"Suuret vedet eivät voi sitä sammuttaa, virran tulva ei vie sitä mukanaan"
Näin minä kuvailin joskus aitoa rakkautta. Lause juontaa juurensa entiseen suhteeseeni jonka aikana näin kuinka vanha on aito rakkaus silloin kun se on aitoa.
Aloittaessani sitä suhdetta olin kokematon. En osannut pelätä mitään. neljä vuotta myöhemmin tajusin vasta että rakkaus ja parisuhde ei olekaan aina hauskaa ja helppoa vaan se on ajoittain raakaa työtä.
Toisinaan toisen ymmärtäminen ja rakastaminen kun hän toimii loukkaavalla tavalla vaatii ylimääräisiä ponnisteluja, Lainaamani lauseen muodostuessa yhdeksi suosikeistani jouduin näkemään kuinka kipeää välillä tekee rakastaa, ymmärtää ja anteeksi antaa. Kuinka itse joutui tilanteen eteen ja kuinka vuoroin joutui toinen osapuoli sen tilanteen eteen.
4-vuotta suhdetta ollessa takana ensimmäistä kertaa pelkäsin että suhde kaatuu ja silloin kohtasin ensimmäistä kertaa menettämisen pelon kivun. Mietin ensimmäisiä kertoja rakastaako kumppanini minua vai onko hän kanssani enää tottumuksesta...Vaikeita aikoja käytiin läpi ja niin monet kerrat se sanomaton lause leijui ilmassa eron uhasta sitten puhuimme siitä mahdollisuudesta jo ääneenkin ja molemmat päätyi silti aina siihen yhteen ajatukseen:
Vaikeaa on, mutta tää suhde on antanut enemmän hyvää. en halua tätä päättää. Selviämme tästä yhdessä. Opettelemme ymmrätämään toisiamme. Puhumaan enemmän. ratkomaan näitä asioita. Emme osaa sitä, mutta haluamme oppia. Toistemme ja rakkautemme takia.
6-vuotta suhdetta ja vaikka mitä takana mutta edelleen kuljimme samaa tietä yhdessä tiukasti käsi kädessä haluamassa jatkaa yhdessä oli takana mitä vain ja oli edessä mitä vain... silloin heräsin tunteeseen: hei tuohan taitaa rakastaa minua minuna itsenäni. Olen ollut aivan kamala välillä. enkä aina näytäkään maailman kauneimmalta ja tuossa se silti on, eikä pois halua vaikka välillä olen tuuppinut että voi mennä jos ei enää minua rakasta.
Aito rakkaus hyväksyy toisen kokonaisuudessaan. Aito rakkaus on jotain jota ei korvata toisella ihmisellä, Jotain mitä ei sammuta mikään mahti maailmassa. Se ei sammu vaikka tapahtuisi mitä, tekisi toinen mitä vain, vaikka olisi kuinka vaikeaa ja vaikka vuosia kuluisi yhdessä eläen, ei aika ja vuodetkaan tule aitoa rakkautta sammuttaan.
Aito rakkaus on halua olla toiselle rehellinen kaikesta ja haluton satuttamaan toista millään mikä toista voisi satuttaa. Omassa suhteessani asiat sujui mallikkaasti niin kauan kun emme salanneet toisiltamme mitään. Suhteeseen astui ongelmia jotka kasvoi kun avoimmuus korvaantui salailulla ja valheilla. Puolisot aavistaa toisistaan asioita. Vaikkei niistä puhuta, ne asiat aavistaa ja toista tai molempia alkaa asiat kalvaa josta alkaa henkinen etääntyminen joka johtaa fyysiseen etääntymiseen joka vie paria aina vain kauemmaksi toisistaan ja tuo mukanaan ehkä seksielämänkin kylmenemistä ja jopa pettämistä.
Parisuhteissa asiat alkaa vyörymään pienistä asioista lumipallon lailla, jonka takia tärkeää on huomioida alkuun jo ne sudenkuopat. kun kyseessä kaksi ihmistä jotka yrittää elää yhdessä sovussa ongelmitta ja läheisissä väleissä mikään ei ole niin tärkeää kuin puhuminen ja avoimmuus. Kun siellä alkaa olemaan klikkejä alkaa korttitalo sortua.
Tuossa kuvaamassani suhteessa meillä oli ensimmäiset neljä vuotta suhde jossa emme salanneet toisiltamme mitään.sitten Exäni teki yhden jutun, josta sain kolhun luottamukseen...se sai aikaan minulle reaktion jossa aloin salaileen häneltä isoja ja pieniä asioita. Ensin vain ajatuksiani ja tunteitani, pelkojani ja mielipahojani ja myöhemmin sitten jo menojani ja keiden kanssa vietän aikaani jne. Lopulta entiseni ei enää tuntenut minun maailmaani ollenkaan vaan asuimme yhdessä mutta hän ei enää tiennyt mitä tunsin ja mitä elämäni piti sisällään. Hän putosi kärryiltä eikä enää tiennyt mitä minulle ja elämääni kuuluu vaikka asuimme yhdessä.
Hän taasen oli ensin varsin tyytyväinen tilanteeseen etten enää kertoillut negatiivisia tuntemuksiani tai riidellyt sen kanssa tai enää tiedustellut mikä sillä on jos se mökötti hiljaisena.
Eräs päivä hän sitten heräsi tajuaan että suhteessamme oli asiar muuttuneet ja se alkoi tivaan miksi en enää puhu hänelle tunteistani ja ajatuksistani. Miksi en enää avaudu hänelle kuin ennen...
siitä oli enää 10 kuukauden matka hetkeen jolloin sanoin että olen miettinyt että meidän ehkä pitäisi erota...
suhteissa on tärkeää pienet asiat jotka voi tuntua turhilta ja vähäpätöisiltä mutta joista kasvaa mörköjä jos niitä alkaa kasvattamaan vuosia korjaamatta asiaa
Aito rakkaus
SuurinNiistäRakkaus
2
509
Vastaukset
- syyt_ja_seuraukset
Jos se on aito rakkauta, eikä raha ja elämän menestyminen vaikuta siihen ketä rakastaa. Tunteet ovat sitten oma asia. Niihin liittyy kokemus tai sen puute, myös ajattelutapa ja ennakkolulot.
Aito rakkaus on vilpitöntä. Rakastat ihmistä sellaisenaan, etkä laita rajoitetta ketä rakastat.- SuurinNiistäRakkaus
hyvälle pohjalle rakennettu suhde taipuu painojen alla mutta ei katkea sitten millään. Painoa saa lisätä ja lisätä aivan äärimmilleen kunnes menee suhteen siteet poikki.
Sitä aito rakkaus on. Se kestää kestää ja kestää, taipuu ja kestää vaikka rajansa silläkin lopulta on,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760