Äänstä Paavo Väyrystä

Numero7

Painu mäkeen KIKY:inesi , aktiivimalleinesi - köyhien kyykyttäjä. Meitä sorrettuja on enemmistö. Me emme äänestä Matti Vanhasta - emmekä Sauli Niinistöä, vaan Paavo Väyrystä.

Muuttuu hallitus - muuttuu presidentti - muuttuu maa. Palatataan hyvään aikaan ennen uusliberalismia ja NWO:ta /juutalaisten maailmanvaltaa.

Kansalla meni hyvin vielä 1980-luvun lopussa. Ei mene enää. Tuolloin pääosa tuloista meni työntekijöille. Töitä oli. Oli myös sijoittajia kotimaahan. Pääomia ei voinut liikutella rajojen yli, jolloin sijoitukset jäivät Suomeen, Se merkitsi taloudellista toimeliaisuutta Suomessa.

Rahavirtojen vapauttamisen jälkeen kaikki alkoi mennä kansallisvaltioiden kannalta päin helvettiä. Pääomapiirit tekivät suuria voittoja tekemällä vain rahalla rahaa. Mitä se työllistää - ei mitään. Kansantaloudet joutuivat ottamaan velkaa pyörittääkseen sosiiaalpuoltaan.

Finanssikapitalistit ovat saaneet riehua globaalissa taloudessa mielin määrin. Finanssitalouden tuotot maksetaan reaalitalouden tuotoilla, Tehdään siitä loppu. Jokainen sijoitus, joka on alle 5 vuotta maksaa sijoituksestaan 20%.n veron - siis noin saman kuin tavarakaupastakin.

Lopetetaan tämä EU:n ja globaalin maailmanjärjestyksen toiminta. Mikään muu ei auta kuin jokaisen yksittäisen maan on sanouduttava irti EU:n politiikasta.

Meillä on mies siihen: Paavo Väyrynen

22

1975

    Vastaukset 22

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • väyrynenvoittoon

      Väyrynen lupasi ylen vaalitentissä antaa Heikki Hurstille 50000 euroa omista rahoistaan jos hänet valitaan presidentiksi,Väyrynen oli kiertänyt pitkin helsinkiä leipäjonoissa ja kauhisteli tilannetta mikä suomessa vallitsee.

      Väyrynen on köyhien puolella ,antakaa kaikki nyt äänenne Väyryselle.

    • aasfpff

      Höpö höpö, sorretuksi itsensä tuntevia on enintään 10 prosenttia kansasta eli ei missään tapauksessa enemmistöä. Tästä 10 prosentista osa on aidosti esimerkiksi sairauden takia tippunut kärryiltä, mutta osa on näitä joka asiasta kitisijöitä, jotka riitaantuvat joka paikassa. Näkihän sen persuissa, etteivät pystyneet olemaan samassa puolueessa. Nämä muutokset ja muut tulee ja menee, kun jäsenet on niin riitaisia ja tyhmiä, etteivät kauaa kestä toisiaan ja lähtevät omalle töilleen. Siis sosiaalisesti taitamattomia, ja ainakin älyllisesti tyhmiä.

      • jaskajokkis

        Kyllä sorretuksi itsensä tuntevia on Suomessa ennemminkin 90% kuin mainitsemasi 10. Taidat itse kuulua niihin kultalusikka perseessä syntyneisiin jotka eivät tiedä tosielämästä yhtään mitään.
        Muutos tekee puolueena hyvää työtä, varsinkin v.2016 vaihtuneen puheenjohtajansa myötä. Hörhöily on taaksejäänyttä hommaa, nyt näyttävät keskittyvän asioihin jotka koskettavat suurinta osaa suomalaisia.
        Ei kannata haukkua sellaisia joita ei tunne. Silloin on itse sosiaalisesti taitamaton ja älyllisesti tyhmä.


    • MattiNygänen

      Kannatan. Paavo on Järjen Mies, liikkuu päässä muutaki kuin Maahanmuutto ja Islam, ja Kannattaa köyhien oikeuksia. Hyvä Paavo

      Paavo on hyvä ihminenkin

    • dtyfjdjdty

      Vaikka olisi ainoa ehdokas, niin mielummin perutaan vaalit kun äänestetään häntä.

    • Pavetsdu

      Hyvä Paavo, äänestän sinua.

    • hahon541
    • HistoriaTodistaaJälleen

      Joo niin vaan Saarinen meni Väykyn listoille esiintymään kansallismielisenä vaan ei enää Muutos Puutos johtajana. Niin se kelkka ja mieli muuttuu. Mahtaako Paavo saada hyviä reseptejä? Kun ei näy omat keitot enää onnistuvan... Saati ne omat kortit :D

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mies sai kaiken Kremliltä Kansanuutisten ex-päätoimittaja
      nälvii työnantajaansa kommunistista internationaalia
      Yrjö Rautio ei mitään ryhtiä
      Kansanuutiset ja Tiedonantaja oli ainoa suomalaislehti myynnissä Nliitossa

      Hahon viite (en tilaa en lue yleensä) https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006116931.html eurooppalaisen oikeistorintaman Venäjä-mielisyys

      Haho 24.5. "Siinä on lopun ajan tunnelmaa, kun vanha kommunisti syyttää Hesarissa isänmaallisia ihmisiä

    • Anonyymi

      Ei myöskään Heinäluoman sdp ole ainoa Putinin edessä rähmällän makaava (kaasuputki-Lipponen ja muut sdp-kaasuttajat) poliitikkoa
      kepu on vanhasta muistista täynnä venäjäseuralaisia
      https://hommaforum.org/index.php/topic,128662.0.html

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kaasuttaja-Lipponen sdp-kavereineen teki Putinille maksusta palveluksia, Putin on entinen KGB:n agentti

      Halla-aho 23.5. "Heinäluoma lähti aika hyvälle laukalle, kun muistutin, että näkyvät demarit - kuten ex-pääministeri Lipponen ja nykyinen puoluesihteeri Rönnholm - ovat saaneet säkkikaupalla ruplia Venäjän kaasuteollisuudelta, joka tietysti on Kremlin jatke"

    • Anonyymi

      Kokoomuksen toiminta on julkeaa, Putinin renki ulkoministerinä
      Stubb: Venäjän viisumivapaus toteutunee muutamassa vuodessa
      18.11.201007:54

    • Anonyymi

      Toisin kuin muilla puolueilla, meillä aina ollut selkeä linja Venäjän johdon tekemisiin. Perussuomalaisilla ei ole asiassa mitään hävettävää, Halla-aho sanoi, ja nosti esille kokoomuksen veljeilyn venäläisten kanssa.– Kokoomus oli innokkaasti kannattamassa viisumivapautta Venäjän kanssa aina Ukrainan kriisin puhkeamiseen asti, Halla-aho muistutti.

      https://www.suomenuutiset.fi/halla-aho-petteri-orpolle-eurovaalitentissa-oletko-kuullut-sellaisesta-kokoomuspoliitikosta-alexander-stubb-aanekkaasti-vaati-viisumivapautta-venajan/

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      SERGEI JA STUBB, lätty lätisee
      Sinunkaupat Sergein kanssa. Ulkoministeri Stubbila on Sergein (Lavrovin) henkilökohtainen kännykkänumero, jolla he viestittelevät jatkuvasti ilman, että Suomessa on mikään taho valvonut, mitä Stubb on hölöttänyt Lavroville https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000126494.html Stubb on puhutellut kollegaansa julkisuudessakin Sergeiksi … kuka Suomen ulkoministereistä olisi tavannut näin usein Venäjän ulkoministerin kanssa saati sitten tekstaillut hänen kanssaan, Stubb kertoi … Tekstiviestit ja Suomen ulkoministeri on yhdistelmä, josta ei aina ole seurannut pelkkää hyvää …
      Kanerva joutui eroamaan keväällä kohublondille lähetettyjen tekstiviestien seurauksena

    • Anonyymi

      Ei vain kokoomuksella ole yhteistyö Venäjän putinistien nyrkin eli puolueen jedinajan yhtenäisyyden kanssa vaan keskustalla aivan vanhasta muistista läheiset välit vieraan vallan pääpuolueeseen

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000850438.html Keskustan lisäksi myös kokoomus on viime vuosiin saakka tehnyt yhteistyötä Yhtenäinen Venäjä -puolueen kanssa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Varsinainen pääpukari venäläisen etujen ajamisessa on ex-Yle-eliittijohtajan poika kokoomuksen Mykkänen joka pitää laajasti virat PUOLUSTUSVOIMISSA venäläisten käytettävissä

      https://yle.fi/uutiset/3-10412041 Sisäministeri Mykkänen ei lähdekään esittämään kaksoiskansalaisille täyskieltoa sotilasvirkoihin

      Puolustusministeriö ja sisäministeriö ovat valmistelleet puolitoista vuotta lakiehdotuksia, joilla kaksoiskansalaisten pääsy estettäisiin Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen sotilasvirkoihin.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 27 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2341
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      30
      1157
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      953
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      611
      912
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      790
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      666
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      666
    Aihe