Ihan uteliaisuudesta kysyisin, että onko kellään muulla kokemusta mistään vastaavasta. Ei niin, että tämä ko. asia olisi mikään valtava ongelma. Enempi ihan mielenkiinnosta, jos jollain muulla sattuisi olemaan samanlaisia tiloja. Tuntuu, että terveydenhuollon ammattilaisetkin eivät yleensä osaa mitään kovin selvää vastausta antaa, kun joskus olen kysäissyt tai maininnut.
Eli siis joskus pärähtää päälle semmoinen hyvin sumuinen olotila. Yleensä tämän laukaisee unirytmin äkilliset vaihdokset tai univelka. Myöhäisteini-iässä / reilu parikymppisenä näitä tuli ehkä noin kerran kuussa, nyt kolmenkympin tienoilla harvemmin, joitain kertoja vuodessa.
Oireita ovat mm:
-Vahva utuisuuden tunne. Tuntuu koko oleminen ja ympäröivä maailma jotenkin vähän "blurratulta". Ajatukset saattavat jumittaa kovasti.
-Irrallisuuden tunne vähän kaikesta. Jos esim. herää tämmöiseen oloon, niin tuntuu vähän kuin kaikki "alkaisi alusta". Eilinen tai vaikka viime viikon tapahtumat ovat jossain kaukana ja niitä on vähän vaikea tavoittaa tunnetasolla. Tutut ihmiset voivat tuntua vähän vierailta. Voi olla vaikea keksiä oikein mitään sanottavaa.
-Irrallisuuden tunne omasta persoonastakin. Tuntuu kuin vähän tarkkailisi omaa persoonaansa jotenkin ulkoapäin. Joskus jos on esim. tämmösessä tilassa vaikka mennyt kirjastoon tai johonkin kauppaan, niin on voinut tulla vähän sellainen olo, että "kuka oikein olen ja mistä nyt olen esim. kiinnostunut". Ja sitä on sitten saattanut joskus vaikka lainata jonkun kirjan tai ostaa DVD:n, josta sitten myöhemmin (normaalimpana) on ajatellut, että miksi tämän nyt oikeastaan nappasi mukaansa, ei tämä aihepiiri nyt oikeastaan kiinnosta.
-Tietynlainen lapsenomaisuuden tuntu. Tätä on vähän vaikea selittää, mutta esim. siis kaupungilla tuntuu hiukan siltä kuin sen vaikka ala-asteiässä koki. Jotenkin se tapa ajatella ei ole sellainen aikuisen järjestelmällisen tehokas, vaan vähän sellainen haaveileva ja hetkessä oleva. Teen musiikkia ja kuvataidetta harrastuksenani ja olen huomannut joskus, että jos yritän tässä tilassa piirtää jotain, saatan piirtää jotenkin lapsenomaisemmin kuin normaalisti. Lapsenomaisesti ja toisaalta vähän jotenkin jumittavasti, hypnoottisesti.
-Nuorempana tämmöiset kohtaukset päättyivät usein isoon paniikkikohtaukseen, joka tavallaan sitten yleensä palautti normaaliksi. Näin vanhemmiten tuntuu, että jotenkin osaan handlata tämän olotilan paremmin, eikä paniikkikohtauksia niinkään tule.
Tämmöiset kohtaukset kestävät ehkä yhden päivän maksimissaan, ei yleensä useampaa.
Olen itse ajatellut, että nämä voisivat liittyä jotenkin migreeniin. 20-28-vuotiaana sain aurallisia migreenikohtauksia ja särkyä edeltävä auravaihe (johon liittyi mm. tyypillinen visuaalinen aura, sanojen muodostamisen vaikeuksia, hajuharhoja) saattoi muistuttaa tunnelmaltaan tätä "sumutilaa", ei silti aina ja eroavaisuuksiakin oli.
Migreeniä vastaan taas vähän jotenkin puhuisi se, että aina välillä saan psyykattua tämän sumutilan pois nopeastikkin. Jos esim. rentoudun silmät kiinni ja laitan jonkun itselleni tärkeän tunnepitoisen biisin soimaan ja koitan jotenkin tavoittaa oman persoonani vahvan tunteen kautta, niin saatan hyvinkin nopeasti palautua normaalitilaan. Migreeniä nyt tuskin noin vaan psyykataan pois, ainakaan nykylääketieteen mukaan :).
Tätä tilaa ei siis ainakaan omasta mielestäni laukaise mikään ahdistava ajatus tai tekijä tai trauma. Se vaan jonain päivänä herätessä on siinä ja yleensä sitä on edeltänyt tosiaan univelka tai unirytmin äkilliset muutokset. Itselläni diagnoosina siis noin muuten keskivaikea masennus, paniikkihäiriö, ahdistuneisuushäiriö ja piirteitä estyneestä ja epävakaasta persoonallisuushäiriöstä. Suvussa on tosiaan vahvasti migreenialttiutta ja velipuolellani on epilepsia ja jotenkin tuntuis, että nää vois liittyä toisiinsa.
Nukkuminen auttaa tähän yleensä, kahvi ja liikunta voivat vähän herätellä myös. Ja vielä hassuna piirteenä, että jos mulla on tämä olotila päällä ja koitan juoda alkoholia, niin nousuhumalaa ei vaan tule. Siis kognitiot heikkenee ja alkoholi "tehoaa" silä tavalla, etten vaikka auton rattiin menisi, mutta mitään vapautumisen tunnetta tai nousua tai rentoutumista ei vaan tule.
"Dissosiatiivinen sumu". Onko kellään muulla?
HerraKarhukainen
1
107
Vastaukset
- tyhjäcanvas
Mielenkiintoinen aihe sen takia haluan kertoa että itsellä
psykoaktiivisten päihteiden käyttö/käytön jälkeen on aiheuttanut kuvailemiasi tiloja.
Liittyy aivojen välittäjäaineisiin ja niiden toimintaan jotenkin, en tiedä tarkemmin.
Millaiset välit sulla on herra iso herran eli jumalan kanssa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081705Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031679Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1021593Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541409Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341369Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.49916Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii460915Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115891Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai294853Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347821