Kaksi puoluetta tappaa Suomen luonnon;

MieliJaPide

13

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olinpikkupoika

      1950-60 luvulla kävelin Pohjois-Karjalan vaaramaisemia ja ihastelin luontoa.
      Meillä oli talo siten, että toisella puolen kulki joki ja toisella puolen jonkun matkan päässä oli lampi.
      Kylässä oli 12 taloa ja niistä puolet oli maatiloja, jotka elätti itsensä maa-ja metsätaloudella.
      Katseln pikkupoikana kun isännät kaivatti ojia suopellolle ja ne laski suoraan lampeen, toisella puolen kasipillari ojitti soita ja ne ojat laski jokeen ja joet laski järveen.
      No nykyaikana kait pitäisi sanoa,että rehevöityneeseen lampeen, entiseen jokeen ja rehvöityneeseen järveen, kiitos maatalouden paskomisen.
      Tuossa kolme vuotta sitten olin tuolla pienessä kylässä heti lumien sulamisen aikaan ja vesi oli korkeaalla.
      Olimme sellaisella leirialueella ja siinä kulki vieressä joki ja se vaahtosi .
      Enitisenä maajullina ihmettelin ja kyselin, että onko joen varressa teollisuutta ja sitä ei ollut. Paikallinen väki sanoi, että joen vaahtoaminen on jokakeväinen juttu, kun pellolta "paska" lumen sulaessa laskee veteen, se tehoviljely, se.
      Ja kun ajatellaan kokonaisuutta ja esim . ahneutta " Sotkamon" seudulla ja kepulaisten osuutta, niin kirjoittaja on oikeassa.
      Kepu on paskoja ja vihreät ei ymmärrä luonnon kiertokulusta mitään.

    • Peiposen kirjoitus tukee myös omia havaintojani. Kepu pyrkii luomaan (ja turvaamaan entiset) työpaikkoja korpikyliin keinolla millä hyvänsä. Siinä ei silloin sonnan ja jätesakan valumista vesistöihin mietitä. Talvivaara on tästä kauhein esimerkki. Koskien valjastaminen sähköntuotantoon toinen. Metsien avohakkuut kolmas. Maatalouden lannoitteiden päästäminen vesistöihin neljäs. kepun suunnaton luontovihamielisyys on vuosien varrella selvinnyt jokaiselle. Kepussa vihataan myös luonnon eläimiä ja vimmaisinta on susijahti. Luonto on alistettu täysin ihmisten hyväksikäyttöä varten. Kärsijöinä on ollut ennen muuta kalastuselinkeino ja kasvavaa turismia näillä toimilla myös kitketään tehokkaasti.

      Vihreät ovat tosiaan kaukana tästä todellisuudesta. Heitä luonnonsuojelu tuntuu enää kiinnostavan vain tavoilla, joita Peiponen kuvaa kirjoituksessaan. Merkittävät luontokatsatrofit tapahtuvat pohjoisessa Suomessa haja-asutusalueilla eikä niitä voi nähdä trendikkäissä city-kahviloissa tai jungle-baareissa. Vihreät ovat jotenkin ajautuneet melko kauas alkuperäisestä luontoaatteestaan. Luonto ensin puheista ei ole tietoakaan pitkiin aikoihin.

      • UntamoKuusenkäpy

        Maaseudun elossa pitäminen keinoja kaihtamatta, pilaa Suomen luonnon.
        Rahanahneus esim. Lapissa on tehnyt sen, että tunturit ja Lapin luonto on pilattu.
        Siihen kun lisätään vielä se, atta valtaosa Lapin matkamuistoista on kiinalaista, ja
        muuta halpatuontikrääsää, niin persuksilleen menee.
        Pitää lähteä siitä, että koko Suomea ei kannata asuttaa.
        Toinen asia on se, että Suomen valtion pitäisi itse hyödyntää joitakin luonnonvaroja, nyt rahat menee kansainvälisille sijoittajille ja rosvoille.


    • kansanlypsäjät

      typeryyden ja ahneuden yhtymä
      match made in heaven - maalais-ja vihreäliitto

    • YlenOutoa

      Suomen luonnon, erityisesti Itämeren, tappaa kaupungit ja niiden meriin laskema muovijäte. Maatalouden kourmitus on pisara meressä verrattuna kaupunkien muovisaasteeseen,

      Itämeressäkin alkaa olla jo enemmän muovia kuin kalaa. Trendikkäät kalvovaatteet ja tekniset asusteet päästävät pesun yhteydessä kuituja, kosmetiikka tuotteissa on miksromuovia, ja hulevesien mukana meriin kulkeutuu tonneittain muoviroskaa joka päivä. Lisäksi kapunkien kaduilta huuhtoutuu sadevesien mukana asfaltin, bitumin, kumin ja lehtotuhkan kaltaisia epäorgaanisia hiiliyhdisteitä, jotka ovat yhtä myrkyllisiä kuin muovi.

      Vihreille tietysti oman elämäntavan (kaupungistumisen) aiheuttama saaste ei merkitse mitään, ja sen voi kätevästi unohtaa mm. metsien käyttöä vastustamalla. Joku Osmo Soininvaara parantaa maailmaa pakkaamalla muoviseen (siis öljystä tehtyyn) kuljetuskassiin hiilikuiturunkoisen (siis öljystä tehdyn) maantiepyöränsä, ja lentää (siis öljyä käyttäen) Nizzaan fillaroimaan viikoksi ja sitten lentää takaisin. Yksi tuollainen lentomatka Välimerelle, jopa ilman noita muovisten matkatavaraiden hiilijalanjälkeä, aiheuttaa saman verran kasvihuonepäästöjä kuin keskiverto autoilijan puolen vuoden autoilu. Silti Soininvaara näkee vain autoilussa pahaa, lentäminen kun kuuluu perusoikeuksiin, kuten Greenpeacen aktiivi asian ilmaisi.

      Ylen toimittajankin kannattaisi poimia ne todelliset luontoa kuormittavat asiat kirjoitustensa pontimiksi, siis tuon merien muovisaastan ja "turhan" matkailun kasvihuonepäästöt.

      • Merten muovijätteestä 90 % on selvitysten mukaan peräisin 8 Kiinan ja 2 Afrikaen joesta. Tämä kielii siitä, että jokia on käytetty kaatopaikkoina. Suomessa meriin päätyvä muovijäte tuskin on suuri ongelma, mutta vaikkei olisikaan suuri, niin toki asiaan on syytä puuttua. On kyllä mahdotonta uskoa, että merien muovisaasta olisi Suomessa suurempi ongelma kuin Ylen toimittajan kertomat asiat.

        Turhasta lentomatkailusta olen samaa mieltä ilmastohaittojen osalta kanssasi. Lentomatkailussa olisi paljonkin vähentämisen varaa, mutta halukkuutta siihen tuskin löytyy. Ensinnäkin turismi koetaan monissa maissa niin tärkeäksi elinkeinoksi, ettei lentämisestä haluta tinkiä. Suomen kohdalla Kiinasta ja muualta Aasiasta tulevat lentomatkustajat ovat jo merkittävä tulonlähde puhumattakaan varsinaisista etelän turistimaista. On vaikea kuvitella, että tästä alettaisiin missään tinkimään ennen kuin lämpötilat alkavat nousta hätkähdyttävälle tasolle eli esim. plus 5 astetta. Lentomatkailussakin uskotaan ihmeisiin eli siihen, että nykyinen saastuttava teknologia voitaisiin korvata saasteettomilla vaihtoehdoilla.

        Nykyteknologia tarjoaisi myös kaupustelu- ja kokousmatkoihin vaihtoehtoja videoneuvottelun muodossa. Tällaisia ei välttämättömiä matkoja on varmaan tolkuttoman paljon. Valtioina ihannekokoa ovat Hollannin ja Tanskan tapaiset maat, joissa ei tarvita ainakaan kovin paljon maan sisäisiä lentoja. EUn huonoimpia puolia on eri maiden virkamiesten ja lobbaajien tolkuttoman suurien laumojen lentely Brysseliin ja takaisin samankin päivän aikana.

        Ihmisillä on vimmainen halu nähdä oman maansa ulkopuolista maailmaa. Kyllä minuakin se kiehtoi nuoruudessa, mutta ei juurikaan enää. Olisi hyvä, jos kotimaassa voitaisiin tarjota erilaisia ulkomaan matkustamiselle vaihtoehtoisia elämyksiä. Itse olen aina ollut innostunut kotimaan tarjonnasta, mutta siinä on paljon kehittämisen varaa houkuttelevuuden suhteen. Samalla voitaisiin säätää riittävän suuri saastevero lentomatkailulle. Tämä voisi olla hyvin epäsuosittu, mutta ympäristöteko se olisi. En ole kyllä nähnyt esim. vihreiden kovinkaan aktiivisesti miettineen lentomatkailun haitallisuutta.


      • YlenOutoa
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Merten muovijätteestä 90 % on selvitysten mukaan peräisin 8 Kiinan ja 2 Afrikaen joesta. Tämä kielii siitä, että jokia on käytetty kaatopaikkoina. Suomessa meriin päätyvä muovijäte tuskin on suuri ongelma, mutta vaikkei olisikaan suuri, niin toki asiaan on syytä puuttua. On kyllä mahdotonta uskoa, että merien muovisaasta olisi Suomessa suurempi ongelma kuin Ylen toimittajan kertomat asiat.

        Turhasta lentomatkailusta olen samaa mieltä ilmastohaittojen osalta kanssasi. Lentomatkailussa olisi paljonkin vähentämisen varaa, mutta halukkuutta siihen tuskin löytyy. Ensinnäkin turismi koetaan monissa maissa niin tärkeäksi elinkeinoksi, ettei lentämisestä haluta tinkiä. Suomen kohdalla Kiinasta ja muualta Aasiasta tulevat lentomatkustajat ovat jo merkittävä tulonlähde puhumattakaan varsinaisista etelän turistimaista. On vaikea kuvitella, että tästä alettaisiin missään tinkimään ennen kuin lämpötilat alkavat nousta hätkähdyttävälle tasolle eli esim. plus 5 astetta. Lentomatkailussakin uskotaan ihmeisiin eli siihen, että nykyinen saastuttava teknologia voitaisiin korvata saasteettomilla vaihtoehdoilla.

        Nykyteknologia tarjoaisi myös kaupustelu- ja kokousmatkoihin vaihtoehtoja videoneuvottelun muodossa. Tällaisia ei välttämättömiä matkoja on varmaan tolkuttoman paljon. Valtioina ihannekokoa ovat Hollannin ja Tanskan tapaiset maat, joissa ei tarvita ainakaan kovin paljon maan sisäisiä lentoja. EUn huonoimpia puolia on eri maiden virkamiesten ja lobbaajien tolkuttoman suurien laumojen lentely Brysseliin ja takaisin samankin päivän aikana.

        Ihmisillä on vimmainen halu nähdä oman maansa ulkopuolista maailmaa. Kyllä minuakin se kiehtoi nuoruudessa, mutta ei juurikaan enää. Olisi hyvä, jos kotimaassa voitaisiin tarjota erilaisia ulkomaan matkustamiselle vaihtoehtoisia elämyksiä. Itse olen aina ollut innostunut kotimaan tarjonnasta, mutta siinä on paljon kehittämisen varaa houkuttelevuuden suhteen. Samalla voitaisiin säätää riittävän suuri saastevero lentomatkailulle. Tämä voisi olla hyvin epäsuosittu, mutta ympäristöteko se olisi. En ole kyllä nähnyt esim. vihreiden kovinkaan aktiivisesti miettineen lentomatkailun haitallisuutta.

        Mielenkiintoista tuo Suomen muovijätteen vähättely ja jopa kiistäminen, ja jopa "ympäristöpuolueen" edustajien toimesta. On niin paljon mukavanmpi puhua vaikkapa puun latvusten energiankäytön kieltämisestä, kuin läheisesti omaan elänmäntapaan liittyvästä haitasta. Tuota latvusten (runkopuu) käytön kieltoahan vihreät kovasti ajavat, mutta muovista Itämeressä ei puhuta juurikaan.

        Muovilla on yksi merkittävä ero vaikkapa maatalouden kuormitukseen. Muovi ei poistu merestä, se on periaatteessa ikuisesti, tai ainakin vuosisatojen ajan, meressä sinne kerran jouduttuaan. Se kyllä hajoaa pieniksi murusiksi, mikä vaan pahentaa tilannetta, kun se näin joutuu planktonia syövien kalojen elimistöön ja siitä edelleen petokalojen sisälle.

        Ravinteet rehevöittävät vesiä, mutta eivät aiheuta samanlaista suoranaista myrkytysvaaraa eliöille. Orgaaninen kuorma on siinä mielessä "luonnon omaa" tuotetta. Muovien pehmentämisessä käytetään hyvin myrkillisiä yhdisteitä, ja nämä säilyvät vedessäkin, joten kalat ja muut eliöt pikkuhiljaa menehtyvät myrkkymäärien lisääntyessä niiden elimistössä.

        Muovien korvaaminen sellupohjaisilla kuiduilla on yksi iso mahdollisuus Suomen teollisuudelle, jos vaan pidämme huolen, ettei puun käyttöä estetä jollain direktiivillä, sellaisiahan ympäristöväki kovasti puuhaa. Keski-Euroopassa kun kaikki metsät on jo tuhottu, niin siellä on kovaa hinkua estää niiden maiden puun käyttöä, joissa metsiä on hoidettu kasvamaan uutta puuta. Biopolttoaineeksikin puu taipuu, mutta laajassa mitassa metsät eivät riitä polttoaineeksi, ja lentokoneet ovat viimeisinä listalla biopolttoaineen käyttäjinä.


    • 300Kertaisesti

      Kepulaisilla on loputon viha puhdasta luontoa kohtaan; Suomen vesistöjen fosforí- ja typpipäästöistä 50 000 maanviljelijää päästää yli 70% ja loput 5 545 000 ihmistä alle 30%, mukaanluettuna teollisuupäästöt!!!!!!!!
      Tämäkään ei riittänyt, vaan päästävät jättimyrkyt koko ajan Talvivaarasta ja aika ajoin vieläkin enemmän!!!

    • Olipa varsinainen satu ja satusetä. Kuuluu varmaan siihen porukkaan joka vaatii kaikkea ilmaiseksi ja veroja valtion maksettaviksi.

      • valtiomaksaa

        näinhän lähes on jo tiettyjen elinkeinonharjoittajien kohdalla :-)


      • TotuusTuostakin

        Tuo oli sellaisen kirjoitus, joka asuu Kehä ykkösen sisällä, seikka jonka ajattelee pätevöittävän kaikkitietäväksi sen suhteen, miten muualla maassa asiat pitää hoitaa. Etenkin kun sattuu olemaan toimittaja.

        Metsiä Suomessa riittää. Jos tuo toimittaja on liikkunut siellä Kainuussa tai Lapissa omalla autollaan, hän on saattanut huomata, että voi ajella satakin kilometriä näkemättä ihmisasumuksia, mittaamattomasti metsätaivalta kylläkin. Eikä ne ole kaikki hakkuuraiskioita. Suojeltuja metsiä on yksin lapissa melkein Uudenmaan pinta-alan verran, kansallispuistojakin noin 7000 neliökilometríä, siis Lapin maakunnassa. Eteläsuomalaisten ylpeydet, Nuuksio ja Sipoonkorpi ovat kooltaan 53 ja 23 neliökilometriä. Tuo suhde antaa jonkinverran perspektiiviä siihen, missä sitä koskematonta luontoa löytyy. Silti moni helsinkiläinen ei osaa edes Nuuksiossa liikkua ilman opasta.

        Eikä niinhin kaivoksiinkaan ihan yhtenään törmää, Sodankylä, jossa pari toimivaa kaivosta löytyy, on pinta-alaltaan reippaasti Uuttamaata suurempi kunta, kyllä sinne pari kaivosta hyvin mahtuu.

        Matkailijat tulevat Lappiin ja Kainuuseen sen vuoksi, ettei siellä ole juurikaan muita. Puuttuu sellainen ruuhka ja ryysis kuin isoista matkailukohteista. Puuttuu se saasteinen ja meluava ympäristö, josta nämä matkailijat lähtevät rauhaa ja puhdasta lmaa hakemaan. Ei matkailijamäärät lapissa ole sellaisia, että ne luontoa uhkaisivat. Kyllä rakennettuihin kohteisiin Saariselälle, Yläkselle tai Leville mahtuu paljon lisää väkeä ilman, että siitä olisi haittaa alueen luonnolle. Eihän ne turistit edes kovin kauas lomakylistä osaa lähteä. Suomalaiset hiihtoniilot saavat edelleen hiihtää latureitin yli kilometrin päähän kylästä yltävät kolkat ihan keskenään, tai rinkkavaeltajat koluta erämaata aivan rauhassa.

        Huuhaa kirjoitus, mutta Ylen toimittajahan tuossa olikin asialla.


      • valtiomaksaa kirjoitti:

        näinhän lähes on jo tiettyjen elinkeinonharjoittajien kohdalla :-)

        Ketä ne tietyt elinkeinonharjoittajat ovat joiden verot valtio maksaa kerro meille tuo ihme


      • pariEsimerkkiä
        DV8_HellRaiser kirjoitti:

        Ketä ne tietyt elinkeinonharjoittajat ovat joiden verot valtio maksaa kerro meille tuo ihme

        Ainakin tämä VVO vai mikä Kojamo se nyt on. Sehän ei maksa voitoistaan veroja kun ay-liike omistaa sen. Ei maksa ay-liikekkään, senkin verot hoidetaan valtion kassasta, kun saavat vielä vähentää jäsenmaksut.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe