Säikähtänyt äiti, sähköisku

YksinKotonavnk

Enpä ymmärrä sähköstä mitään. Olin lapsen kanssa kotona ja vedin irti sellaisesta monirasiallisesta sähköpistokkeesta irti laitetta/adapteria, joka muuntaa usa n sähkölaitteen tänne oikeaksi. Se meni jotenkin paloiksi ja sisältä paljastui kaksi ”metalli tikkua”. Mun vasen käsi osui siihen ja sain sähköiskun.

Tuntui kämmenessä se isku ja nyt repii 30 cm matkalta kättä. Pitääkö huolestua?

Järkeilin ettei ole hätää, koska kerran lapsena kun ruuvasin ruuvimeisselillä pistorasian ruuvia kireämmälle seinään, sain sellaisen tärskyn että lensin kunnolla taaksepäin ja oli vähintään epätodellinen olo. Tämä äskeinen tuntui pienemmälle

29

2973

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voiapua

      Ensinnäkin usa:n sähkö on 110 V ja meidän 230V. Jos käyttämäsi pistorasia muunnin vain sovittaa pistokkeen sopimaan rasiaan eikä muuta tuota sähköä mitenkään, niin sähkölaite ei toimi oikein. Ylijännite voi rikkoa laitteen. Oletko aivan varma, että tiedät mitä teet.

      Sähköisku voi olla aina vaarallinen vaikka se ei johtuisi koko vartalon läpi. Sydämen toimintahäiriöt voivat tulla viiveellä.

      Aika hyvin tunnut kirjoittavan yhdellä kädellä. : ))

      • Helppohomma

        Tuo 110v ~ ei pidä paikkaansa se on 127v~ olen nimittäin mitannut

    • torvisieniä

      Onneksi siinä oli sen virran vaihtaja, muuten olisit saanut 220 voltin tällin. Meillä on vain 120 voltin vehkeet asunnoissamme, joka riittää hyvin kaikkeen kodin-talouteen. 220 on tarkoitettu vain vahvempien laitteitten käyttöön. Idioottimaista haaskoa käyttää huoneiden valaistuksissa "ylivahvaa virtaa", joka saattaa viedä lapselta hengen. Tyypillistä suomalaista hulluutta, muissakin pohjoismaissa.

      • NickNailer

        Jos ne "120 voltin viritykset" ovat muuta kuin 1-vaiheisia tai tasavirtaa, niin kahden vaiheen välistä saa 240 V sähköiskun.

        Se siitä "turvallisuudesta".

      • vähemmänvirtaa
        NickNailer kirjoitti:

        Jos ne "120 voltin viritykset" ovat muuta kuin 1-vaiheisia tai tasavirtaa, niin kahden vaiheen välistä saa 240 V sähköiskun.

        Se siitä "turvallisuudesta".

        Mutta 230 voltin vehkeillä vaiheiden välistä tuleekin 400 voltin sähköisku. Se on vielä pahempi kuin 230 voltin sähköisku.

        Kyllä 110 volttia on turvallisempi kuin 230 volttia, melkein voisi senkin vielä puolittaa ja normaali kotijännite max 50 volttia niin olisi paljon turvallisemmat sähköt. Eihän nuo perus lamput ja telkkarit nyt virtaa vie paljon miksikään.

      • NickNailer
        vähemmänvirtaa kirjoitti:

        Kerro se niille joka vuosi keskimäärin 300:lle amerikkalaisille sähköiskuun kuolleiden työntekijöiden perheille.

        Suomessa todennäköisyys kuolla sähköiskuun on merkittävästi pienempi kuin USA:ssa, joten jakeluverkon volteilla ei ole merkitystä.

      • SähköAatu

        Ei se jännite tapa vaan virta. 110V järjestelmissä on puolet suurempi virta kuin 220V järjestelmissä. Ja hukkateho menee nimenomaan virran, ei jännitteen mukaan. Ei sattumoisin sähkönsiirtoon käytetä korkeajännitejohtoja 24kV. Se sähkömiehen tärkein kaava U = RI tai R = U/I kertoo olennaisen.

        Sähköverkon turvallisuus ei perustu jännitteen tasoon vaan suojamaahan/suojaeristeeseen, nykyään vikavirtasuojaan, joka huomaa laitteeseen menevän ja paluuvirran eron ja katkaisee virran.

        Pienjännitelaitteissa ollaan sitten alle 50V jännitteissä. Tyypillisessä PC konstellaatiossa 5V jänniteessä voi olla 10A virtaakin.

        Se miksi yleensä ajatellaan, että korkea jännite on vaarallinen, johtuu siitä, että ihmisen kuivan ihon vastus/kapasitanssi on hyvin korkea ja silloin toimii eristeenä. Mutta kosteana asia on ihan erilainen.

      • Darwin_Award
        vähemmänvirtaa kirjoitti:

        Mutta 230 voltin vehkeillä vaiheiden välistä tuleekin 400 voltin sähköisku. Se on vielä pahempi kuin 230 voltin sähköisku.

        Kyllä 110 volttia on turvallisempi kuin 230 volttia, melkein voisi senkin vielä puolittaa ja normaali kotijännite max 50 volttia niin olisi paljon turvallisemmat sähköt. Eihän nuo perus lamput ja telkkarit nyt virtaa vie paljon miksikään.

        > Kyllä 110 volttia on turvallisempi kuin 230 volttia, melkein voisi senkin vielä puolittaa ja normaali kotijännite max 50 volttia niin olisi paljon turvallisemmat sähköt. Eihän nuo perus lamput ja telkkarit nyt virtaa vie paljon miksikään.

        Vitut on. Kodeissa on paljon laitteita, jotka tarvitsevat tehoa kilowatin tai pari. Esimerkkinä hiustenkuivaaja tai pesukone. Pieni jännite = tolkuton virta. Autoissa ollaan jo ihan oikeasti kusessa 12 V systeemien kanssa, kun on ABS pumppua ja sähköistä ohjaustehostinta, jota sitten toimiessaan haukkaa jonkun 50 A. Isot virrat = isot häviöt, vaikka käytettäisiin paksuja johtimia. Tulee myös kovasti lämpöä, jos on vähänkin huono liitos jossain. Ja lämpöhän saattaa lopulta olla sama asia kuin tulipalo.

        Jenkeissäkin em. ongelmien vuoksi pitää pelailla jollain 30 A sulakkeilla MINKÄ LISÄKSI sielläkin käytetään asunnoissa 110/120 V rinnalla myös 220/240 V jännitettä vähän samaan tapaan kuin meillä on 3-vaihesähkö. Jenkeissä systeemi on ilmeisesti 1-vaiheinen, muuntajasta tulee ulos 110 110 eli siellä on käämissä väliotto, josta saadaan 110 (tai 120) ja koko käämin yli tulee em. 220/240 V.

        Teollisuuspuolella menee vielä sekavammaksi, kun löytyy em. lisäksi kolmivaiheista kytkentääkin
        https://www.schneider-electric.ca/en/faqs/FA274928/

        110/120 V verkon siirtohäviöiden vuoksi muuntaja ei voi olla puolen kilometrin päässä, kuten meillä -> niitä pieniä pönttöjä on melkein joka talon nurkalla. Juutuubista voi katsella, miten on turvallisuus huipussaan, kun joka talon nurkalle tuodaan keskijännite johdot ja katujen ja pihojen yllä roikkuu valtava määrä ilmajohtoja plus ne pienet muuntajapöntöt näyttävät milloin mistäkin syystä (salamanisku, ylikuormitus?) syttyvän tuleen.

        Turvallisuuden kannalta 110/230 V on aikalailla se ja sama - molempiin kuolee. 50 VAC olisi vähän turvallisempi, mutta kyllä tälläkin hengestään pääsee, jos turpeeksi huono tuuri käy. Edelleen tasavirta olisi vähän parempi (pienillä jännitetasoilla), mutta netistä löytyy tarinaa, että joku olisi onnistunut tappamaan itsensä 9 V neppariparistollakin (painoi elektrodit peukalon ihosta läpi -> veri on suht hyvä johde -> kammiovärinän aiheuttava virta syntyi tällä keinoin).

    • Säikähtänyt.äiti

      Mikä on virran vaihtaja? Mun isä antoi mulle tuon adapterin... Se on mun lapsen lamppuun, joka ei käy Suomen pistorasiaan ilman tuota ”välikappaletta”. soitin isälle ja kysyin että saanko nyt sydärin, kun olen lasten kanssa yön yksin kotona niin huolestuttaa. Hän sanoi ettei huolta koska sähköt eivät menneet poikki (aha).

      Tutkin tuossa tarkemmin sitä ”välikappaletta”. Se päämötikkä oli jäänyt mun käteen ja siihen monipistorasiaiseen suomalaiseen osaan oli jäänyt adapterista pieni osanen, jossa ne ”kaksi metallitikkua” sojottivat ja siihen kun koskin antoivat sen sähköiskun. Eli eikö se ole silloin niin paha? Lapsuudesta muistan sähköiskusta että ihan silmissä asti tuntui, silmät ”pullistuivat päästä”. Tämä siis tuntui lähinnä kädessä/käsivarressa. Tabletilla kirjoitan toisella kädellä :)

      • Adapterimies

        Tarkoittanet yksinkertaista sovitinta, millä saadaan eri standardien väliset pistokkeet sopimaan keskenään. Jenkeissä on litteät virtapistokkeet ja Euroopassa pyöreät, eli jenkkipistoke ei mene suoraan eurooppalaiseen pistorasiaan vaan tarvitaan yksinkertainen mekaaninen sovitin, jolla se jenkkipistoke saadaan kytkettyä eurorasiaan.

        Itse olen törmännyt noihin halpoihin ja haperoihin sovittimiin, jotka hajoavat melkein itsestään ja paljastavat avoimet virtakiskot. Sähköiskun vaara on ilmeinen. Paremmat ja kalliimmat sovittimet on sitten joko valettu tai sitten johtimet on päällystetty suojakalvolla sieltä sisältäkin, niin ettei vikatilanteessa pääse koskemaan avonaiseen johtimeen.

        Tuo palikka ei mitenkään muuta jännitettä, mutta nykypäivänä useimmat virtalähteet on monijännitelaitteita, jotka toimivat jännitealueella 100V - 240V. Kannattaa tarkistaa laitteen tyyppikilvestä tai käyttöohjeesta, toimiiko laite meikäläisellä 240V jännitteellä vai kaipaako väliin jännitemuuntajan 240V/110VAC

    • enempi_ymmärtävä

      Nollautuiko tilanne aloituksen tekemisellä tänne Suomelle?

    • Ap.vaan

      Se lamppu/adapteri saattaakin olla Briteistä eikä usasta.

      Enempi ymmärtävä, lähinnä aattelen pitääkö mun lähteä päivystykseen vai ei, siis oikeasti en ymmärrä sähköstä mitään muuta kuin maalaisjärjen juttuja. Lasten kaa yksin. Ajattelin jos täällä jotain sähköstä tietäviä... iskä ei suostunut selittämään mitään.

    • Äiti.ap

      Okei oon vielki hengissä. Sillä mennään yön yli.

    • tällälaillase

      Irroita se monipistorasia verkosta, ja poista sen jälkeen pistorasiaan kiinni jääneet ulkomaisen pistokeen piikit. Tottakai niistä sähköiskun saa, ihan kotimaisen 240V.

      • Äiti.ap

        Aha, joo, pistin jo kaikki sähköt poikki sähköjen pääkatkaisijasta ja otin sen piikkiosan poies. Se adapteri hökötys lähti ihan lopullisesti meiltä kotoa eikä sellaista takas tule. Opetin myös lapsille että normijohdon voi töpseliin laittaa kuivin käsin mutta jos on tollaisia piikkejä niin äiti oppi kantapään kautta että sellaisiin ei kannata koskea.

        Toivottavasti nyt tuo sähköisku ei aiheuta mitään dramaattista yöllä. Luin jostain että jotkut on ottaneet useasti niitä ja silti hengissä.

      • jälkiseuraus
        Äiti.ap kirjoitti:

        En tiedä onko se nyt dramaattista, mutta sähkömies voi tulla yöllä uniin...

    • sähköviisas

      Hyvä esimerkki mitä voi tapahtua kun taloudessa on käytössä ilmeisestikin laittomia sähkökapineita kuten tässä tapauksessa tuo adapteri .

    • tällälaillase

      kylläkai uniin voi tulla vaikka mikä mies, ja ihan livenäkin :) Verkkojänite meillä on tosin 230, vaikka 240 kirjoitinkin, sillä ei iskun saaneen kannalta suurta merkitystä ole..korjaan nyt sivuston käytännöt tuntien. Oikea paikka kyseiselle romulle oli juuri roskis.

    • diudiudiu

      Paljon vastauksia, vähän asiaa.

      Kivun ja mahdollisten palovammojen lisäksi sähköisku voi aiheuttaa sydämeen kammiovärinää. Toisaalta sähkö ei varastoidu, joten sähköiskusta aiheutuvat sydänoireet eivät ilmaannu jälkikäteen.

      Jos asia huolestuttaa, kannattaa käydä lääkärissä.

      ps. Tukesin tiedotteita aseuraavat tietävät, että monet matka-adapterit ovat hengenvaarallisia

      • muutamanlähelläpitikoke

        Tämä on paras kommentti tähän asti. Silloin kuin saa sähköiskun pitää lähteä välittömästi ensiapuun/ polille vuorokaudeksi tarkkailuun, koska sydänkammiovärinä kun alkaa on myöhäistä lähteä mihinkään. Muutamassa sydämmentahdissa sydänlihakset halvautuvat ja henkipois. Ollessasi jo valmiiksi ensiavussa henkilökunta pystyy vielä elvyttämään sinut.

      • höpönlöpöä
        muutamanlähelläpitikoke kirjoitti:

        just joo :)
        vuorokaudeksi :D

      • Diudiudiu

        Jokainen näissä hommissa on varmaankin saanut näpeilleen kerran, eräät muutamankin kerran, ja niistä opitaan. Mutta jos joku saa tällejä tämän tästä, on se vain osoitus omasta typeryydestä ja ammattitaidon puutteesta.

        Ps. meidän duunissa edellytetään että aina, jos tulee sormille, työpäivä keskeytyy ja pitää mennä lekurille. Jätän arvon kommentoijan pohdittavaksi, miksi.

      • jzkzkdndndmsms

        kyllähän se virallinen ohjeistus on, että aina lääkäriin. itse en tosin ole viitsinyt, kun faktahan on että tosi harvinaista että sähköiskusta mitään uutta kampausta vakavampaa seuraisi pienjännitteellä.
        nyt ei ole vuosikausiin sähköiskua tullutkaan, kyllä ne sen verran tuntuu, että jääräpäisinkin alkaa varmistamaan jännitteettömyyden.

      • huva_sääntö
        Diudiudiu kirjoitti:

        Jokainen näissä hommissa on varmaankin saanut näpeilleen kerran, eräät muutamankin kerran, ja niistä opitaan. Mutta jos joku saa tällejä tämän tästä, on se vain osoitus omasta typeryydestä ja ammattitaidon puutteesta.

        Ps. meidän duunissa edellytetään että aina, jos tulee sormille, työpäivä keskeytyy ja pitää mennä lekurille. Jätän arvon kommentoijan pohdittavaksi, miksi.

        Tuo onkin kyvä konsti saada vapaapäivä töistä, lähdettävä lekuriin aamu kasilta, kun tuli vähän näpeille :)

      • diudiudiu
        huva_sääntö kirjoitti:

        Tuo onkin kyvä konsti saada vapaapäivä töistä, lähdettävä lekuriin aamu kasilta, kun tuli vähän näpeille :)

        Mikä nyt on kenenkin työmoraali...

    • aloitusexpertti

      Tärkeämpää kuitenkin saada aloitus aikaiseksi tästäkin aiheesta tänne Suomelle!

    • halavatunääliöt

      vai lekurille..no menkäähän nyt sitten sinne..

    • AjattelemisenAihetta

      Tarinan opetus lieneen, että älä tee mitään, mistä et ymmärrä, mitä olet tekemässä. Ja itse jättäisin tuollaiset adapterit kaappiin tai kauppaan, mistä lieneekään peräisin. Sellainen pistoke, joka sopii suoraan eurooppalaiseen pistorasiaan, on turvallinen.

    • Äitii

      MAp. Tässä... En tosiaan ymmärrä sähkölaittein päälle. Tuon sätkyn jälkeen oon ihan peloissani kytkenyt edes tavallista juttua pistorasiaan... Mitään kauheeta ei tapahtunut, säikähdin kai vaan ja sattuu rintalihakseen,?, oon niinjumissa selän puolen tuo rintaranka kai.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      95
      2575
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2223
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1927
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1661
    5. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1645
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1616
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1578
    8. 83
      1512
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      113
      1398
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1264
    Aihe