Alkoholisoitunut eläkeukko Väyrynen väsähti

peli.on.selvä

Näyttää siltä, että alkoholisoituneelle eläkeukolle vaalikampanjointi on liian rankkaa. Eilen Väyrynen näytti jopa ikäistään vanhemmalta. Naama punoitti ja ääni värisi. Olikohan Väyrynen nytkin nauttinut miestä väkevämpää ennen keskustelua?

22

269

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mikkelistä.minä

      Suomen kouluttamaton ja tukien varassa elävä kansanosa on aina ihaillut juoppoja, änkyröitä ja retkuja.

      • KuningasA_

        Väyryselle alkoholi on aina ollut ongelma. Tätähän on kuvannut mm. keskustalainen entinen ulkoministeriön virkamies Juhani Suomi kirjassaan. Hän kertoo kuinka känninen Väyrynen oli pakko sulkea hotellihuoneeseen ettei hän olisi munannut itseään ja maataan totaalisesti virallisella vierailulla.


      • trolop

    • Kujanjuoksu

      Paavo on ollut jo pitemmän aikaa eläkeläispapan näkönen ja oloinen.
      Ei se ole ihme kun kahdesti sydänsuonet pallolaajennettu ja itse kertoi että myös flimmeristä eli eteisvärinästä kärsinyt.
      Noihin pitää olla kovat lääkitykset päällä.
      Pappa mikä pappa ja Paavon paikka ois oikeasti viininviljely lapissa. Sitäkin kevyesti. Tuskin älyää jättää vieläkään politiikkaa. Kujanjuoksu tappaa jos ei älyä luovuttaa.

    • thrthwhrthh

      Paavo on kunnon bad ass väykkä jäbä se pääsee vielä toiselle kierokselle kun pekan pöhinä ei vedä kuten viime vaaleissa ja laurakaan ei näytä nousevan haastamaan paavo pappaa. Tokakkierros on elkäeläisten rallia.

      • Kaikkea_kanssa

        Onhan se ihan mielenkiintoista tietää , että ehdokkaina on nikotinisti ja alkoholisti. Millaistahan sakkia muut ovat, kun täällä tiedetään asiat paremmin kuin valtamediat infoaa.


      • kmtytmytmytm
        Kaikkea_kanssa kirjoitti:

        Onhan se ihan mielenkiintoista tietää , että ehdokkaina on nikotinisti ja alkoholisti. Millaistahan sakkia muut ovat, kun täällä tiedetään asiat paremmin kuin valtamediat infoaa.

        Laura on kuunatsi merja antifa alpakka matti lautakasa nils bätre folkki tuula on mitään sanomaton oliko noita vielä muitakin nii joo pekka maan no kaikki tietää mikä se on miehiään.


    • Ikä alkaa näkyä, luonnollista. Ei Niinistökään ole ollut yhtä vetreä kuin kuusi vuotta sitten. Mutta Väyrysen kärtyisen vanhan miehen olemus voi kyllä osittain johtua siitäkin, että hän tällä kertaa vetää ulkopolitiikkaan tyytymättömän roolia. Kuusi vuotta sitten hän esiintyi päinvastaisena hahmona, heitti läppää minkä ehti, ja siksi vaikutti jopa ikäistään nuoremmalta.

    • trrrtyuytyui

      Onneksi Paavo ei ota kuppia. Olisi pian alkanut muistuttaa muisti- ja puhekatkoksista kärsivää Saulia. Riittää kun on yksi väsähtänyt ehdokas, Sauli

      • Miljoonat.säästyy

        Ottaako vai ei nykyään kuppia hällä väliä.
        Ei kannattas panostaa toiseen kierrokseen. Nyt on uusin laskelma että menis turhaan 10 miljoonaa euroa!! Lopputulos on tiedossa joten ei toista kierrosta turhaan.


      • Faktaa-pukkaa

        Kyllä Paavo Väyryselle viina edelleen maistuu ja on aina maistunut liiaksi asti.


    • onko_nyt_työn_alla

      Kirjoitteleeko Paavo aikas leverissä niitä kirjojaan?

    • rakas.ihminen

      Eikö sillä olekaan ylivertaiset geenit kaikkien maataloustukia ja aluetukia naativien pohjoissuomalaisten tapaan.

      • rergergrgrg

        Vain paperittomilla on ylivoimaiset geenit ja saavat kaiken ilmaiseksi suomessa. Mikähän niiden euro on naisten euroon verratuna.


      • lentoemäntien.kauhu
        rergergrgrg kirjoitti:

        Vain paperittomilla on ylivoimaiset geenit ja saavat kaiken ilmaiseksi suomessa. Mikähän niiden euro on naisten euroon verratuna.

        Uusi veri tekee Väyrysen huonosta kunnosta päätellen hyvää Lapin asukkaille.


    • Keppanapussimukaan

      Kyllähän se joka suljettiin kännissä huoneeseen oli ahti karjalainen kepu.ahti ja sdpn leskinen olivat aina huppelissa.neukkujen kanssa se oli pakollista
      Aamu alkaa aina aalla.

      • pipion

      • Faktaa_pukkaa

        Huoneeseen suljettu oli Paavo Väyrynen, joka oli ryypiskellyt ulkoministerin seurueeseen kuuluneen toisen alkoholistin Pekka Herlinin kanssa. Väyrynen oli ennen huoneeseen sulkemista jopa pudonnut tuolilta hotellin baarissa.


    • hyvin.menee

      Peli on nyt selvä. Niinistö valitaan ensimmäisellä kierroksella. Toiseksi suurimman äänimäärän saa Pekka Haavisto.

      Eläkeukko Väyrysellä on suuret puheet, mutta puheissa ei ole katetta.

    • kepukopukepukopu

      Väyrynen vain toistelee samoja valheita vuodesta toiseen. Häntä ei edes hävetä, kun hän jää valheista kiinni.

      • Ulitsa.rentgena

        Samanlainen kuin isäntänsä Putin.


    • ex-fani

      Väyrynen oli umpisurkea elämänsä viimeisessä vaalitentissa eilen. Hän tietää itsekin, että peli on menetetty.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe