Minä puhun vain suomea: sanoo presidenttiehdokas

Svenska YLE:n vaalitenttiä oli ihan mukava katsoa. Ehdokkailta ruotsikin sujui vallan tyydyttävästi, toki tietysti vanhat ketut Niinistö ja Väyrynen puhuivat sitä vallan tuskattomasti. Nils Tordvaldsia tietysti puhui äidinkieltään. Sitten sieltä tankutuspäästä Merja Kyllönen oli onneton sen tönkkölausearsenaalinsa kanssa. Huhtasaari kieltäytyi edes yrittämästä vieraalla kielellä.

Suomi on perustuslain mukaan kaksikielinen maa ja presidentti on koko kansan presidentti. Kyllä tämän maan presidentti puhuu myös ruotsia, vaikka persut pää vääränä muuta huutaisivat. Näin se vain on oltava.

Ymmärränhän minä, että eihän nuori ja kokematon opettaja osaa ruotsia, eikä aina tyhmyyttään ymmärrä edes opetella. Työn ja kantapään kautta saamani opin vuoksi minäkin aloin ruotsia puhumaan. On helppoa se Lieksalaisen amispojan öyhöttää, että ruotsia ei tarvita missään kun enkulla pärjää. No enkulla pärjää Siljan lautalla ja Tukholman pubissa ja siihenpä se sitten loppuukin.

Suomen presidenttinä ei pärjää, jos heti haastattelun halussa pitää sanoa: Haluan puhua omaa kieltäni, voi Laura-parka.
44627
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

5%+kansasta+ja+sinun+mielestäsi+KAIKKIEN+sitä+pitää+puhua,+sitäpaitsi+rkp+pakkoruotsin+kannattajat+EIVÄT+äänestä+muuta+kuin+rkp.1+000km+säteellä+ainoastaan+puhutaan+tuota+kieltä,+miten+pärjäät+keskieuroopassa+ruotsilla,+et+mitenkään.

1Äänestä
  • Ei tässä puhuta "kaikista", tässä puhutaan presidentin kielitaidosta. Opettele ymmärtämään lukemaasi.

    2Äänestä

Kyse onkin siitä, että meidän presidentti on myös ruotsinkielisten presidentti, halusitpa sitä sitten sitä tai et.

"..miten pärjäät keskieuroopassa ruotsilla,"
Ei yksi kieli sulje pois toista kieltä. Sivistynyt ihminen osaa useita kieliä. Tähän saakka meidän jokainen presidentti on puhunut ruotsia. Nytkö pitäisi äänestää sellaisat Laura-parkaa, joka puhuu vain omaa kieltään.?

Kyse on sivistyksestä.

2Äänestä
  • Vai sinun sivistys on pakkoa, miten ne maaliman muut sadat kielet, osaatko niistä kaikki, jos et olet sivistymätön MOUKKA, niinkö on ajateltava.

    Äänestä

  • pakko-rahan-tuhlaus kirjoitti:

    Vai sinun sivistys on pakkoa, miten ne maaliman muut sadat kielet, osaatko niistä kaikki, jos et olet sivistymätön MOUKKA, niinkö on ajateltava.

    Laura ei osaa niistä ensimmäistäkään. EU:n marginaalikielillä, suomella ja englannilla se menee.

    Hassu sattumus: Hankin höyrykeittimen ja tutustuin käyttöohjeeseen, joka oli liettuaksi, viroksi, espanjaksi, saksaksi, ranskaksi, parille entiselle Itä-Euroopan maan kielellä sekä jossain loppupuolella englanniksi.
    Yrittäkää totutella arkeen jossa englanti ei ole enää kovin tärkeä, sillä se ei ole sitä EU:ssa. Huomenna se on sitä vielä huomattavasti vähemmän. Omalla kohdalla tämä on harmi, sillä puhun englantia äidinkielentasoisesti, mutta samaa ei voi sanoa liettuasta, ranskasta, eikä edes sakasta tai espanjasta, jotka sentään taipuvat.

    1Äänestä

et täysin ymmärtänyt
ei sanonut niin, vaan sanoi

minä puhun omaa kieltäni

kyse on siitä, että Huhtasaari ei RKP-ohjelmissa puhu ruotsia vaan aloittaa lauseella
puhun omaa kieltäni
mikä
tarkoittaa että suomea ja kansan puolesta

Huhtasaaren kieli on
kansan kieli
niin kuin kaikki tietävät

Pelikentät tällä hetkellä, Huhtasaari toiselle kierrokselle
https://www.suomenuutiset.fi/halla-aho-ala-jata-aanestamatta-alaka-aanesta-takinkaantajia/

Äänestä
  • "Huhtasaaren kieli on kansan kieli"

    Huhtasaarella ja hänen kannattajillaan on varsin suuri halu jatkuvasti vedota johonkin ihmeelliseen "kansaan" joka kuitenkin käytännössä tarkoittaa vain heidän kanssaan samaa mieltä olevia.

    1Äänestä

Onko ne ruotsinkieliset niin tolloja,, etteivät osaa maan pääkieltä??????
Ihmeellistä kitinää suruilta,, myös heillä on velvollisuus opetella maan toista kieltä.

Äänestä
  • Tuleehan noita suomenkielisiä vaalitenttejä kuin karvaköyttä! Ruotsinkielisessä tentissä puhutaan tietysti ruotsia.

    1Äänestä

  • Nils Torvaldsin suomi on selvästi parempaa kuin tämän palstan persupölhöillä.

    1Äänestä

  • Etkö_ymmärrä kirjoitti:

    Tuleehan noita suomenkielisiä vaalitenttejä kuin karvaköyttä! Ruotsinkielisessä tentissä puhutaan tietysti ruotsia.

    Juu, olisihan se ollut rehellistä Huhtasaarelta sanoa suoraan, ettei osaa ruotsia tarpeeksi. Ei sinä mistään ideologiasta tai kansallismielisyydestä ollut kyse., vaikka taidon puuteeen yritti sellaiseksi leimata. Ketku mikä ketku, mutta tietysti nämä tekoisänmaalliset hurraavat.

    1Äänestä

Miten ihmeessä voi olla maisteri noin huonolla kielitaidolla kuin Laura on ? Akateemisuus on huuhaata ?

1Äänestä
  • Tuota minäkin ihmettelen. Mutta kielitaitoahan ei voi plagioida.

    1Äänestä

Ei tämä selittelemällä yhtään parane. Opettaja Huhtasaari ei osaa ruotsia niin paljon, että pystyisi tällä kielellä kommunikoimaan. Puute se on ja vaikeasti puolusteltavissa, vallankin kun henkilö itse yritää pyrkiä presidentiksi.

Tämä maan rakennettu sivistykselle ja niin rakennetaan vastakin. Kun Suomen presidentit aina valtiohoitaja Svinhuvudista alkaen puhuivat ruotsia, puhuu myös tasavallan seuraava presidentti. Tätä maata ei rakenneta tyhmyydellä.

2Äänestä
  • Niin. kuinka on mahdollista että noin huonolla kielitaidolla varustettu henkilö on päässyt opettajaksi?

    1Äänestä

  • Ei opettajien, paitsi ruotsin kielen opettajien, onneksi tarvitse osata Ruotsia, virkamiesruotsia enempää. Turhaa se olisikin.

    Äänestä

  • Järvikuluusoutamalla kirjoitti:

    Ei opettajien, paitsi ruotsin kielen opettajien, onneksi tarvitse osata Ruotsia, virkamiesruotsia enempää. Turhaa se olisikin.

    Et ole tainnut yliopistolla käydäkään, kun tällaisia väität. Yliopiston virkaruotsin kurssi on sen verran vaativa, että ruotsia on pakko osata jos aikoo kurssin läpäistä. Minun kurssillani pidettiin esitelmä 90-luvulla. Et tee esitelmää, jos et osaa kieltä. Kaikki selvisivät kurssista hyvin, koska 90-luvulla vielä osattiin yleisesti monia kieliä. Nyt ylpeillään sillä, että osataan (vain) englantia.

    2Äänestä

  • Edelleenkin ollaan siinä harhassa ainakin yläkerroksessa , että ruotsinkieli tarkoittaa sivistystä ja sen taito pitää olla se joka karsii joka paikassa, joka tavalla.
    Ei me Suomessa olla enää Ruotsin vallan alla eikä ruotsikielisistenkään johdetavissa .Eikä varsinkaan oteta käskyjä vastaan ruotsinkielellä. Politiikkaa emme ymmärrä emmekä suostu keskustelemaan ruotsinkielellä siitä.
    Näin meillä nykyään. Torvards on vain vanha höpöttävä ukko ylioppilas vain. Sama Niinistö änkytti kamalan kuuloisesti ruotsiaan. Asian vierestä tietenkin ja on takuuvarmasti opetellut lauseet jo valmiiksi. Niin läpinäkyvää.

    Äänestä

  • virkakielienkurssi kirjoitti:

    Et ole tainnut yliopistolla käydäkään, kun tällaisia väität. Yliopiston virkaruotsin kurssi on sen verran vaativa, että ruotsia on pakko osata jos aikoo kurssin läpäistä. Minun kurssillani pidettiin esitelmä 90-luvulla. Et tee esitelmää, jos et osaa kieltä. Kaikki selvisivät kurssista hyvin, koska 90-luvulla vielä osattiin yleisesti monia kieliä. Nyt ylpeillään sillä, että osataan (vain) englantia.

    Osata pitää ja läpäistä juuri ja juuri kansakoulusta ja lukiosta alkaen kuten Niinistö.
    Meillä ei ole ollut ennen niin lahjatonta presidenttiä kuin Niinistö.

    Äänestä

  • rfrfrfrfrfr kirjoitti:

    Edelleenkin ollaan siinä harhassa ainakin yläkerroksessa , että ruotsinkieli tarkoittaa sivistystä ja sen taito pitää olla se joka karsii joka paikassa, joka tavalla.
    Ei me Suomessa olla enää Ruotsin vallan alla eikä ruotsikielisistenkään johdetavissa .Eikä varsinkaan oteta käskyjä vastaan ruotsinkielellä. Politiikkaa emme ymmärrä emmekä suostu keskustelemaan ruotsinkielellä siitä.
    Näin meillä nykyään. Torvards on vain vanha höpöttävä ukko ylioppilas vain. Sama Niinistö änkytti kamalan kuuloisesti ruotsiaan. Asian vierestä tietenkin ja on takuuvarmasti opetellut lauseet jo valmiiksi. Niin läpinäkyvää.

    "Eikä varsinkaan oteta käskyjä vastaan ruotsinkielellä. "

    Missäköhän konkreettisessa tilanteessa sitten muka "otetaan käskyjä ruotsinkielisiltä" - ?? Oletko kenties itse vain juuttunut jonnekin Ruotsinvallan aikaseen ajattelutapaan - ??

    Suomessa, esim. sairaaloissa voi joutua "palvelemaan" potilasta myös ruotsin kielellä (asiakaspalvelusta puhumattakaan), mutta tämä on ihan normaalia käytöstä kaksikielisessä maassa. Hoitaja joka ruotsia osaa, myös käyttää sitä.

    2Äänestä

Suomessa suomalaiset puhuvat suomea. Tämä pitäisi jääräpäisimmänkin surun jo ymmärtää ja hyväksyä.

Palataan asiaan sitten, kun Ruotsin toinen virallinen kieli on suomi. Siitä vaan surut äidinkielellänne ja säätiöidenne varoilla pistämään vauhtia tähän asiaan !

Äänestä
  • SuoLi:n hommia, eteenkin nyt kun Terskis hoiti niille fyffeä. Ei ollut jäävi, ei.

    1Äänestä

Syy siihen, että Laura puhui suomea oli, että hän tuntee olevansa suomalainen ja halusi ohjelmaa seuraavien suomalaisten ymmärtävän mitä hän sanoo ilman että täytyy keskittyä lukemaan tekstitystä. Kyllä Laura sen verran ruotsia osaa kuin Kyllönenkin ja todennäköisesti paremminkin.
Myös surujen on osattava suomenkieli, mutta ikävä kyllä iso osa ei osaa juuri yhtään, varsinkin Vaasan pohjoispuolella. Edes nuoret eivät pysty kommunikoimaan suomeksi.

Äänestä
  • Ei suomalaiset ole noin tyhmiä. Tosin, kirjoituksestasi ilmenee, että ongelmasi suomenkielen kanssa on todellinen.

    1Äänestä

  • Ja v#tut, kaikenlaisia selityksiä sitä osaamattomuudelle keksitäänkin!

    1Äänestä

  • Debatten var riktad till den svenskspråkiga befolkningen , den enda på svenska.

    1Äänestä

  • Åtminstone röstar inte alltför många svenskspråkiga på Laura.

    1Äänestä

  • Suomen kansalliskielet ovat nämä kaksi MIKÄ TARKOITTAA SITÄ ETTÄ SUOMALAISEN EI TARVITSE PUHUA RUOTSIA EIKÄ PÄINVÄSTOIN

    eli keskustelu käy niin
    että suomalainen puhuu suomea
    ja ahvenenmaalainen ruotsia

    jos eivät pääse yhteisymmärykseen että voivat puhua yhdessä espanjaa
    esim. Aurinkorannikolla

    si no pueden aceptar juntos que se puedan comunicar en espnol
    p.ej en Costa del Sol

    Äänestä

  • utmärktreklam kirjoitti:

    Åtminstone röstar inte alltför många svenskspråkiga på Laura.

    Det ska vi hoppas.

    1Äänestä

  • "ja halusi ohjelmaa seuraavien suomalaisten ymmärtävän mitä hän sanoo ilman että täytyy keskittyä lukemaan tekstitystä. "

    Onko "suomalaisille" jotenkin ylivoimaista seurata keskustelua ja samalla lukea tekstitystä? Missä vaiheessa se on tullut ylivoimaiseksi? Minäkin olen suomalainen, mutta en koe tällaista mitenkään vaikeaksi.

    2Äänestä

"Suomessa suomalaiset puhuvat suomea."
Ei se näin ole, eikä tällaista väitettä tule edes hyväksyä.

Perustuslaki sanoo yksiniittisesti: ”Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi.”
Ei nyt sentään muutama öyhöttäjä muuta peruslakia, vaikka pää punaisena väittäisivät muuta.

Kaikki Suomen presidentit ovat tähän saakka puhuneet maan kumpaakin kansalliskieltä ja puhuvat vast'edeskin. Suomi on sivistysvaltio.

1Äänestä

Åtminstone röstar inte alltför många svenpråkiga till Nils

Äänestä

Perussuomalaiset on noin viiden vuoden sisällä Suomen suurin puolue ja olisi hyvä jos sitten opetettiin ruotsinkieliset puhumaan Suomea. Tulisi isot säästöt kun ei tarvittaisi enää kaksikielisiä virastoja.

Äänestä
  • "Tulisi isot säästöt kun ei tarvittaisi enää kaksikielisiä virastoja."

    Juuri siksihän sitä ruotsia koulussa opiskellaan että se sama virkailija voi ihan samaan hintaan palvella sekä suomeksi että ruotsiksi. Ei se mitään ylimääräistä maksa.
    Päinvastoin kalliiksi tulisi jos käytännön asioiden hoitamiseksi tarvittaisiin erityisiä tulkkauspalveluita.

    2Äänestä

”...et näköjään tunne Suomen historiaa...”
Heh hah hoh.

Fennomaanit -suomalaisen kansallisen heräämisen liike 1800-luvulta- olivat ruotsinkielisiä lähes kaikki tyyni. He opettelivat suomenkielen ja intoilivat sen puolesta. Meillä perussuomalaiset eivät edes halua osata ruotsia, eivätkä intoile muun kuin vahvan kaljan puolesta.

Acricola- suomen kirjakielen isä- oli luultavimmin ruotsinkielinen. Ruotsilla ja latinalla hän teki elämäntyönsä, tosin tieto hänen äidinkielestään ei ole varma. Pakoruotsia hokevan persun elämäntyö on pakoilla kaikkia vieraita kieliä- ei jaksa, ei vaan osaa, ei halua.

Aleksis Kivi, Eino Leino, Jean Sibelius – kaikki puhuivat sujuvaa ruotsia, vaikka he ovat suomalaisuuden ja suomalaisen kulttuurin parhaita esikuvia.

Mannerhein – ruotsinkielinen hänkin – opetteli suomenkielen.

Sivistyneistö on aina uskonut, että kaksikielisessä maassa on osattava molemmat kielet. Ja jos ei osaa, on ainakin opeteltava.

Sitten meillä on tämä akateemisen koulutuksen saanut opettaja, joka mököttää kuin teinipimu: Minä puhun omaa kieltäni.

Minä arvostan kaikkia niitä ruotsinkielisiä, jotka uskaltavat puhua suomeas, vaikka taito ei täydellistä olisikaan. Minä arvostan myös niitä suomenkielisiä, jotka samalla tavalla uskaltavat yrittää ruotsiksi. Puhuminen kehittyy vain puhumalla.

Suomi on sivistysvaltio.

2Äänestä
  • Agricola, kuten muutkin tuon ajan koulutetut ihmiset, oli käytännössä kolmikielinen: hän puhui suomea, ruotsia ja latinaa. Hänen äidinkielestään ei tosiaan ole varmaa tietoa.

    2Äänestä

Ruotsin+kieli+on+rasitus+Suomelle!+Joka+paikassa+pitää+olla+ruotsinkieliset+tekstit,+radiossa+ja+TV:ssä+ruotsinkieliset+kommentaattorit+ja+selostajat,+jne..+Ilman+tätä+1%+ruotsinkielisten+eliittiänkyröiden+vähemmistöä,+jotka+ymmärtävät+hyvin+suomea,+painostusta,+suomalaisten+elintasoa+voitaisiin+nostaa+merkittävästi,+koska+nyt+raha+menee+täysin+hukkaan.

Äänestä
  • Noiden asioiden kustannukset ovat koko maan tasolla niin mitättömät että sillä rahalla ei kansalaisten elintasoa kohennettaisi pätkänkään vertaa. Ehkä vähän tuntuisi jos saman tien lopetettaisiin kaikki turha kääntäminen ja tekstittäminen eli siis ei enää tekstitettäisi suomeksi ulkomaisia tv-ohjelmia ja elokuvia, ei käännettäisi käyttöoppaita tai romaaneja jne. Mutta saattaisi siinä olla peruspersulle ihmettelemistä kun äkkiä pitäisikin kaikki ymmärtää alkukielillä... Mutta ehkä tajuaisi kielitaidon merkityksen.

    2Äänestä

Enpä usko, että Suomeen koskaan voitaisiin valita presidenttiä joka ei osaa/halua puhua ruotsia. Perustuslain mukaan meidän kansalliset kielemme ovat suomi ja ruotsia, niitä sitten puhutaan.
Olisi tökeröä ja törkeää, jos Suomen tasavallan presidentti kieltäytyisi puhumasta Ahvenanmaan vierailulla ruotsia. Tasavallan presidentti on koko maan eikä vain yhden kieliryhmän presidentti.

Vallan toinen asia se puheen sujuvuus. Minulle on annettu paljon anteeksi ja minua on ymmärretty, vaikka Ruotsissa olen puhunut hiemaa kankeaa ruotsiani. Kyse on asenteesta ja halusta edes yrittää.

Tällaisia "minä puhun omaa kieltäni" tolleroita me emme tarvitse korkeisiin virkoihin. Suomi on sivistysvaltio.

2Äänestä
  • Minäkin yritän aina puhua ruotsia kun se on mahdollista. En ole myöskään kokenut että Ruotsissa tai muualla ulkomailla joku ruotsalainen olisi häiriintynyt puhetavastani, joka ei ole täydellinen. Päinvastoin, mielellään puhuvat ruotsia kanssani. Vaihdan sitten englantiin, jos menee liian vaikeaksi. Koska käytän ruotsia suhteellisen harvoin, niin olen itse asiassa joka kerta myös yllättynyt siitä, kuinka hyvin 6 vuoden kouluruotsini kuitenkin vielä sujuu.

    2Äänestä

  • sujuuhan_se kirjoitti:

    Minäkin yritän aina puhua ruotsia kun se on mahdollista. En ole myöskään kokenut että Ruotsissa tai muualla ulkomailla joku ruotsalainen olisi häiriintynyt puhetavastani, joka ei ole täydellinen. Päinvastoin, mielellään puhuvat ruotsia kanssani. Vaihdan sitten englantiin, jos menee liian vaikeaksi. Koska käytän ruotsia suhteellisen harvoin, niin olen itse asiassa joka kerta myös yllättynyt siitä, kuinka hyvin 6 vuoden kouluruotsini kuitenkin vielä sujuu.

    Tässä on totuuden siemen mukana. Olen työni vuoksi matkustanut paljon ja olen aina opetellut edes muutaman sanan kohdemaan kieltä; tervehdykset, kiitos, anteeksipyyntö, lukusanoja ym. Se koetaan ystävällisyydeksi, kun edes jotakin yrittää.

    Kennedyn kuuluisa " Ich bin ein Berliner" musitetaan vieläkin lämpimänä kädenojennuksena kaikille saksalaisille. Vallan toiselta kuulostaa tämä töksäys; minä puhun omaa kieltäni.

    2Äänestä

  • Stackars-Laura kirjoitti:

    Tässä on totuuden siemen mukana. Olen työni vuoksi matkustanut paljon ja olen aina opetellut edes muutaman sanan kohdemaan kieltä; tervehdykset, kiitos, anteeksipyyntö, lukusanoja ym. Se koetaan ystävällisyydeksi, kun edes jotakin yrittää.

    Kennedyn kuuluisa " Ich bin ein Berliner" musitetaan vieläkin lämpimänä kädenojennuksena kaikille saksalaisille. Vallan toiselta kuulostaa tämä töksäys; minä puhun omaa kieltäni.

    Vähäinenkin kielen osaaminen on aina ilo, juuri kuten kuvaat. Puhumattakaan hyödystä. Ulkomailla voi joutua arvaamattomiin tilanteisiin, ja jopa hätätilanteessa vähäinen kielitaito voi parhaimmillaan pelastaa ihmishengen.

    En voi ymmärtää tällaista äärinegatiivista suhtautumista kieliin, kuten tässä ketjussa ruotsin kieleen. Ei kieli ole koskaan syypää mihinkään.

    2Äänestä

Jag har inte en enda gång hört att Torvalds skulle ha sagt att han vill använda sitt eget språk ?

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Stackars-Laura kirjoitti:

Svenska YLE:n vaalitenttiä oli ihan mukava katsoa. Ehdokkailta ruotsikin sujui vallan tyydyttävästi, toki tietysti vanhat ketut Niinistö ja Väyrynen puhuivat sitä vallan tuskattomasti. Nils Tordvaldsia tietysti puhui äidinkieltään. Sitten sieltä tankutuspäästä Merja Kyllönen oli onneton sen tönkkölausearsenaalinsa kanssa. Huhtasaari kieltäytyi edes yrittämästä vieraalla kielellä.

Suomi on perustuslain mukaan kaksikielinen maa ja presidentti on koko kansan presidentti. Kyllä tämän maan presidentti puhuu myös ruotsia, vaikka persut pää vääränä muuta huutaisivat. Näin se vain on oltava.

Ymmärränhän minä, että eihän nuori ja kokematon opettaja osaa ruotsia, eikä aina tyhmyyttään ymmärrä edes opetella. Työn ja kantapään kautta saamani opin vuoksi minäkin aloin ruotsia puhumaan. On helppoa se Lieksalaisen amispojan öyhöttää, että ruotsia ei tarvita missään kun enkulla pärjää. No enkulla pärjää Siljan lautalla ja Tukholman pubissa ja siihenpä se sitten loppuukin.

Suomen presidenttinä ei pärjää, jos heti haastattelun halussa pitää sanoa: Haluan puhua omaa kieltäni, voi Laura-parka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu