Miksi joidenkin psykiatrien vastaanotolla tulee

muistoja

henkisesti paha olo? Sellainen tunne, että jotain on pielessä, että psykiatrin tahto itseä kohtaan ei ole hyvä, vaan aivan kuin hän olisi sitoutunut jonkinlaiseen vääryyteen?

Minulla on PTSD, jonka takia kärsin ahdistuksesta opiskeluaikoina, yli 10 vuotta sitten. Kävin silloin n. 1,5 vuoden sisällä n. 5 psykiatrilla joitain kertoja. Heistä muutaman vastaanotolla tuli tuollainen olo, ja henkinen vointi oli heidän tapaamisen jälkeen huonompi ja toivottomampi. Sitten taas joidenkin luona käytyä oli aina parempi vointi.

Mutta sitten oli tosiaan noita keiden luona jotain tuntui olevan pielessä. Heidän vastaanotollaan tuli joskus paranoidejakin ajatuksia, eli epäilyjä siitä että psykiatri yrittää jotenkin sabotoida elämääni ja haluaa nähdä kärsimykseni lisääntyvän. En ollut psykoottinen ja tajusin itsekin, miten "hulluja" nuo ajatukset olivat, mutta jokin mätti siitä huolimatta minun ja noiden tiettyjen psykiatrien kohtaamisissa.

Ehkä inhosivat minua (psykiatritkin ovat vain ihmisiä, ja jotkut ihmiset vain inhoavat joitakuita toisia, ei sille mitään voi), ja vaistosin sen heidän katseistaan, äänenpainoistaan, ilmeistään...?

En ole enää yli 10 vuoteen tarvinnut mt-palveluja, mutta nyt tuli tämä asia mieleen, kun pohdiskelin menneisyyttä.

8

247

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kokemustalöytyy

      Kaikki eivät osaa suhtautua sairaisiin ymmärryksellä ja myötätunnolla. Haluavat kostaa elämässä kärsimäänsä pahaa ns. heikompiin korottaakseen omaa itsetuntoaan. Hyvin sanot, että paha tahto ja vääryys. Huono psykiatri ei ole potilaan puolella. Minulla on samanlaista kokemusta.

      • Totuus.ei.pala.tulessa

        Psykiatri tekee vain työtään. Luuletko olevasi maailmankaikkeuden napa? Että kaikki pyörii Sinun ympärilläsi? Ei tule mitään! Laskeudu sieltä ylhäisyydestäsi ja ala tajuta, että elämää on muuallakin kuin Sinun pienissä piireissäsi. Silloin alat parantumaan.


      • Iiro-A

        Minusta pitäisi kyllä kirjoittaa positiivisempaan sävyyn ja kannustaa eikä kirjoittaa negatiivisesti. Ihmiset tarvitsevat enemmän tsemppausta kun arvostelua. Psykiatrikin on vain ihminen ja kaikki heistä ei ole asiakaspalvelijoita.


      • TekivätVainTyötään
        Totuus.ei.pala.tulessa kirjoitti:

        Psykiatri tekee vain työtään. Luuletko olevasi maailmankaikkeuden napa? Että kaikki pyörii Sinun ympärilläsi? Ei tule mitään! Laskeudu sieltä ylhäisyydestäsi ja ala tajuta, että elämää on muuallakin kuin Sinun pienissä piireissäsi. Silloin alat parantumaan.

        Niinhän ne SS-vartijatkin sanoivat Nurembergissä. Psykiatria. psykiatreineen, "sairaanhoitajineen" ja muine avustajineen, tullaan tuomitsemaan tulevaisuudessa rikoksistaan ihmisyyttä vastaan.


    • dfsadsadfa

      Jos ihmistä pidetään esim. harhaisena, niin se kyllä vaikuttaa toisten ihmisten käytökseen. Itsekin aloin hoitokokouksissa epäilemään, että läsnä oli olentoja, joita ei ollut, ihan vain päätelleen lääkärien ja hoitajien non-verbaalisesta kommunikaatiosta. Mieleni teki useammin kuin kerran vilkaista olkani yli, jotta näkisin ne mielikuvitusolennot, joita oletin hoitohenkilökunnan ilmeiden perusteella olevan olemassa. Kun sitten naurahdin joskus tahattomasti tästä omituisesta läsnäolon tunnusta, hoitaja kysyi tarkkaavaisesti, että mitä nauran...oletuksella, että ehkä keskustelin jonkun näkymättömän olennon kanssa. Olen näin vuosikausia myöhemmin vähän pahoillani, että näistä tilanteista syntyi tiettyjä väärinkäsityksiä. Eihän tällaiset ihmiset pysty auttamaan ketään, koska he ovat kyllästettyjä ennakkoluuloilla ja paranoidisilla kuvitelmilla potilaidensa mielenliikkeistä.

      • HuolestunutSatuilusta

        Samaa mieltä edellisen kanssa. Itse en ollut psykoottinen, mutta jouduin lääkärin osaamattomuuden ja draamahakuisuuden takia olemaan suljetulla tarkkailussa kaksi vuorokautta. Tarkkailin henkilökunnan toimintaa nuo kaksi vuorokautta, kun muutakaan tekemistä ei ollut. Kotiin päästyäni pyysin kaikki potilaskertomukset. Niistä tulee vahvasti esiin henkilökunnan ennakkoluulot ja paranoidiset kuvitelmat asiakkaan mielenliikkeistä. Minusta yritettiin tehdä väkisin psykoottinen ja saada määrättyä pakkohoitoon. Kertomaani ei uskottu. Onnistuin hankkimaan todistajat kertomalleni ja pääsin kotiin.

        Pelkästään henkilökunnan kirjoitusten perusteella olisi syytä epäillä heidän olevan psyyken hoidon tarpeessa, kun heidän mieli on irrottautumut tosielämästä ja realiteeteistä. Kaikki potilaan kertoma käännetään ja väännetään merkiksi psykoosista. Sinne kirjoitellaan jopa lapsellisia satuja. Kuinkahan moni Suomessa joutuu syömään psykoosilääkkeitä asioiden vääristelyn ja sen aiheuttaman väärän diagnoosin takia. Sellaisia varmasti on. Minullekin oli vähällä käydä niin.


    • voiettäsentäännn

      Hoitajien yhteisö psykiatrisilla osastoilla on epäterve. Heiltä puuttuu jaksamista ja välittämäistä."Työtä ei jaksa,jos välittää" .He menevät helpoimman kautta ja ilmeisesti satuilu on heidän työtään.En tiedä saavatko he jotain kicksejä ,kun keksivät oikean meheviä juttuja.
      En usko,että psykiatriaa tullaan tuomitsemaan mistään. Neurolepteillä tuhotaan ihmisiä ja tehdään riippuvaiseksi.
      Miten nämä jo tuhotut ihmiset muka hoidetaan? Psykiatria tuottaa itse nämä potilaat itselleen.

    • se_elinikäinen

      Minä olen tavannut elämäni aikana useita kymmeniä psykiatreja. Nykyisellä käyn kerran vuodessa uusimassa lääkkeet, olen käynyt hänellä noin kymmenen vuotta. Edellytän, että psykiatri suhtautuu minuun samalla tavalla tasa-arvoisesti kuin mitä ihmiseen pääsääntöisesti suhtaudutaan työpaikalla. Jos ei, niin totta kai siitä tulee paha olo. Minusta on terve merkki potilaassa, että hän kuuntelee itseään ja tuntemuksiaan. Täällä on toisaalla ketju eräästä psykiatrista, en mainitse nimeä tässä yhteydessä, joka äijä ei parin kolmen käyntikertani aikana osannut suhtautua potilaisiin. Yksityisellä puolella ainakin silloin.

      Kokemukseni mukaan puolet maamme psykiatreista on puolihulluja itse. Lisäksi olen tavannut psykiatreja ja muita lääkäreitä hoitoryhmissä, joissa olen ollut potilaana, siis nämä lääkärit myös ovat olleet potilaina. Useilla lääkäreillä on päihdeongelmia, viinaa, lääkkeitä tai kumpiakin.

      On todella ikävää, että kaikki potilaat eivät voi valita lääkäriään itse. Jos voitte, niin vaihtakaa tai antakaa palautetta. Kokemukseni mukaan ammattiauttajissa (muutkin kuin psykiatrit) ei ole ratkaisevaa se, onko henkilö yksityisellä vai julkisella puolella. Kumpaiseltakin puolelta löytyy hulluja psykiatreja. Ehkäpä se on tietoinen tai tiedostamaton ammatinvalintakysymys.

      Itse yli lakisääteisen vanhuuseläkeiän työelämässä eri aloilla olleena haluan ja edellytän, että psykiatri, jolla käyn uusimassa lääkereseptini, on vähintään yhtä terve kuin minä olen itse. En valitettavasti ole päässyt elinikäisistä oireistani vuosikymmentenkään hoidolla, mutta se ei tee minusta vähä-älyistä toisen luokan kansalaista, vaikka en mikään älyllinen tyyppi olekaan.

      Pitäkää puolenne!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1688
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1649
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1562
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1408
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1366
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      906
    7. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      451
      898
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      889
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      293
      842
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      819
    Aihe