kuin Joona Korteniemi ja Roosa Tahkola? Ja Jaakko Tölli? Ynnä heidän bloginsa parisenkymmentä eriseuraista?
Miksi ihmeessä uskovaiset nuoret hakeutuvat lukemaan teologiaa, kun se on melkein takuuvarma tapajoutua Jumalan valtakunnan ulkopuolelle?
Joona-poloinenhan olisi voinut tehdä elämäntyönsä rakennusaputyömiehenä ja Roosa vaikkapa lehdenjakajana taikka rakennussiivoojana.
Joitakin vuosia sitten netissä oli ns. Mopin palsta, jossa kullä jotkut uskovaisetkin kirjoittelivat. Ei ollut aivan niin korkealentoista tekstiä kuin Joonan blogissa nyt. Moppåi sitten hävitti koko joutavan roskan arvottomana. Mahtaako Joona tehdä paskakasalleen samoin?
Mistä noita nenäkkäitä nuoria sikiää?
Tuommoisia
6
337
Vastaukset
- RealismiHoi
Sieltä samasta paikasta, mistä itsekin olet tullut.
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.
- luuleeluulee
Kirjoitatte noin pahansuvasti ja luulette itse olevanne uskovaisia!
- Ei_kait_se
pahansuopaisuutta liene, että suodaan Joona-poloisellekin ajassa herkullisia nautintoja. Eihän hän epäuskoisena ajan rajan takana enää saakaan mitään.
- kunEnMäTunneHeitä
Ketä nuo lapset ovat? Joonat Roosat Jaakot?
- Ei_aavistusta-
kaan. Kenties he ovat pääkauopunkiseudun syrjäytyneitä nuoria, joista presidenttiehdokkaatkin ovat huolissaan.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081665Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai901576Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961488Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48892Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115880Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii414853Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290824Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347809