimmäistä kommenttiani. Siinä ensimmäisessähän en väittänyt, etteivät kepun vakiokannattajat äänestäisi Väyrystä, vaikka en heidän osuuttaan kommentoinutkaan. Sitten vastauskommentissani ennakoin, että kepun vakituisista äänestäjistä vajaa viidennes Väyrystä.
Laskelmani perustuu henkilökohtaiseen arvioon julkaistujen presidenttigallupien pohjalta. Tietoa äänestäjien tulevasta käyttäytymisestä ei ole tässä vaiheessa kenelläkään.
Jo aiemmissa keskusteluissa olen esittänyt arvion, että keskustan, demarien ja persujen vakituisista kannattajista noin kolmannes äänestää puolueensa virallista ehdokasta sekä säälistä että kokoomuksen kiusaksi. Ovat samalla tavalla solidaarisia kuin Lipposta äänestäneet demarit viime vaaleissa. Tosin henkilökohtaisten vaalitenttien jälkeen on puserooni on alkanut hiipiä epäilys Haataisen mahdollisuuksista saada SDP:n vakiokannattajista edes sen kolmanneksen luottamusta.
Vielä vaaliviikollakin voi tapahtua yllättäviäkin muutoksia. Esimerkiksi tänään Yleisradio julkaisi uutisen, että istuva presidentti Niinistö ehdokkaista on ainoana sitä mieltä, ettei kansalaisten tuloeroja tarvitse pyrkiä kaventamaan. Se on paljon pahempi kolaus hänen imagolleen kuin plagiointisyytös Huhtasaarelle.
- Maj.evp
On ja minua virittää suunnattomasti.
- lkyt32
Matti Vanhanen kertoi 2006 myös itse äänestävänsä Niinistöä toisella kierroksella!
- LH_5
Äänestä siis numero 5.
- väärävitonen
Nyt ei voi, kun se väärennysjupakka on tapetilla. Mutta katsotaan joskus myöhemmin, kun Huhtasaari on saanut poliittista kokemusta enemmän eikä lauo pelkkiä plagiaattisloganeita suustaan.
- ihanmahdotonajatus
Uskovaisia hihhuleita ole ennenkään äänestänyt.
- tuollaistakoäänestätte
https://demokraatti.fi/laura-huhtasaaren-puolesta-rukoiltiin-eduskunnassa-pyha-oljy-oli-israelista-nyt-laivapastori-kertoo-mista-voitelussa-oli-kyse/
Pyhä öljy ja kaikkea muuta hauskaa. - enäänestähihhulia
tuollaistakoäänestätte kirjoitti:
https://demokraatti.fi/laura-huhtasaaren-puolesta-rukoiltiin-eduskunnassa-pyha-oljy-oli-israelista-nyt-laivapastori-kertoo-mista-voitelussa-oli-kyse/
Pyhä öljy ja kaikkea muuta hauskaa."Minä uskon Raamattuun, joten minä olen sitä mieltä, että meillä on universumin suunnittelija, Jumala, ja hän on älykkäästi tämän kaiken suunnitellut. Ja uskon tähän Raamattuun ja tähän luomisteoriaan"
Noin Laura Huhtasaari uskoo. Tai ainakin kertoo uskovansa. Minä en usko jumalaan enkä äänestä siltäkään pohjalta Huhtasaarta. Minä en voi uskoa jumalaan, koska sellainen usko sotii järkeäni vastaan.
Ja jos jumala sattuisi olemaan olemassa, voisiko hän minut tuomita siitä, etten häneen usko? Jumalahan, jos hän olemassa on, kai raamatunkin mukaan sen järjen minulle on antanut? Jos sillä epäilen hänen olemasaoloaan, minutko siitä tuomitaan? En voi toimia järkeäni vastaan ja tekeytyä muka uskovaiseksi. Sitäpaitsi näkeehän se jumala, johon Huhtasaarikin uskoo, heti tuollaisen vilpin, jos joku tekeytyy uskovaiseksi. Sanotaanhan raamatussa niin, ettei hiuskaan katkea ihmisen päästä, ettei jumala senkin havaitsisi. Tiedä sitten muutenkaan niistä jumalista, mikähän se oikea on? Minä en usko yhteenkään. Uskokoon Huhtasaaren tapaiset hihhulit. - aataminkylkiluu
enäänestähihhulia kirjoitti:
"Minä uskon Raamattuun, joten minä olen sitä mieltä, että meillä on universumin suunnittelija, Jumala, ja hän on älykkäästi tämän kaiken suunnitellut. Ja uskon tähän Raamattuun ja tähän luomisteoriaan"
Noin Laura Huhtasaari uskoo. Tai ainakin kertoo uskovansa. Minä en usko jumalaan enkä äänestä siltäkään pohjalta Huhtasaarta. Minä en voi uskoa jumalaan, koska sellainen usko sotii järkeäni vastaan.
Ja jos jumala sattuisi olemaan olemassa, voisiko hän minut tuomita siitä, etten häneen usko? Jumalahan, jos hän olemassa on, kai raamatunkin mukaan sen järjen minulle on antanut? Jos sillä epäilen hänen olemasaoloaan, minutko siitä tuomitaan? En voi toimia järkeäni vastaan ja tekeytyä muka uskovaiseksi. Sitäpaitsi näkeehän se jumala, johon Huhtasaarikin uskoo, heti tuollaisen vilpin, jos joku tekeytyy uskovaiseksi. Sanotaanhan raamatussa niin, ettei hiuskaan katkea ihmisen päästä, ettei jumala senkin havaitsisi. Tiedä sitten muutenkaan niistä jumalista, mikähän se oikea on? Minä en usko yhteenkään. Uskokoon Huhtasaaren tapaiset hihhulit."..hän on älykkäästi tämän kaiken suunnitellut"
Mihinkähän älykkyyteen se perustuu, että maailmassa on jatkuvasti sotia, nälänhätää, pakolaisvirtoja, eriarvoisuutta, korruptiota, rikollisuutta etcetera, etcetera?
Ei tuollaiseen voi uskoa. ja vaikka uskoisikin, ei siihen tarvita kirkkoa välikätenä, senkin henkilökunnasta löytyy ties minkä lajin rosvoa ja leipäpappia.
https://eroakirkosta.fi/dynamic/index.php/ - voihyvänenaika
enäänestähihhulia kirjoitti:
"Minä uskon Raamattuun, joten minä olen sitä mieltä, että meillä on universumin suunnittelija, Jumala, ja hän on älykkäästi tämän kaiken suunnitellut. Ja uskon tähän Raamattuun ja tähän luomisteoriaan"
Noin Laura Huhtasaari uskoo. Tai ainakin kertoo uskovansa. Minä en usko jumalaan enkä äänestä siltäkään pohjalta Huhtasaarta. Minä en voi uskoa jumalaan, koska sellainen usko sotii järkeäni vastaan.
Ja jos jumala sattuisi olemaan olemassa, voisiko hän minut tuomita siitä, etten häneen usko? Jumalahan, jos hän olemassa on, kai raamatunkin mukaan sen järjen minulle on antanut? Jos sillä epäilen hänen olemasaoloaan, minutko siitä tuomitaan? En voi toimia järkeäni vastaan ja tekeytyä muka uskovaiseksi. Sitäpaitsi näkeehän se jumala, johon Huhtasaarikin uskoo, heti tuollaisen vilpin, jos joku tekeytyy uskovaiseksi. Sanotaanhan raamatussa niin, ettei hiuskaan katkea ihmisen päästä, ettei jumala senkin havaitsisi. Tiedä sitten muutenkaan niistä jumalista, mikähän se oikea on? Minä en usko yhteenkään. Uskokoon Huhtasaaren tapaiset hihhulit.Sinun kannattaa kuunnella näitä todistajia, sillä se on järjenvastaista olla uskomatta.
https://www.google.com/search?q=pekka+reinikainen+youtube&ie=utf-8&oe=utf-8&client=firefox-b-ab
https://www.google.com/search?client=firefox-b-ab&ei=ZF9jWpzMGseWsAGRrqqIBw&q=juha+ahvio+youtube&oq=juha+ahvio&gs_l=psy-ab.1.1.0l10.55318.58128.0.60459.10.9.0.1.1.0.136.1129.0j9.9.0....0...1c.1.64.psy-ab..0.10.1136...0i131k1j0i67k1.0.GCK2t8nNz3U - liekötuoniinkannattavaa
voihyvänenaika kirjoitti:
Sinun kannattaa kuunnella näitä todistajia, sillä se on järjenvastaista olla uskomatta.
https://www.google.com/search?q=pekka+reinikainen+youtube&ie=utf-8&oe=utf-8&client=firefox-b-ab
https://www.google.com/search?client=firefox-b-ab&ei=ZF9jWpzMGseWsAGRrqqIBw&q=juha+ahvio+youtube&oq=juha+ahvio&gs_l=psy-ab.1.1.0l10.55318.58128.0.60459.10.9.0.1.1.0.136.1129.0j9.9.0....0...1c.1.64.psy-ab..0.10.1136...0i131k1j0i67k1.0.GCK2t8nNz3UKieltämättä rukouskin auttaa. Ainakin komediallisessa tv-sarjassa. Pappikin perkele hämmästyy rukouksensa voimasta.
Niin, tuli vaan tuosta Reinikaisesta mieleen.
https://www.youtube.com/watch?v=qXotany9Cf0 - voihyvänenaika
aataminkylkiluu kirjoitti:
"..hän on älykkäästi tämän kaiken suunnitellut"
Mihinkähän älykkyyteen se perustuu, että maailmassa on jatkuvasti sotia, nälänhätää, pakolaisvirtoja, eriarvoisuutta, korruptiota, rikollisuutta etcetera, etcetera?
Ei tuollaiseen voi uskoa. ja vaikka uskoisikin, ei siihen tarvita kirkkoa välikätenä, senkin henkilökunnasta löytyy ties minkä lajin rosvoa ja leipäpappia.
https://eroakirkosta.fi/dynamic/index.php/-"Mihinkähän älykkyyteen se perustuu, että maailmassa on jatkuvasti sotia, nälänhätää, pakolaisvirtoja, eriarvoisuutta, korruptiota, rikollisuutta etcetera, etcetera?"-
Raamatussahan se selitetään hyvin tarkasti. - valintaonvapaa
voihyvänenaika kirjoitti:
Sinun kannattaa kuunnella näitä todistajia, sillä se on järjenvastaista olla uskomatta.
https://www.google.com/search?q=pekka+reinikainen+youtube&ie=utf-8&oe=utf-8&client=firefox-b-ab
https://www.google.com/search?client=firefox-b-ab&ei=ZF9jWpzMGseWsAGRrqqIBw&q=juha+ahvio+youtube&oq=juha+ahvio&gs_l=psy-ab.1.1.0l10.55318.58128.0.60459.10.9.0.1.1.0.136.1129.0j9.9.0....0...1c.1.64.psy-ab..0.10.1136...0i131k1j0i67k1.0.GCK2t8nNz3UTuollaisiako Huhtasaaren äänestäjät on? Kuka mihinkin suuntaan kiihkoilee. Päivi Räsästä kutsuttiin aikoinan jeesuksen morsiameksi, mutta nyt niitä on jo vähintään kaksi eduskunnassa.
PS. muistakaa iltarukouksessanne Lauraa.
:D - hähähähähäääää
voihyvänenaika kirjoitti:
-"Mihinkähän älykkyyteen se perustuu, että maailmassa on jatkuvasti sotia, nälänhätää, pakolaisvirtoja, eriarvoisuutta, korruptiota, rikollisuutta etcetera, etcetera?"-
Raamatussahan se selitetään hyvin tarkasti."Raamatussahan se selitetään hyvin tarkasti"
Miten se koraanissa selitetään? Sepä siitä ja sen kestävyydestä.
ps. Huhtasaari voisi uskovaisena ihmisenä tekaista jonkun väitöskirjan eri uskontojen eroavaisuuksista. Hän voisi lainata vaikka tätä "raamatussahan se hyvin tarkasti selitetään". Lähdemainintana "voihyvänenaika". - 12sulhasta
valintaonvapaa kirjoitti:
Tuollaisiako Huhtasaaren äänestäjät on? Kuka mihinkin suuntaan kiihkoilee. Päivi Räsästä kutsuttiin aikoinan jeesuksen morsiameksi, mutta nyt niitä on jo vähintään kaksi eduskunnassa.
PS. muistakaa iltarukouksessanne Lauraa.
:DVaikka poikaporukassahan se Jeesus enimmäkseen kulki.
- valintaonvapaa
hähähähähäääää kirjoitti:
"Raamatussahan se selitetään hyvin tarkasti"
Miten se koraanissa selitetään? Sepä siitä ja sen kestävyydestä.
ps. Huhtasaari voisi uskovaisena ihmisenä tekaista jonkun väitöskirjan eri uskontojen eroavaisuuksista. Hän voisi lainata vaikka tätä "raamatussahan se hyvin tarkasti selitetään". Lähdemainintana "voihyvänenaika".”Suurin osa niin sanotuista agnostikoista ja ateisteista Euroopassa ovat tietämättään kulttuurillisia konservatiivisia kristittyjä. Mikä siis erottaa kulttuurikristityt uskonnollisista? Jos sinulla on henkilökohtainen suhde Jeesukseen Kristukseen ja Jumalaan, olet uskonnollinen kristitty. Minulla itselläni ja monella kaltaisellani ei välttämättä ole henkilökohtaista suhdetta Jeesukseen Kristukseen ja Jumalaan. Me uskomme kuitenkin kristillisyyteen kulttuurillisena ja sosiaalisena identiteettinä ja moraalisena ohjelmana. Tämä tekee meistä kristittyjä.”
Uskotko sinä näin? - hähähähääääää
valintaonvapaa kirjoitti:
”Suurin osa niin sanotuista agnostikoista ja ateisteista Euroopassa ovat tietämättään kulttuurillisia konservatiivisia kristittyjä. Mikä siis erottaa kulttuurikristityt uskonnollisista? Jos sinulla on henkilökohtainen suhde Jeesukseen Kristukseen ja Jumalaan, olet uskonnollinen kristitty. Minulla itselläni ja monella kaltaisellani ei välttämättä ole henkilökohtaista suhdetta Jeesukseen Kristukseen ja Jumalaan. Me uskomme kuitenkin kristillisyyteen kulttuurillisena ja sosiaalisena identiteettinä ja moraalisena ohjelmana. Tämä tekee meistä kristittyjä.”
Uskotko sinä näin?Kyllä. Tuo oli hyvin ajateltu. Mutta missä on lähdemaininta tuohon lainaukseen?
Minä äänestän Niinistöä tai sitten Haavistoa - valintaonvapaa
hähähähääääää kirjoitti:
Kyllä. Tuo oli hyvin ajateltu. Mutta missä on lähdemaininta tuohon lainaukseen?
Minä äänestän Niinistöä tai sitten HaavistoaTuo oli suora lainaus Anders Breivikin kirjasta.
- en.äänestä
█▬█ █ █▬█ █▬█ █▄█ █▄ █
- Ei.populia
Ei tipu ääniä kellekään populistille. Väyrynen ja Huhtasaari ovat populisteja.
- 83838389
Kerro poliitikko joka ei ole populisti? Löytyykö sellaista edes.
- ääneni.menee.Paavolle
Populismin vastakohta on elitismi.
Valitsen mieluummin populismin. Vox populi tarkoittaa kansan ääntä. - Vakaa.valinta
ääneni.menee.Paavolle kirjoitti:
Populismin vastakohta on elitismi.
Valitsen mieluummin populismin. Vox populi tarkoittaa kansan ääntä.Kansa on aina oikeassa. Tulos näkyy vaali-iltana.
Emme kuulu populisteihin emmekä eliittiin ja silti valintamme on jämerä valinta. Vakauden puolesta istuva presidentti jatkoon. - KauKesk_
Vakaa.valinta kirjoitti:
Kansa on aina oikeassa. Tulos näkyy vaali-iltana.
Emme kuulu populisteihin emmekä eliittiin ja silti valintamme on jämerä valinta. Vakauden puolesta istuva presidentti jatkoon.Sauli Niinistö jatkaa seuraavankin kauden Presidenttinä. Muut kaikki ehdokkaat, ovat selvää KAATOPAIKKA tavaraa. Sääliksi käy noita meille tärkeitä kaatopaikkoja, kun ne nyt pilaantuu pysyvästi.
- NytÄänestetäänOikein
Vakaa.valinta kirjoitti:
Kansa on aina oikeassa. Tulos näkyy vaali-iltana.
Emme kuulu populisteihin emmekä eliittiin ja silti valintamme on jämerä valinta. Vakauden puolesta istuva presidentti jatkoon.Mitä vakautta se NATO hihhulointi on?
Vakautta edustaa Paasikiven -Kekkosen linja ja sillä linjalla pysyminen. - KauKesk_
NytÄänestetäänOikein kirjoitti:
Mitä vakautta se NATO hihhulointi on?
Vakautta edustaa Paasikiven -Kekkosen linja ja sillä linjalla pysyminen.Siis äänestämmekö Väyrystä?
- petteritrolli
KauKesk_ kirjoitti:
Sauli Niinistö jatkaa seuraavankin kauden Presidenttinä. Muut kaikki ehdokkaat, ovat selvää KAATOPAIKKA tavaraa. Sääliksi käy noita meille tärkeitä kaatopaikkoja, kun ne nyt pilaantuu pysyvästi.
Terve trolli! Petteri
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15136435/gogoomusnuoret-peppuun-sattuu!! - NytÄänestetäänOikein
Tottakai! Väyrynen on nyt oikea valinta 7 seiska on onnen numero.
- eiolepakkoedesäänestää
KauKesk_ kirjoitti:
Siis äänestämmekö Väyrystä?
"Siis äänestämmekö Väyrystä? "
Mitähän tuohonkin nyt vastaisi? Oletko niin tollake, ettet itse osaa päättää moista asiaa? Ja miksi kysyt monikossa? Onko teillä joku kollektiivi siellä, jossa ei saa edes äänestyspäätöstä tehdä itsenäisesti?
- S24uomlaineN
Vanhanen ei pärjää, mutta Sote ja maakunnat tulevat. Suomen kansan vaatimukset edistyvät.
- Chemboys
Kansan enemmistö on Sipilän hallituksen sotea vastaan.
Sipilän lähtölaskenta on edistynyt jo pitkälle. Vanhanen 2 %
- seiskaa
Ääni Väyryselle on ääni Sipilää vastaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081672Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai981597Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961507Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541396Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48895Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115882Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii427861Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290827Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347815