Täällä on useamman vuoden ollut hyvä autopilottiketju missä ei ole pahemmin trollejakaan näkynyt. Taisin muutama vuosi sitten itsekin siellä jotain kommentoida. Ajattelin etten mene sitä nyt sotkemaan vaan avaan kokonaan uuden.
Nyt nimittäin on tullut mitta täyteen käsiohjauksella ja rahaakin olen yrittänyt vähän säästää. Näin venemessujen alla täytyisi tehdä peliliikkeet että ehtisi kevään mittaan asennuspuuhiin.
Vene siis on Targa 96, alkuperäisellä kaapeliohjauksella. Mitään ns. kovan kelin pilottia en ole hakemassa, riittäisi että valittu suunta pysyisi kohtuudella niin ettei yhden tarvitse koko ajan pitää ruorista kiinni. Nimenomaan kvadranttiin kiinni tulevaa systeemiä haen johtuen sekä vanhan kaapeliohjauksen klapista että myös mahdollisuudesta käyttää sitä varaohjauksena jos ruorille/kaapelille sattuu jotain.
Jossain vaiheessa mukaan tarttui kaverilta yli jäänyt vanha B&G Network Pilot, eli periaatteessa se olisi vain työyksikköä vailla. Targassa(kaan) ei ole liiemmälti tilaa kvadrantin ympärillä, mutta ainakin Jefan LD100:en joku oli sinne saanut mahtumaan. Valitettavasti tästä vanhasta B&G:stä puuttuu ns. dynamic braking -ominaisuus ja Jefan sivuilla erikseen mainitaan että tämä ei ole yhteensopiva. Ihan perinteinen hydraulinen työyksikkö pitäisi ainakin pelata ihan ok, semmoisen kanssa tämä on ollutkin kaverin veneessä.
Jos jollakin olisi ylimääräisenä hydraulinen työyksikkö, siis sekä pumppu että työsylinteri, niin olisin erittäin kiinnostunut. Tai jos olisi yleensä heittää ehdotuksia että mitä tehdä? Ihan kokonaan uuden hankintakaan ei ole poissuljettu. Vähän semmoinen olo kyllä on että ensi kesänä veneessä on autopilotti, maksoi mitä maksoi...
Autopilotti Targa 96:een? / Työyksikkö hakusessa
6
282
Vastaukset
- pumppulöytyis
Mutta minulla olisi uusi, käyttämätön, takuuaikaa 1 vuosi, hydraulipumppu myytävänä. Simrad 12 v, 0.8 l/min, 70 bar, Espoossa.
- Targa96
Kiitos tarjouksesta, mutta kun tarvitsen lisäksi myös sen varsinaisen työsylinterin. Eli pelkällä pumpulla ei vielä pärjää, mieluimmin ottaisin koko paketin missä pumppu, työsylinteri ja letkut.
- Targa962
Me ostettiin tuolta käytetty Simrad, joka tulee pedestaaliin kiinni. Jotain pilottitavaraa nytkin tarjolla
https://www.blocket.se/orebro/Diverse_batprylar_64370923.htm?ca=11&w=3&last=1 - pumppulöytyis
Targa96 kirjoitti:
Kiitos tarjouksesta, mutta kun tarvitsen lisäksi myös sen varsinaisen työsylinterin. Eli pelkällä pumpulla ei vielä pärjää, mieluimmin ottaisin koko paketin missä pumppu, työsylinteri ja letkut.
Venetarvikeliikkeestä saa kaiken tarvittavan samalta tiskiltä. Jos hakee budjettiratkaisua, on yleensä nähtävä se vaiva että keräilee osat eri paikoista, kuten sinäkin olet jo tehnyt ohajusyksikön suhteen. Samalla systeemistä saa myös paremman. Esimerkiksi kaikissa valmiissa hydrauliohjauspaketeissa kääntösylinterin iskunpituus on luokka 200 mm, mikä johtaa aivan liian lyhyeen ohjausvarteen, noin 180 mm. Tällä on se vaikutus että peräsinakselin säteen suuntainen kuormitus kasvaa ja se rasittaa sekä laakerointia että akselia. Ratkaisuna olisi tietenkin kaksi ohjaussylinteriä eri puolilla akselia, koska riittävän pitkä sylinteri veisi yleensä liikaa tilaa.
- turha.huoli
Peräsimen laakereihin kohdistuu dynaamisia voimia paljon enemmän kuin autopilotti tuottaa. Ei siksi ihme, että 200 mm liike on katsottu täysin riittäväksi. Pidempi liike aiheuttaisi vain asennusongelmia suuremman tilantarpeen takia. Tilaa tarvittaisiin enemmän sekä pituus- että leveyssuunnassa normaalisti hyvin ahtaissa paikoissa.
- Targa96
Hydraulipumppuja löytyy ns. yksittäin sekä uutena että käytettynä, mutta itse työsylinterin kanssa ei ole paljon vaihtoehtoja. Hinnat alkaen vaikkapa tämä:
https://www.marinea.fi/simradbg-t0-hydraulinen-tyontovarsi-12-v
Seuraava tuosta ylöspäin:
https://www.marinea.fi/hydraulinen_lineaarinen_tyontovarsi_11_ton
Olisin taipuvainen päätymään tuohon Octopusin ratkaisuun. Ensinnäkin asennuspaikka on niin ahdas että erillisesti sijoiteltava hydraulipumppu on hyvä juttu. Toisekseen mikään "täysin integroitu" ratkaisu ei lupaa hyvää pitkässä juoksussa. Tuohon Octopusin sylinteriin voinee vaihtaa pumpun ihan vaan hyllystä eikä tarvi olla edes samaa merkkiä kunhan tuotto täsmää.
Mutta on nuo vaan merkillisen kalliita. Hydraulisylinteri, 2-suuntapumppu, magneettiventtiili, paisuntasäiliö sekä vähän letkua... Mutta elämä on.
Edelleen otetaan sekä asiantuntevia että vähemmän asiantuntevia neuvoja vastaan. Venemessujen aikaan lähtee tilaukseen jos ei sitä ennen löydy edullisempaa käytettyä mistään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081683Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1011635Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011544Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541405Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341365Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48901Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii448885Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115885Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293835Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347818