Israelin kuninkaana oli kaikkien ihailema, suurikokoinen ja voimakas kuningas Saul. Sitten kuitenkin tapahtui, että Saul osoitti tottelemattomuutta Jumalan tahdolle ja menetti oikeutensa toimia kuninkaana.
Profeetta Samuel sai Jumalalta tehtävän etsiä Israelille uusi kuningas. Tehtävä oli vaikea, koska se piti tehdä niin, ettei vielä hallitseva kuningas Saul saisi tietää asiasta.
Herra lähettää palvelijansa
Herra lähetti Samuelin betlehemiläisen Iisain luo. Hänellä oli kahdeksan poikaa, ja joku heistä olisi tuleva kuningas. Mutta kuka heistä olisi Jumalan valittu? Jumala oli luvannut ilmoittaa sen Samuelille.
Pojat kutsuttiin koolle, ja Samuel tutustui heihin. Vanhin pojista oli Eliab. Hän oli roteva ja vahva mies. Lisäksi hän oli sotilas. Samuel ajatteli hänen varmasti olevan sopiva kuninkaaksi.
”Mutta Herra sanoi Samuelille: Älä katso hänen kokoaan ja komeuttaan, sillä minä en hänestä välitä. Herra ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen.” (1. Sam. 16:7.)
Herra valitsee oikein
Samuel tarkasteli vuoron perään kaikki paikalla olleet seitsemän poikaa. Hän joutui kuitenkin kertomaan Iisaille, että kukaan heistä ei ollut Herran valittu. Samuel kysyi Iisailta, tässäkö ovat kaikki poikasi. Iisai kertoi olevan vielä yhden pojan, joka oli juuri silloin lampaita paimentamassa.
Iisai oli ajatellut, että paimenessa olleesta Daavidista ei mitenkään tulisi uutta kuningasta. Hän oli pojista nuorin ja vähäpätöisin, eikä hänellä ollut edes sotilaskoulutusta, kuten muilla pojilla.
Daavid kuitenkin haettiin paikalle, jotta Samuel saisi tutustua häneenkin. Jumala sanoi, että tämä se on, voitele hänet. Niin tapahtui: Samuel otti öljysarvensa ja voiteli Daavidin siinä veljesten nähden Israelin uudeksi kuninkaaksi. Tuntemalla ihmisen sisintään myöten Jumala tiesi, kenet valita tehtävään.
Herra tietää ajatuksemme
Jumala varoitti Samuelia katsomasta ihmisen ulkoista olemusta. Jumalan kasvojen edessä tärkeintä on se, mitä ihminen on sisimmältään ja sydämeltään. Ihminen näkee toisesta ihmisestä vain ulkokuoren. Voimme oppia tuntemaan toisen ihmisen vahvuudet ja heikkoudet. Tietämään sen, mikä tuottaa iloa, mikä surua. Näkemään sen, mitä tämä vihaa, mitä rakastaa.
Kukaan ei kuitenkaan tunne toista ihmistä niin hyvin, että näkisi hänen sisimpäänsä asti. Vain Jumala näkee sydämeen. Jumala tuntee meidän ajatuksemme, sanamme ja työmme.
Herra armahtaa epäonnistuneen
Jumalalta ihminen ei voi salata mitään. Heprealaiskirjeessä todetaan, että kaikki on avointa ja alastonta hänelle, jolle meidän on tehtävä tili.
Jumalan lapsi kokee usein todeksi sen, että synti tarttuu ja tekee uskonmatkan hitaaksi. Syntiin joutuminen voi pelottaa ja hävettää. Silloin ihminen saattaa yrittää peitellä tekojaan. Ihmisten silmien edessä peittely voi onnistua, mutta Jumalan edessä ei.
On Jumalan suurta armoa ja rakkautta, että epäonnistuneenakin kelpaamme Jumalalle. Evankeliumin ilosanoma pesee synnit pois ja antaa uutta uskonvoimaa kilvoituksen matkalle.
Jumalan kaikkivaltius ja sisimpään näkeminen ei siis olekaan Jumalan lapselle pelottava asia. Se on Jumalan huolenpitoa ja rakkautta. On turvallista, että Herra näkee sydämeen. Jumala haluaa huolehtia omistaan ja tallettaa taivastiellä.
Jumala näkee sydämeen
3
92
Vastaukset
>> Evankeliumin ilosanoma pesee synnit pois ja antaa uutta uskonvoimaa kilvoituksen matkalle.** Etkö tiedä, mikä on evankeliumi? Se ei ole synnin pesemistä, vaan itse Jeesus, Messias, joka sovitti ihmisen Jumalan eteen puhtaana, vanhurskaana.
Pelottaako mainita Jeesuksen nimi?
Sitten, > Jumalan kaikkivaltius ja sisimpään näkeminen ei siis olekaan Jumalan lapselle pelottava asia.** Jumala ei ole kaikkivaltias, vaan se on Jeesus, Messias.
Hieman tarkkuutta.- vl-mies
Kyllä peseminen on välttämätöntä, jotta syntilikaisesta voisi tulla puhdas.
Ilm. 7:14
Minä vastasin: "Herra, sinä sen tiedät." Hän sanoi minulle: -- Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä
Sananl. 30:12
voi niitä, jotka pitävät itseään puhtaina, vaikka eivät ole likaansa pesseet, vl-mies kirjoitti:
Kyllä peseminen on välttämätöntä, jotta syntilikaisesta voisi tulla puhdas.
Ilm. 7:14
Minä vastasin: "Herra, sinä sen tiedät." Hän sanoi minulle: -- Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä
Sananl. 30:12
voi niitä, jotka pitävät itseään puhtaina, vaikka eivät ole likaansa pesseet,Et ottanut kantaa siihen, että onko vai ei evankeliumi (kuten te väitätte, että tämän Valtakunnan evankeliumi) syntien anteeksi antaminen toiselle, vai onko se Raamatun mukaan itse Jeesus.
Se jäi auki, aloit vain selitellä kontekstitonta asiaa.
>>Ilm. 7:14
Minä vastasin: "Herra, sinä sen tiedät." Hän sanoi minulle: -- Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä** Vähän naurattaa. Joukkohan on 144 tuhatta juutalaista, 12000 jokaisesta heimosta (sukukunnasta) jotka ovat puhtaita. Kerhon kanssa asialla ei ole mitään tekemistä.
Teistä ei Raamattu mainitse mitään.
Lue hieman pitempään Ilmestystä, niin se olisi selvinnyt, jakeet 4- 8.
Samoin on sanalaskut, ne on suunnattu, ja kirjoittajan on juutalainen, ei Voittonen. Tiedätkö kuka kirjoitti sen Sanan, se oli israelilainen Jaken poika Aguri, joka suuntasi ne sanat jotka koskevat Häntä itseään;
7 Kahta minä sinulta pyydän -- niin kauan kuin elän, älä niitä kiellä:
8 pidä minusta kaukana vilppi ja valhe, älä anna köyhyyttä, älä rikkauttakaan. Anna ruokaa sen verran kuin tarvitsen.
Hän haluaa olla Jumalan suosiossa.
Sitten hän hakee ohjausta toisille;
11 Voi niitä, jotka isäänsä kiroavat eivätkä äitiänsä siunaa,
12 voi niitä, jotka pitävät itseään puhtaina, vaikka eivät ole likaansa pesseet,
Samalla myös kiroaa, sillä ”voi” sana on kirous.
Jae 12 sopii myös Kerhoon, kristitynhän pitää tunnustaa Jeesuksen Kaikkivaltiasuus ihmisten edessä, se ei teiltä onnistu, joten peskää vaateiden lisäksi myös ruumiinne, jotta voitte pitää itseänne pestyinä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242381Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3441971Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241856Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o101663Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581478Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise121022Nyt on sanottava että sattuu kipeästi
Jos, sinä aikana kun olen kaivannut ja odottanut sinua ja olet tiennyt sen, niin jos valitsit toisen miehen. Katsot minu17990- 63855
- 55840
Jussi "Mestari" Halal-ahon sotilasarvo?
Minä vuonna Jussille myönnettiin sotilasansiomitali? Vai myönnettiinkö Jussille sotilasansiomitalia lainkaan?2798