Iltalehti on repinyt tällaisen otsikon "Uusia paljastuksia ”historian pahimmasta” sarjamurhaajasta - ”saa Teksasin moottorisahamurhat näyttämään Disneylandin huvilaitteelta”".
Teksti kertoo miehen murhanneen 49 ihmistä vuosien kuluessa. Nyt olisi isänmaallisella oikeistolla syytä herätä puolustamaan Suomen kunniaa ja kertoa, että täällä Jämsässä eräs heikäläinen tappoi 2 kuukaudessa yli 50 ihmistä. Ja sekin on ennätys lajissaan koska käveli vapaana miehenä.
Suomen kunnia on nyt vaarassa !
7
360
Vastaukset
- PaniAinaKunPani
Kyseessä oli Jämsän kommunistipuolueen puheenjohtaja! Mies oli tunnettu väkivaltaisuudestaan jo aiemmin!
- Bror-Erik1974odin-1Ac
Kyllä Saaren Jallu tunnetaan tehokkaana ihmislahtarina joka psykopaattina halusi teloittaa aivan tappamisen halustaan ihmisiä. Tämä hirviö koki sitten loppunsa omassa riihessään olo-
suhteissa joita voi kuvailla tragikoomillisiksi.- jallu_pullo
Mites Jallulle kävi. Oliko liian pitkä hirttoköysi, jolloin teloi itsensä pudotessaan riihen lattialle ja kuoli.
- Karman-Laki-
Kuoli tuskallisesti.
Jämsän seudulla tapettiin kaikkiaan yli 80 työläistä vaikka Punakaarteja ei ollut.
- PunikkilahtariSuomi
Johannes Jeremias From (16. elokuuta 1896 – 14. huhtikuuta 1964) oli suomalainen suutari, maanviljelijä ja suojeluskuntalainen, joka tunnetaan Suomen sisällissodan aikana keväällä 1918 Jämsässä tekemistään teloituksista. Hän syyllistyi tovereidensa Jalmari Saaren, Veikko Sippolan ja Tyko Iso-Lukkarin kanssa ainakin 70 ihmisen surmaamiseen muutaman sotakuukauden aikana. Suurin osa murhatuista oli jämsäläisiä työväenliikkeen aktiiveja, mutta osalla taas ei ollut juurikaan tekemistä minkään järjestötoiminnan kanssa. Lisäksi he eivät osallistuneet punakaartien mukana sotatoimiin, koska Jämsä sijaitsi valkoisten hallussa olleella alueella.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Johannes_From
Tällaiset himolahtarit vielä armahdettiin tekosistaan... - lahtausta.se.oli
Ilmeisesti on kuitenkin lahtarien ikuinen Kunniajäsen. Outoa on armahduksen lisäksi se kun tätä lahtaustoimintaa ei pysäytetty vaan annettiin jatkua esteittä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834443Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243158Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392864Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1162655Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172509Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432407- 132304
Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132265MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142035Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281717