Kepun kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen on kovaa vauhtia nousemassa selvästi suositummaksi ehdokkaaksi kuin Kepun ehdokas Matti Vanhanen. Vanhasen aikaisella valinnalla haluttiin syrjäyttää nimenomaan Väyrynen. Mutta Väyrynen ei tähän tyytynyt ja tuli keittiön kautta ehdokkaaksi ja on nyt lyömässä Vanhasta maan rakoon. Tämä on hirmuinen arvovaltatappio Sipilälle ja Kepun johdolle. He ymmärtävät, että Väyrysen takana on väkisinkin myös niitä, jotka äänestävät perinteisesti Kepua.
Kasvojen pesemiseksi Kepussa yritetään nyt patistaa väkeä äänestämään. Tietääkseni Kepun lestadiolaisäänestäjät, jotka ovat kaikkein uskollisimpia noudattamaan "johtajan" ohjeita, tulevat nyt Vanhasen avuksi sen minkä kykenevät. Jos asiaa tutkittaisiin, vaalin tulos voisi olla se, että lestadiolaiset ja talousliberaalit kepulaisäänestäjät antavat äänensä Vanhaselle ja kaikki muut kepulaiset Väyryselle. Lisäksi Väyrynen saa EU-vastaisten ääniä yli puoluerajojen.
Onko sillä, että Väyrysen kannatus ehkä nousee suureksi ja jopa niin suureksi, että hän pääsee toiselle kierrokselle, vaikutuksia Sipilän ja muun puoluejohdon asemaan ja hallituspolitiikkaan Kepussa. Selvää on, ettei Sipilä halua muuttaa oikeistolaista linjaansa eikä vaarantaa yhteistyötä Kokoomuksen kanssa. Mutta luulisi tulevien eduskuntavaalien kuitenkin alkavan askarruttaa myös Sipilää. Väyrysen hyvä menestys voi ennakoida Kapu-puolueelle myös hyvää tulosta ja se voi puolestaan laskea Kepun kannatusta. Sipilän painajaisista pahin voi siis toteutua.
Sipilän suuri painajainen on lähellä toteutua
15
313
Vastaukset
- ÄäniSipilääVastaan
Väyrynen pressaksi ja vakuutuskuorilla veronmaksua välttelevälle Kokovartalolestalle jauhot suuhun...
- KansanäänestyksenEstäjä
Olisiko vähän hieno protesti Sipilää kohtaan kun Väyrynen äänestettäisiin toiselle kierrokselle ja sen myötä Niinistö nurin?
Ongelma on vain se, että vihreät ja hörhöt äänestävät härskisti sikiämään pyrkivää ja kansanäänestyksen euroon liittymisestä ainkoinaan torpannutta konklaavi-Niinistöä toisella kierroksella. Ainakaan tähänastisten mielipidetiedustelujen perusteella Väyrynen ei ole tekemässä irtiottoa muista Niinistön vastaehdokkaista. Kannatuksensa selvä nostaminen EU-vastaisten keskuudessa Huhtasaaren kustannuksella on toki vielä mahdollista, varsinkin kun plagiointisyyte loi varjon Huhtasaaren maineelle, mikä voi toimia siitä huolimatta, ettei EU-vastaisten enemmistöllä ole henkilökohtaista kokemusta akateemisista opinnäytteistä.
Väyrysen nousua kakkoseksi edistäisi parhaiten Haaviston kannatuksen romahtaminen. Varmaa on, ettei Haaviston kannatus ainakaan enää nouse. Niin vaisuja hänen tv-esiintymisensä ovat olleet, eikä taustalla ole samanlaista rivikansalaisten kampanjointia kuin viimeksi. Ilmeisesti homoavioliittolain hyväksyminen vei tukijoilta motiivin ja terän.
Toisaalta Haaviston kannatuksen hiipuminen parantaa Niinistön mahdollisuuksia säilyttää yli 50 prosentin kannatus, jolloin on ihan sama, kuka tulee kisassa kakkoseksi.Väyrynen ei halua pelkästään kakkoseksi vaan myös toiselle kierrokselle, jolloin hän voisi omien sanojensa mukaan panna Niinistön koville, kun ruutuaikaa tulee yllin kyllin tähän tarkoitukseen. Väyrynen ei sen vuoksi halua kakkoseksi Haaviston kannatuksen laskulla vaan Niinistön kannatuksen laskulla ja omansa nousulla. EU-vastaisten kannattaisi keskittää äänensä sen vuoksi joko Väyryselle tai Huhtasaarelle sen mukaan, kummalla näyttää olevan paremmat mahdollisuudet nousta toiseksi. Sen ohella Väyrynen toivoo, että erityisesti demarit alkaisivat keskittää ääniään puolueen omalle ehdokkaalle. Melkein kaikkien muiden äänisaaliin nousu paitsi Niinistön, Haaviston ja Huhtasaaren sataa Väyrysen laariin siinä mielessä, että toinen kierros lähestyisi. Väyryselle on hyvä asia, jos Haavisto kykenee säilyttämään ainakin nykyisen kannatuksensa, mutta myös se, että hän itse ajaa Haaviston edelle.
Puoluehdokkaista Vihreät näyttävät olevan kuitenkin ylivoimaisesti puolueuskollisimpia, koska Haaviston kannatus on likimain sama kuin Vihreiden kannatus. Kepun ja demareiden ehdokkaan kannatus jää kauas taakse puolueen kannatuksesta.- sale.harjaa
Luuletteko tosissaan, että tulee toinen kierros??
Mielipidepankki kirjoitti:
Väyrynen ei halua pelkästään kakkoseksi vaan myös toiselle kierrokselle, jolloin hän voisi omien sanojensa mukaan panna Niinistön koville, kun ruutuaikaa tulee yllin kyllin tähän tarkoitukseen. Väyrynen ei sen vuoksi halua kakkoseksi Haaviston kannatuksen laskulla vaan Niinistön kannatuksen laskulla ja omansa nousulla. EU-vastaisten kannattaisi keskittää äänensä sen vuoksi joko Väyryselle tai Huhtasaarelle sen mukaan, kummalla näyttää olevan paremmat mahdollisuudet nousta toiseksi. Sen ohella Väyrynen toivoo, että erityisesti demarit alkaisivat keskittää ääniään puolueen omalle ehdokkaalle. Melkein kaikkien muiden äänisaaliin nousu paitsi Niinistön, Haaviston ja Huhtasaaren sataa Väyrysen laariin siinä mielessä, että toinen kierros lähestyisi. Väyryselle on hyvä asia, jos Haavisto kykenee säilyttämään ainakin nykyisen kannatuksensa, mutta myös se, että hän itse ajaa Haaviston edelle.
Puoluehdokkaista Vihreät näyttävät olevan kuitenkin ylivoimaisesti puolueuskollisimpia, koska Haaviston kannatus on likimain sama kuin Vihreiden kannatus. Kepun ja demareiden ehdokkaan kannatus jää kauas taakse puolueen kannatuksesta.Olen jo muutaman viikon sanonut täällä, että Väyrynen haluaa rohkaista kaikkia Niinistön vastaehdokkaita käymään yksissä tuumin Niinistön kimppuun ja välttelemään keskinäistä riitelyä. Se on ainoa mahdollisuus saada pudotettua istuvan presidentin kannatus alle 50 prosentin ja aikaan toinen kierros. Vaalikeskustelut ovat paljastaneet, että Väyrynen näkyy hyvin pitkälle onnistuneen taktiikassaan.
Eri asia on, nostaako tuo taktiikka Väyrysen toiselle sijalle. Siksi Väyrysen ja Huhtasaaren kesken on siitä poiketen kuultukin pientä ylimääräistä nokittelua. Samaa mieltä olen kanssasi siitäkin, että demareiden heikko tuki Haataiselle varmasti harmittaa Väykkyä. Herää epäilys, että demarit tulevat suuri joukoin äänestämään Niinistöä tai Haavistoa.sale.harjaa kirjoitti:
Luuletteko tosissaan, että tulee toinen kierros??
Se on epätodennäköistä, mutta mahdollista. Suuri merkitys tulee olemaan äänestysprosentilla. Helpoimmin lähtökohtaisesti äänestämättä jättävät ne, jotka kannattavat Niinistöä, mutta pitävät hänen valintansa jo taputeltuna. Jos kuitenkin vaaliuurnilta jäävät pois ensisijassa Haavisto-ilmiön viime vaaleissa villiinnyttämät nuoret, Niinistö hyötyy.
- kummityttösynnyttää
sale.harjaa kirjoitti:
Luuletteko tosissaan, että tulee toinen kierros??
Ainakin toivotaan. Kummallisen kireä Niinistö on tenteissä. Vaikka se hänet saikin nauramaan, kun puhuttiin synnytystalkoista.
- äänestäkääväyrystä
sale.harjaa kirjoitti:
Luuletteko tosissaan, että tulee toinen kierros??
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201801232200689006_pi.shtml
"Se mahdollisuus, että Väyrynen nousisi toiselle kierrokselle, aiheuttaa hermostuneisuutta muun muassa keskustassa. Jos näin kävisi, ketä keskustalaiset äänestäisivät: keskustan kunniapuheenjohtajaa, mutta omille teilleen lähtenyttä Väyrystä vai kokoomustaustaista Niinistöä".
Ja kahden prosentin Matti Vanhanen on mennyt jo tässä vaiheessa sanomaan, että kepulaiset ei voi äänestää kokoomuslaista:))) - ensikesänpuoluekokous
äänestäkääväyrystä kirjoitti:
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201801232200689006_pi.shtml
"Se mahdollisuus, että Väyrynen nousisi toiselle kierrokselle, aiheuttaa hermostuneisuutta muun muassa keskustassa. Jos näin kävisi, ketä keskustalaiset äänestäisivät: keskustan kunniapuheenjohtajaa, mutta omille teilleen lähtenyttä Väyrystä vai kokoomustaustaista Niinistöä".
Ja kahden prosentin Matti Vanhanen on mennyt jo tässä vaiheessa sanomaan, että kepulaiset ei voi äänestää kokoomuslaista:)))Juha Sipilä puolestaan on sitonut jatkonsa kepun puheenjohtajana Matti Vanhasen menestykseen presidentinvaaleissa. Hän on myös sanonut, että voisi jatkaa pääministerinä, vaikka ei kepun puheenjohtajana jatkaisikaan. Matti Vanhanen taisi aikoinaan puhua samankaltaisia?
ensikesänpuoluekokous kirjoitti:
Juha Sipilä puolestaan on sitonut jatkonsa kepun puheenjohtajana Matti Vanhasen menestykseen presidentinvaaleissa. Hän on myös sanonut, että voisi jatkaa pääministerinä, vaikka ei kepun puheenjohtajana jatkaisikaan. Matti Vanhanen taisi aikoinaan puhua samankaltaisia?
Olisi aika erikoista, että se epäluottamus jonka hän on pääministerinä puolueeltaan hankkinut, pitäisi hänet pääministerinä vaikka ei pitäisi enää niskalenkissä puoluetta. Riippuu tietystikin paljon siitä, kuinka suuret saamiset Sipilällä on viellä Keskustalta, onnistuuko hän kiristämään jatkoa pestilleen.
- Keputuskeissi
Se mitä Sipilä puhuu julkisuudessa. Ei todeudu hänen teoissaan. Kannattaa muistaa. Mitä hän on puhunut kodistaan maahanmuuttajille. Sekä puheet sotesta ja omista tietoistaa perheensä ja sukulaisiensa kytköksistä Talvivaaraan. Uskoakseni kyseessä on taas mormaali. Keputuskeissi menossa.
- Väykkä.kehiin
Sipilä petaa vain virallista loikkaustaan kokkomukseen, minne hän ilman muuta kuuluukin.
Kepu on sentään jotenkin linjakas puolue maanviljelyksen ja maanomistuksen puolestapuhujana, Sipilän lööperinpuhuminen ja tukiaiskeinottelulinja sopii hyvin kokkomukseen...
Toivottavasti Väyrynen pääsee toiselle kierrokselle.
- Jarkko_Eloranta
Ensiksi mennään lakkoon, sitten varastetaan vuokralaisten rahat ja lopuksi ryypätään itsensä kaatokuntoon.
- Hyväyritys----
Hyvä yritys. Ei onnistunut.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081668Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai961590Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961496Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48893Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115882Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii420857Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290826Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347812