Syrjäytetyn nuoren ajatuksia

Minua jopa kaksi vuosiluokkaa vanhemmat opiskelijat alkoivat haukkumaan, puhumattakaan oman ikäisistäni ja vuotta vanhemmista. Tämä sai itsetuntoni rappeutumaan ja murenemaan pala palalta, jolloin se oli menetetty jo ennen 1-luokan puolta väliä. Menetin täysin motivaationi kouluun - mikään ei kiinnostanut, olin kokoajan väsynyt, lintsasin, en saanut koulussa asioita aikaiseksi ja ennen kaikkea pelkäsin kouluun menemistä, sillä se oli täynnä kiusaajia.

Jotenkin ihmeen kaupalla pystyin sinnittelemään amiksen kolmannelle vuodelle saakka, sillä minulla oli kaikesta huolimatta pari luokkakaveria ja yksi hyvä ystävä toisessa koulussa, joka oli lähes aina tukenani lukuunottamatta erästä välirikkoa. Kolmannen vuoden aikana muunmuassa yksi toinen hyvä kaverini oli kertonut ettei tahdo olla kanssani tekemisissä huonon maineeni vuoksi, vaikka muuten olin kuulemma hyvä tyyppi. Tiedättekö kuinka tuon kuuleminen otti sydämestä? Masennuin entisestään niin pahaan jamaan että senaikaisella psykiatrilla johon vanhempani olivat minut pakottaneet 2-vuonna, suunniteltiin ja haettiin minulle ammatillinen kuntoutus. Ilman sen onnistumista en olisi saanut suoritettua kouluani loppuun, enkä ehkä olisi tässä. Niin tärkeä se minulle oli.

3-vuoden loppu häämötti, ja olin osittain toiveikas - viimeinkin tämä päälle kolmen vuoden piina loppuisi. Valmistujaisjuhlat tulivat ja menivät, minä olin valmis puuseppä. Vaikka koulu loppui, ei se silti tietänyt mitään hyvää - syrjiminen jatkui entistä pahempana. Jopa naapuripaikkakuntalaiset tiesivät minut. Aloin syrjäytyä huolella. Aloin pelkäämään ihmisiä, ja ensimmäistä kertaa elämässäni vietin kesän lähes kokonaan kämpässäni neljän seinän sisällä.

Sama linja on jatkunut tähän asti noin nelisen vuotta valmistumiseni jälkeen, sillä olen nyt 23-vuotias syrjäytynyt nuori, vailla työpaikkaa ja sosiaalisia suhteita. Jotkin työkkärin orjatoiminnat olen joutunut käymään läpi. Onneksi niissä ei kuitenkaan ollut saman meno, olimmehan kaikki sielä samassa jamassa.

Olen julkaissut kirjoitukseni aiemminkin netissä ja saanut siihen kannanottoja muilta nuorilta. Nykyisin käyn terapiassa, mutta häpeän avautua aiheesta terapeutilleni. Olen jumissa tässä kaupungissa näiden ihmisten keskellä vailla toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Kiitos kun jaksoit lukea.

Uudet tuttavat ja uusi ympäristö voisivat tuoda vaihtelua parempaan suuntaan. Voisit löytää itsellesi parempaa, kun jätät tuon typerän ympäristön taaksesi. Ei kannata jäädä "tuleen makaamaan".

Kiusaaminen on varmaan ihmisen ja eläinten ainakin koiran perustarve. Koirani virnistää sitä leveämmin mitä tärkeämmän tavaran se saa nyysittyä minulta vaikka makkaravoileivän ja mitä kiukkuisempi olen sille. En minä voi olla sille kauan vihainen kun se on niiin ihana heiluttaa häntää ja nuolasee naamaa sen näköisenä että enhän minä mitään ole tehnyt , kun alan huutamaan sille. Siksi olisi kiva kun kiusaaminen muuttuisi positiiviseksii meinaan siis sellaiseksi ettei jotakin ujompaa ja köyhempää pilkata ja nujerreta ja naureskella ja unohdeta yksikseen ulkopuolelle vaan ikäänkuin jotenkin kivasti kiusattaisiin mukaan porukkaan ei annettaisi jättaytyä pois niin että tulisi tunne oon okei ja tässä porukassa on mukavaa nää on kivoja kavereita. Ainakin näissä oppivelvollisuuspaikoissa ja työssä just missä on pakko olla pitäsi keljujulmailkeäkiusaaminen olla täysin ihan kokonaan pois kitketty. Vapaallahan sitten on paljon helpompi valita seuransa olla vaikka rauhassa yksikseen ja puuhailla jotakin mistä pitää, jossain vaiheessa kuitenkin jonkun kivan samanhenkisen kaverin tapaa ja tutustuu niin sekin on sitten mukavaa vaihtelua. Mutta on se vaikeaa varsinkin jos kotonakin kiusataan ja jos on lapsi niin ei ole vielä oppinut keinoja pitää puoliaan tai jos toiset on isompia niin ei pysty ja jos kukaan ei auta. Olen jo aika vanha ja kyllä minua vieläkin kiusataan ja minun keinoni on vaan vältellä sellaisia tilanteita jossa on ihmisiä jotka kiusaavat minua ja jos on pakko olla sellaisten ihmisten kanssa niin sitten vaan yritän kestää.Puolustaudun sellaisillla keinoilla kun pystyn välillä aika ilkeästikin kun koen olevani nurkkaan ahdistettu. Yritän saada elämääni mahdollisimman paljon sellaista että koen että on mukavaa ja turvallista olla ja hyvä olisi jos voisi ainakin joskus olla jotenkin toiselle avuksi, siitä tulee itselle hyvä mieli.