Uni korpista ja purevista koirista

Korpitunessa

Hei,
Näin ikäväntuntuista unta, kaksi tai useampi korppia/mustaa lintua ottivat minut nokallaan maasta makaavana ilmaan ja kulettivat minua jonkin aikaa ilmassa. Olo oli toisaalta jotenkin oudosti huojentunut mutta myös "vietävissä". Olin jonkinlaisen sotatilanteen keskellä ja se, että korpit kulettivat minut syrjään, ei ollut huono juttu.

Unessa korpit muuttuivat jossakin vaiheessa kahdeksi koiraksi, jotka käsistä purien raahasivat minua pellolle päin, yhä Syrjä pään.. Pääsin heidän otteestaan ja piiloutumaan viholliselta.

Olin koko ajan lapsuuden maisemissa maatilalla.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olit unessasi lapsuutesi maisemissa, joten ahdistava tunteesi luultavasti liittyi jollain tavalla lapsuuteesi.

      Sinut nokkiinsa ottaneita korppeja oli kaksi tai useampia. Tämä voisi viitata vanhempiisi ja sotatila luonnollisesti riitoihin perheessänne. Toisaalta korppeja saattoi olla useampiakin, jolloin sinulla lienee sisaruksia taikka muuta sukua.

      Sinut vietiin syrjään, eli pidettiin erossa riidoista. Kenties muut sukulaiset taikka naapurit huolehtivat sinusta ajoittain.

      Koiriksi muuttuneet korpit voisivat kuvata toisilleen vihollisiksi muuttuneita vanhempia, jotka ikäänkuin taistelivat sinusta.

      Toisaalta myös nykyinen elämäntilanteesi saattaa muistuttaa lapsuudessa koettua, jolloin unesi toimii tunnelmien välittäjänä aikakausien välillä.

      Kiitos unesi jakamisesta.

    • Apvastaa

      Kiitos tulkinnasta! Jollakin tavoin kyllä hyvinkin kuvaili tilannetta jota tällä hetkellä käyn läpi elämässä!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1688
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1649
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1562
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1408
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1366
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      906
    7. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      451
      898
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      889
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      293
      842
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      819
    Aihe