Mitä uneni tarkoitti?

JaakkoI

Tälläinen oli uneni:

Ajoin autolla ja tulin erään rakennuksen eteen. Talo oli kivinen ja hiekanvärinen.
Minuun kiinnitti huomiota kuinka vahvalta ja vankalta rakennus vaikutti, lisäksi rakennus oli tavattoman korkea, miltei pilvenpiirtäjä.
Päättelin, että rakennus oli koulu tai sisäoppilaitos.
En muista oliko rakennuksen ympärillä rauta-aita, saattoi olla.

Jatkoin matkaa ja ohitin pöydän jonka äärellä oli apaattisia tyttöjä ja poika.
Pöydällä oli outoja esineitä, muistaakseni kaasunaamareita tai naamareita, mielestäni ne vaikuttivat sadomasokismi krääsältä, muuta en muista.

Mkä mahtaa olla unen merkitys?

3

237

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vankilatuomio tyhmyydestä!

    • Hiekanvärinen pilvenpiirtäjä vaikuttaa vahvan maskuliiniselta unielementiltä. Toisin sanoen se muistuttaa eräällä tavalla miehen sukuelintä, ja se myös antaa unelle seksuaalisen vivahteen, tai oikeastaan perustan. Autolla ajaminen ja valtavan erektion luokse päätyminen voisi olla uni-ilmaisu masturboinnin halusta.

      Koulu taikka sisäoppilaitos voisi viitata nuoruuteen, mutta siinä on myös eristäytymisen vivahde. Jokin on tarkoitettu vain tietylle porukalle. Tähän samaan viittaisi myös rauta-aita rakennuksen ympärillä.

      Apaattiset tytöt ja pojat olivat sadomasokismikrääsän ympärillä?

      Apaattisuus viittaa vahvasti alistumiseen, mihin viittaa yhdellä tapaa myös koulu ja sisäoppilaitoskin.
      Minusta tämä uni kertoo vahvasta sukupuolisen kiihotuksen tunteesta, jota koetaan alistumisen myötä. Siis joko joku alistuu unennäkijän edessä taikka toisinpäin.

      Kiitos unesi jakamisesta.

      • JaakkoI

        Kiitos vastauksesta, olen lukenut, että talot ja rakennukset kuvaavat unennäkijää itseään???
        Niistä pöydällä olevista esineistä vielä, jos ne eivät olleet SM -kamaa niin ainakin ne olivat mustia naamareita, en muista tarkalleen. Joka tapauksessa näkymä tytöistä ja talosta jäi vahvasti mieleen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1688
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1649
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1562
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1408
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1366
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      906
    7. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      451
      898
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      889
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      293
      842
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      819
    Aihe