Koiran trauman hoitaminen

Puudelikamu

Kyselleenpä vielä täältäkin, että onko vastaavanlaisia kokemuksia/neuvoja meidän tilanteeseen ennenkuin käännytään ammattilaisen puoleen. Elikkäs; meillä on nyt 3-vuotias kääpiövillakoira, joka on pentuna ollut luonteeltaan todella reipas ja suhtautunut muihin koiriin hyvin, mutta noin vuosi sitten koirapuistossa sattui ikävä välikohtaus, joka on mitä ilmeisemmin jättänyt koiraan trauman. Olin kahdestaan koirani kanssa tyhjässä koirapuistossa, jonne ilmaantui nainen kahden ison puolanvinttikoiran kanssa. Hän päästi koirat mitään kyselemättä vapaaksi aitaukseen ennen kuin ehdin reagoida tilanteeseen. Siinähän kävi sitten niin, että nämä vinttikoirat pitivät minun koiraani jonkinlaisena saaliina ja jahtasivat sitä oman koirani ulvoessa pelosta. Lopulta oma koirani heittäytyi maahan, jolloin toinen vinttikoirista näykkäisi koiraani kevyesti, mutta kuitenkin niin, että selvästi teki kipeää. Eläinlääkärireissua ei tarvinnut tehdä, mutta koiralle jäi paha pelko muista koirista. Nykyisin pelkää isoja koiria todella paljon ja alkaa aina ulisemaan peloissaan jos toinen koira meinaa lähestyä ja pieniin/ itsensä kokoisiin koiriin suhtautuu äkäisesti, eikä halua päästää toisia nuuhkimaan tai leikkimään, ei edes pentuja. Tilanne harmittaa todella paljon ja on jättänyt melko neuvottomaksi :/

0

262

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

        Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        208
        1688
      2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

        Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
        Kotimaiset julkkisjuorut
        103
        1649
      3. Stepuli itkee facessa

        Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
        Kotimaiset julkkisjuorut
        101
        1562
      4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

        Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        254
        1408
      5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

        Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        134
        1366
      6. Minä menetän sinut kokonaan

        Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
        Ikävä
        48
        906
      7. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

        Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
        Maailman menoa
        451
        898
      8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

        Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
        Kotimaiset julkkisjuorut
        115
        889
      9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

        Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
        Maailman menoa
        293
        842
      10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

        Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
        Maailman menoa
        347
        819
      Aihe