Huhtasaari kivahti Haavistolle maahanmuuttajakysymyksen takia. . Hän toisti vaatimuksen RAJAT KIINNI, kuten puolueen kuuluu.
Haavisto halusikin tietää, miten PS haluaa hoitaa maassa jo olevat turvapaikanhakijat, johon Huhtasaari ihmetteli, olisiko RAJAT AUKI jotenkin helpompi tapa hoitaa maahantulijat. Eli hän ei yhtään tajunnut, että maassamme jo on tulijoita, jotka eivät ole terroristeja, vaan uutta elinpaikkaa hakevia ihmisiä, eivätkä toki kaikki ole Syyrian kurdeja edes.
Niinpä hänellä ei ollut vastausta Haavistolle. Kuulija jäi siihen uskoon, että maahamme tulleet turvapaikanhakijat ovat hänen mielestään kaikki hyvissä asemissa, ilman huolta oloihimme sopeutuneita. Heidän asioihinsa ei kannata paneutua. Haavisto jäi ilman vastausta.
Miten PS:n olisi pitänyt vastata? Miten puolue aikoo hoitaa maahantulijat, miten kotouttaa, miten opettaa suomen kieli, miten asuttaa ja työllistää.
Maassamme on ja pysyy eri puolilta tulleita ulkomaalaisia. He eivät katoa sillä, että rajat suljetaan, sillä he ovat sisäpuolella jo. Suurin osa elää niin, ettei heitä voi syyttää mistään. He eivät halua tulla karkotetuiksi, joten he noudattavat maassa-maan-ravalla-ohjetta huolellisesti.
Miten suhtaudutte?
Maahanmuuttajien asuttaminen
8
188
Vastaukset
- Hallaahon.äänestäjä45
Trump
meillä pitää olla vahva armeija koska emme voi vaurastua ilman turvaa - valhevaitotuus
Ei kukaan voi mennä takuuseen siitä onko maahanmuuttajissa terroristeja vai ei,sinäkö sen tietäisit.....kun niistä ei ota selvää maahanmuuttovirastokaan!
- Poikottiinvaan
Ei ihme että tältä palstalta on viisaammat lähteneet nyt vaan poikottiin koko palsta miten enää joku jaksaa noiden kuvakkeiden kanssa täytyy olla lehmän hermot että jaksaa.Saas nähdä meneekö tämä läpi.
- Paikallaan.pysyvät
Jos ihan oikeasti ajatellaan, että tämä on PS:n palsta. niin millaisia jäseniä puolueella on, kun eivät pysty noin yksinkertaisesta asiasta lausumaan mielipidettään?
Kysymys kulu: Miten puolueenne hoitaa maahantulijat, joille on annettu oleskelulupa, ja jotka tarvitsevat kotouttamista ja kieliopetusta, työtä ja asunnon?
Mikä on ratkaisunne turvapaikanhakijoiden kotouttamiseksi?- oma.mielipiteeni
Minä en ole minkään puolueen jäsen, mutta vastaan silti. Tataarit, Vietnamin venepakolaiset ym.ovat hyvin aikanaan sopeutuneet Suomeen ahkeriksi työntekijöiksi , osaksi yhteiskuntaa. Ei silloin ollut kotouttamista. Työnteko ja kouluttautuminen kotoutti, niinkuin joskus Suomalaiset Ruotsiin. Mitään ei tuotu valmiina eteen, piti olla omatoiminen! Oleskeluluvan saaneet Suomenkielenkurssille, sieltä työharjoitteluun ja töihin. Tai vaikka yrittäjäksi niinkuin Vietnamilaiset aikoinaan. Sopeutumattomille ja rikollisille kielteinen päätös ja maasta pois. Missä maassa tahansa pärjää ahkeruudella, kielitaidolla ja maan kulttuuriin sopeutumalla.
- upeaaLaura
rajat kiinni se on ainut oikea keino ettei enää lisää tulisi
toki jo maassa oleville pitää turvata elinmahdollisuudet juuri sitä Laura tarkoitti
hyvä Laura
Lauran kannatus on jo nyt huippulukemissa ja nousee edelleen- nouseenousee
Kohta jo 50% persuista kannattaa Lauraa !
- hajotajahallitse
Kulttuurimarxismin ja vihervasemmiston syyttäminen perseiden leirissä on manipulaation huippu.
persut sahaa oksaa köyhältä kansalta syyttämällä olematonta kansainvälistä ilmiötä.
Ei ole mitään vitun marksilaista salaliittoa vaan eliitin agenda jolla orjuutetaan kansaa yhä ahtaamalle. Koko nationalistinen persuaate on kansaivälinen juoni kusettaa kansaa haukkumaan väärää puuta ja ajamaan eliitin etuja. Miljardöörit ne pakolaisten on tänne masinoineet eikä ajatteleva vasemmisto.
Persurasisti kirjoitukset tänne palstalle on maksettujen luopiotoimittajien käsialaa.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081699Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031664Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011576Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541409Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341368Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48906Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii453904Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115890Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293845Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347820