Liikaa ikäviä asioita

Tunnen itseni niin vanhaksi jo vaikka en ole vielä ihan kolmeakymmentä,tuntuu että aika kuluu niin nopeasti. Muilla on jo vaikka mitä elämässään ja minä vaan olen jotenkin niin pysähtynyt elämässäni etten enää tiedä tuunko miksikään ja olenko enää kellekään tarpeellinen. On ollut unelmia muttei ne pakottamallakaan tule vaikka kuinka on yrittänyt unelmien eteen tehdä. Olen aina halunnut perheen ja suhtkoht onnellisen elämän sen mikä on tavoiteltavissa. Pelkään että jään perheettömäksi ja säälittäväksi nysvääjäksi. Jokaisella on jokin ajatus onnesta,sellaiset asiat mitkä tekevät onnelliseksi.
Minusta ketään ei voi arvostella ja tuomita niistä asioista mitkä asiat tekevät onnelliseksi. Joillakin on matkailu/työ/harrastukset/ruoka/tv katselu/yksinolo/bilettäminen/sosiaaliset tapahtumat yms.
Minulla kaikkein onnellisinta olisi juuri se mukava tunteikas parisuhde,1-3 lasta ja siinä ohessa jotakin arkea vaikka sitten pieninä osuuksina jokin perus tekeminen yhdessä mm. kumppanin kanssa. Jos joku tykkää olla yksin tai mielipide siitä että ensin onni pitää hakea siitä yksinäisyydestä niin joo kyllä joskus on mukava olla yksinkin mutta kyllä sitä vaan kaipaa useinkin sitä kumppania jne. ja jos joku haluaa löytää onnen yksinäisyydellä niin sellainen suotakoon jokaiselle joka sellaisesta löytää lähtökohtaisesti onnen. Minulle jo riittäisi tämä yksinolo ja elämän merkkaamattomuus yksinolon ja tunteiden puuttumattomuuden takia. Ei vaan ole sattunut miestä kohdalle joka haluaisi näitä samanlaisia asioita elämältä enkä tiedä sattuuko sellaista koskaan. Useimmat ikäiseni miehet haluavat olla monesti perheettömiä ja eivät halua sitoutua liikaa mihinkään, ja jos sellaisia on niin heillä on jo perheet. Olen vain tälläinen junasta tippunut yksilö ja sitä oikeaa asemaa ei ole sattunut kohdalle ja aika ajaa jo kohta ohitse.