Olen jo yli viidenkymmenen ja maksan

Myel-eläkettä mielestäni paljon vuosittain. Siihen kuuluu myös ryhmävakuutus eli jos puolisolle tulee jotain, se korvaa. Emäntä on kyllä myös ansiotyössä vieraalla. Korvaako Myel jotain jos emännälle tulee tapaturma tuvassa työskennellessään?
3301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jopa mene ihmeessä Myel-asiamiehesi toimistolle, hän selittää. Vakuutus laskussa lukee yhteystiedot.

Äänestä

Ajattelin, ett jos jollakin olisi kokemusta näistä.

Äänestä

Minä olen maksanut tuota MYEL-maksua kuin kuollutta lehmää viimeiset 27 vuotta ja eläkkeelle en pääse kuin 68 vuotiaana, jos silloinkaan. Olen myös maksanut aikoinaan YEL-maksuja, eli koko tähän astisen työelämäni olen maksanut näitä eläkemaksuja nyt 41 vuotta! Sain Eläketurva keskuksesta työeläkeotteen, kaikki ennen 23 ikävuottani maksamat eläkemaksut ovat menneet aivan hukaan, ne eivät ole kartuttaneet lainkaan eläkettäni. Muutenkaan eläkkeeni ei ole mitenkään suuri ja jos olisin ollut työttömänä koko elämäni ajan, enkä olisi maksanut yhtään eläkemaksuja, saisin takuueläkkeenä aivan saman, mitä tulen aikanaan saamaan eläkettä!!

Vaimoni tekee kotona etätöitä, eikä työskentele täällä tilalla kuin satunnaisesti. En usko hänenkään saavan Mata-vakuutuksesta yhtään mitään, vaikka hän loukkaantuis heinäpellolla.

Joitakin vuosia sitten vielä pienensin MYEL-työtuloa, kun se on muuten noussun Mela:n toimesta taivaisiin, en saa millään kokoon tältä tilalta niin suurta tuloa, vaikka kuinka yritän. Koomisinta on, että Yle-vero menee tuon MYEL-tulon mukaan, vaikka maatalouden tulos olisi miinuksella.

Luopumistukijärjestelmä loppuu tämän vuoden lopussa, tosin siihen minulla ei ole mitään mahdollisuutta, lapset eivät ala tälläiseen työleiriin yrittämään ja ulkopuoliset eivät ala sitoutumaan eläkeukkojen eläkkeisiin takaajiksi. Tilalla kokoa sen verran, että ostajan pitää olla voittanut lotossa, että pystyy ostamaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Asko751t kirjoitti:

Myel-eläkettä mielestäni paljon vuosittain. Siihen kuuluu myös ryhmävakuutus eli jos puolisolle tulee jotain, se korvaa. Emäntä on kyllä myös ansiotyössä vieraalla. Korvaako Myel jotain jos emännälle tulee tapaturma tuvassa työskennellessään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu