Toivottavasti en saa tällä palstalla rykelmää vihaisia kommentteja vaikka tänne naisena kirjoitankin.
Olen suhteessa 54 vuotiaan miehen kanssa jo 8 vuotta. Minulle on vihjailtu jo alusta saakka että mieheni kaverisuhde edesmenneeseen ystäväänsä ei ollut ihan kaverisuhde. Tästä kuulin ravintolassa ollessamme 3 vuotta sitten. Tiesin kyllä hänestä (edesmennyt) mutta minulle vihjailtiin että mieheni oli mennyt pois tolaltaan ja sitä ennen he olivat olleet kuin paita ja peppu. Mieheni kerran myönsi, että heitä oli epäilty homoiksi. Hän oli vihainen. Meillä on loppunut seksielämä, vaikka sanoo haluavansa minua. Hassuinta on, että kun tapasin hänet aikoinaan ravintolassa, minusta hän oli homomainen, jos voi näin sanoa. Sanoin tämän hänelle pikku hiprakassa, hän naurahti. Kysyn nyt täältä- mistä tietää että mies voi olla homo/bi seksuaali? Kiitos kaikille jotka vaivautuvat vastaamaan vaikka nainen olenkin.
Epäilen seurustelukumppanini olevan homo tai bi
5
227
Vastaukset
Luultavasti saat aikamoisen sontamyrskyn valitettavasti, kuten täällä aina käy.
Ei tuota voi tietää kuin kysymällä. Jotkut korostavat omaa suuntautuneisuuttaan homomaisilla maneereilla, joista voi toisen päätellä olevan homo. Muttei tuo seksuaalinen kiinnostuneisuus päällepäin läheskään kaikista näy. Ainoa keino saada varmuus asiaan on avoin, rehellinen keskustelu.- homopoika16
Bisse ukkosi on.
- bear.is.the.best
Helppoa, olen homo.
Lähetät miehesi luokseni. Jos hän on hetero, hän kääntyy ovelta. Jos hän on bi, menemme sänkyyn ja harrastamme iiiiiiiiiiiihanaa homoseksiä, mutta hänen omatuntonsa alkaa kolkuttaa ja hän lähtee luoksesi puolessa tunnissa. Jos hän on homo, niin et enää kuule hänestä, koska minä olen kiinnostavampi.
FYB olisi muuten hyvä testausvaihtoehto, koska hänelle voit kirjoittaa suoraan sähköpostiinsa, mutta FYB:n luokse lähettäessäsi et voi saada puolueetonta dataa, koska FYB ei ehdi mennä sänkyyn, koska nettiin täytyy kirjoitella koko ajan :D - autettuonminuaki
Onko siitä haittaa? Jos miehen kanssa olet ollut 8v koska seksi loppu? Oletko itse hänen mielestään himoittava? jos rakastat ja haluat häntä tee jotain radikaalia jos mies sanoo haluanvansa sinua. Älä ole maho lehmä tai lauta tee jotain asian eteen jos rakastat miestäsi, vai annatko rakkauden kuihtua?
Seksifantasiat ja lelut peliin. - pppppppppppppppppppppp
No kysymällä vain, kuulostaa kyllä ehkä siltä, että hän ei olisi täysin homo ainakaan, ehkä bi korkeintaan, tai sitten vain yksinkertaisesti oli ihastunut tähän yhteen mieheen ja muuten naisiin. Tätäkin tapahtuu. Minusta ihmiset eivät tee asioita, joita eivät halua tehdä, joten jos hän kokisi sinut jotenkin vastenmielistä, en näe, miksi hän olisi kanssasi edelleen. Varmaankin hänellä olisi ollut muitakin vaihtoehtoja.
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka912551Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww871483- 671475
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje131208- 81953
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi16930Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe39838Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta111832- 54793
- 30726