Ulkopuolinen olo

elämäonmetkaa

On naiskumppani, lapsi ja arki rullaa tavalliseen tapaan, On vaan tunne että olen tarpeellinen hyödyke, lapsi kun tarvitsee neuvoja tai apua niin tulee mun luo, samoin nainen kun tarvitsee johonkin pyytää heti multa. Kiitoksen sanaa en ole kertaakaan kuulut vuosiin, pitävät itsestäänselvyytenä että minä miehenä ole paikalla kun tarvetta on. Minä kuskaan molempia, teen kotiaskareista suurimman osan jotta kumppanille jäisi aikaa itseleenkin. Nainen käy kavereiden kanssa kahvilla ja välillä myös kaveriporukassa viettämässä ravintola iltoja. Intiimi kanssa käyminen on jäänyt nolliin, yrittänyt olen useastikin mutta halut yrittämiseenkin menee kun tulee torjutuksi aina. Milloin naisella on väsy, työsressiä tai muuta mietittävää. Viimeksi kun meinasin että nyt on se hetki niin kumppani sanoi että ei nyt, kukutaan jo, väsyttää. Ei siis seksiä pitkiin aikoihin, nainen ei päästä iholle eikä tule myöskään mun iholle, olen yrittänyt viritellä keskustelua mutta toinen ei lämpene. Mutta seksi ei ole aino puutuva asia, hän tekee myös muita päätöksiä kuulematta mua, niihin voi liittyä matkustamista, rahaa tai sukulaisissa käyntiä, kodin laittoa jne. Sitten tuli päivä kun törmäsin naiseen joka tunsi samoin ja oli samankaltaisessa tilanteessa, satuin ihastumaan hieman ja nyt on viestitelty, eroamista ei kuitenkaan mitään puhetta, seksistäkin puhuttu ja kummallakin sormet syyhyää, jää nähtäväksi käykö niin että päädytään sängyyn vai jäädäänkö juttutasolle.

12

326

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 63766883

      Ole mies. Hoida lapsi kunnialla aikuiseksi ja mieti sen jälkeen itseäsi

    • fsdfsdfsdfsd

      Kuulostaa aika huonolta.
      Kannattaisi pitää kunnon keskustelu naisen kanssa että jos tilanne ei ala muuttua paremmaksi niin tulee ero.
      Ei tuo ole mikään parisuhde jos ei ole läheisyyttä, seksiä eikä toisen arvostamista.

    • TotuusSattuuQC

      Nyt otat saman miehekkään linjan kuin muussakin elämässä ja nostat kissan pöydälle. Sanot naisellesi ihan suoraan että tämä nykyinen peli ei vetele ja että tuo ei ole mikään parisuhde vaan kämppissuhde. Ja että sinä tarvitset sitä läheisyyttä, seksiä ja kumppanuutta jos suhdetta halutaan jatkaa. Muuten ero tulee ennemmin tai myöhemmin. Eli nainen saa valita tehdäänkö asialle jotain vai ei ja kantaa sitten myös seuraukset kun ne on selvästi kerrottu.
      Jos et tätä tee nyt niin kieriskelet taatusti samoissa ajatuksissa vielä kymmenen vuoden päästä eikä mikään ole muuttunut.

    • öjsöoe

      Vaikuttaa vähän siltä, että olet itse ulkoistanut itsesi perheestä. Nainen usein alkaa tehdä yksinään suunnitelmia ja päätöksiä (esim reissut sukulaisiin, sistushommat tms) jos mies on vätys, jonka kanssa keskustelu on tuloksetonta, tai miehellä ei koskaan ole mitään ideoita ja energiaa.

      Ja siis pitäisikö lapsenkin osata kiittää sinua siitä, että olet hänen isänsä? Se on jo aika iso vaatimus... Jos hyvin käy, niin hän kiittää sinua isänpäivänä ja kuolinvuoteellasi aikuisena.

      Mitä sinä odotat perheeltäsi? Seksiä kaipaat, se tuli selväksi. Mutta mitä muuta? Miten ilahdutat tai osoitat rakkautta? Huolehdit jostain velvollisuuksista, mikä on toki tärkeää, mutta osoitatko tunteitasi millään tavalla? Heittäydytkö koskaan hetkeen? Oletko aloitteellinen yhteisen ajanvieton suhteen? Oletko hauskaa seuraa?

      Kirjoituksesi perusteella olet seinäruusu. Ja kun nyt jollekin toiselle naiselle olet ollut vähän jotain muuta, niin kuvittelet että kaikki vika on ollut perheessäsi... Huoh.

      Vaimosi ei varmasti ole virheetön hänkään, kun ei ole ongelmiin jaksanut panostaa. Mutta muista että olette samassa veneessä. Sinä olet sitä venettä nyt hylkäämässä... Mietitkö asiaa lapsen kannalta? Vai olisiko hänenkin tehtävänsä vain tehdä sinua onnelliseksi???

      • eikannatamiettiä

        Naiset on kuin mopon sytytysjärjestelmä, ei siitä selvää ota. Välillä toimii moitteetta sitten taas ihan pihalla pitkäänkin.


      • Epäyhtälö

        Ei mies parisuhteelta muuta kaipaa kuin hyvää seksiä ja usein. Kun nainen ymmärtää sen, hän menettää mielenkiinnon seksiin.


    • Puhumallaparas

      Olepa rehellinen nykyiselle kumppanillesi ja kerro omista tuntemuksistasi rehellisesti, eihän ne ongelmat ratkea vieraissa käymällä. Miksi sun pitää puuhata toisen selän takana asioita ja alkaa pettää, ei se ole oikein kumppaniasi eikä tuota toistakaan naista kohtaan. Se on vaan sulle itselleskin hyväksi, ettei sulle kehity traumaa oman toimintasi vuoksi ja lopulta olet oman pippelisi kanssa sekaisin ja ihmettelet sen toimimattomuutta. Kai säkin haluat, että sua kohtaan kumppanisi olisi uskollinen ja luotettava eikä pettäisi oman selkäsi takana, kyllä sellainen toiminta veisi omatkin halusi minimiin, jos sua kohtaan tekisi samoin. Älä lähde hajottamaan itseäsi ihmisenä, vaan opettele puhumaan tuntemuksistasi ja pääsemään sitä kautta ongelmasi ytimeen. Jos suhteenne ei puhumalla parane ettekä tee asioiden eteen yhdessä mitään, niin sitten on lähdettävä eri teille.

    • Ihan hyvä kirjoitus.

      Lapsi ei taida oppia kiittämään, ellet häntä vaadi ja näytä esimerkkiä. Vaimolle pitäisi esimerkin riittää.

      Aloita tänään. Kiitos kun tyhjensit tiskikoneen, kiitos kun petasit sängyn, kiitos kun veit roskat. Olipa kiva tulla siivottuun kotiin, kiitos! Ei siis viikko riitä vaan tee sitä ensiksi vaikka vuosi.

      Muuten varmaan kannattaa ottaa nainen keskusteluun. Ehkä et ensiksi lähde liikkeelle omilla vaatimuksilla, vaan kysyt mitkä hänen ajatukset asioista ovat ja sitten vasta kertrot omasi.

      On harhaluulo, että naiset haluaisivat kiltin miehen . Monilla miehillä on harhaluulo, että mitä vähemmän he sanovat vastaan ja mitä enemmän he tekevät kotihommia ja tottelevat, sitä enemmän naiset heitä rakastavat.. Naiset haluavat miehen joka on kiltti, mutta miehessä on kuitenkin ns. munaa.

      Kuten öjsöoe tuossa sanoi, älä ulkoista itseäsi perheestä. Tee suunnitelmia seuraavasta viikonlopusta, kesälomasta jne. Kiellä seuraavaksi, jos vaimo yrittää hommata taloon huonekalua tai tekstiilliä, mitä et halua. Kutsu ihmisiä kylään . Ota omaa aikaa. Mene kavereiden kanssa kaljalle tai harrasta jotain. Tee aloitteita, kuten teit varmaan silloin, kun tapasit vaimosi.

      Voi olla, että muutoksesi tulee liian myöhään ja vaimosi on jo liiaksi tottunut valtaan ja näkee yrityksesi pelkästään riitelynä.

      • 98387424

        Älä muutu. Ole oma itsesi. Jos ei vaimolle kelpaa, olkoon kelpaamatta.


    • tekeeMutenHyvää

      Käyt naimassa vierasta ja taas jaksaa leikkiä kotia...

    • åölj

      Olet aikoinaan rakastunut vaimoosi. Luuletko että uusikaan suhde pysyisi ikuisesti kunnossa, jos siitä ei huolehdita?

      Pistä nykyinen parisuhteesi kuntoon. Aloita lopettamalla toisen ihmisen kanssa flirttailu välittömästi. Varaa sinulle ja vaimollesi aika pariterapiaan.

    • seuraantässävieläkin

      On se jännää kun oikein tapasitte vertaisen kanssa jolla sama ongelma. Älä viitsi puhua paskaa. Nyt erot liikkeelle ja alatte sinkkuna toisianne hoitelemaan. Ilman että ketään tarvii loukata. Minäkin yhtä ukkomiestä seurannut jolla on juuri tälläinen "ymmärtäjä" jonka tykönä kulkee. Tunnen sen vaimon yritin sievästi johdattaa keskustelua parisuhteessa ja mistä nauttii. Antaa täysin kuvaa että heillä vilkas seksielämä ja ovat onnellisia. Mitähän tuumaisi jos kertoisin missä kulkee. En vielä sekaannu mutta onpahan kerrottavaa jos ilmoittaa erosta. Kerron kaiken mitä muut tietävät. Annan vihjeen jos haluaa kostaa niille keneen ottaa yhteyttä. Nämä rumia eikä kenenkään pidä toki sekaantua ennenkuin ilmoitus tulee. Säälittävää että seksi ei riitä kotona.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      94
      4151
    2. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      26
      2268
    3. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      200
      2126
    4. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      101
      1942
    5. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      391
      1732
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      143
      1329
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      100
      1249
    8. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      32
      1045
    9. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

      Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
      Ikävä
      72
      956
    10. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      78
      815
    Aihe