Li Anderssonin pitäisi oppia lisää

Riita.siitä.tuli

Sanoi medialle kepun syyksi Kemin sairaala asiaa, kun laittaoivat sopimukseen nimet Mehiläiseen.

Meri-Lapin sote kilpailutettiin väärin:
Kaatumassa oikeudessa. EU lainsäädäntö ei hyväksy sitä.
-yhteisyrityksen taival voi kaatua siihen, ettei sote-palveluiden ulkoistamista kilpailutettu koko EU:n alueella.
– EU-hankintailmoituksen tekemättä jättäminen on vakava virhe. Markkinaoikeus on jo aiemmin kumonnut hankintapäätöksiä, jotka on kilpailutettu vain kansallisesti, vaikka laki olisi vaatinut EU-laajuista ilmoitusta.
– Käytännössä hankintailmoitusvirhe todennäköisesti johtaa hankintapäätöksen kumoamiseen ja velvollisuuteen kilpailuttaa hankinta uudelleen, Halonen sanoo.

Voimassa olevaa lainsäädäntöä on noudettava. Lakia ei voida myöskään tältä osin pitää tulkinnanvaraisena, vaan hankintayksiköllä on ollut velvollisuus ilmoittaa kynnysarvon ylittävät sote-palveluhankinnat EU:n laajuisesti, Halonen sanoo.

Kilpailutuksessa hävinnyt Pihlajalinna jätti valituksen markkinaoikeudelle. Valituksessaan Pihlajalinna vaatii muun muassa päätöksen täytäntöönpanokieltoa.
– Kyseessä on EU:n kynnysarvon ylittävä hanke, jolloin se olisi pitänyt ilmoittaa koko EU:n tasolla. Asiakirjojen mukaan näin ei ole toimittu, joten siinä on rikottu EU-lainsäädäntöä.
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/meri-lapin-sote-kilpailutettiin-vaarin-koko-paatos-uhkaa-kaatua-oikeudessa/782836/

Punainen Kemi ei saa haluamaansa näillä näkymin. Siitä jokainen näkee paikkajakaumat, ettei pitäsi olla epäselvää. Li Andersson sanoi, että kepu enemmistönä, taisi olla huonosti lukenut Kemin valtuusto jakaumat
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kemin_kaupunginvaltuusto

Vasemmistolla 28 paikkaa
SKDL 15
SDP 13
-luulisi tuolla enemmistöllä tehdä vaikka mitä, vaikka perse edellä puuhun...

Kokoomus 5
Keskusta 7
PS 2
Vihreät 1

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

        Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        208
        1726
      2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

        Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
        Kotimaiset julkkisjuorut
        103
        1723
      3. Stepuli itkee facessa

        Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
        Kotimaiset julkkisjuorut
        103
        1635
      4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

        Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        254
        1416
      5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

        Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        134
        1372
      6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

        Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
        Maailman menoa
        472
        941
      7. Minä menetän sinut kokonaan

        Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
        Ikävä
        50
        934
      8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

        Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
        Kotimaiset julkkisjuorut
        115
        896
      9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

        Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
        Maailman menoa
        297
        869
      10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

        Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
        Maailman menoa
        347
        823
      Aihe