Ihastus vihastukseksi

Voi todella sanoa, että olen käynyt tunteiden korkeakoulua viimeiset kolme kuukautta. Miten voikin olla että yhdessä hetkessä olet aivan toisen pauloissa ja pidät häntä suorastaan jumalaisena, vaikkei kukaan muu tätä näekään. Välissä tunteet sahaavat väliä taivas ja pahin helvetti. Ja kun aikaa kuluu riittävästi, niin huomaatkin tämän hepun todellisen persoonan, mitä muut ovat alusta asti kertoneet. Ihastus muuttuu vihastukseksi toisen tökeröä käytöstä kohtaan.

Enpä ole koskaan kokenut vastaavaa platonista suhdetta, jossa kumpikaan osapuoli ei ole missään vaiheessa selkokiellä kertonut tunteistaan. Ja tässä nykytiedossa uskon, että luin muka kaikki läpinäkyvät merkitkin väärin. Miten tyhmä sitä voi olla.... Mutta... niin ihanaa ja kurjaa kuin ollutkin, en ehkä kuitenkaan antaisi kokemuksena pois. Oppihan tästäkin, nimittäin pitämään suunsa ja menemään näissä asoissa aina vain järjellä, sekoittamatta tunteita tai tuntemuksia toisesta mukaan tähän kisaan. Niinpä, joltain sairaalta kisalta tämä jo alkaa tuntua.