Haluaisin vain
silittää jonkun hiuksia.
Yksinkertaisesti
5
439
Vastaukset
- virtuaalisilityssinne
<3 Ihana ajatus. Tai ihan vain saada halaus ja nukkua sylikkäin.
- Silitystävailla
Olisi ihanaa, kun joku vaan silittäisi hiuksia.
- miehonen
Irtohiuksia vai päässäsi olevia? Kylmällä Kädellä vai kuumalla silitysdrauvalla vai toisinpäi?
No joo, kelpaishan tuo itellehi. Partturi silitteli hiuksiani viimmeisesti 17.12.2012. Sen jälkhen eip ou tullu käätyä partturissa. Oon vain ite silvoskellu tukkoani. Tosin ihan tuossa muutaman keihäänheiton päässä toimi kai vuoren pari nuori parturikamppuri, sellaane kaunis ja arvatenki vallan pehmokätinen. Vaan ei tohtinna männä. Ois ollu liijan läpinäkyvää.
Halaus kelpais kanski. Eihän tuosta edellisestä oo ku 10 vuotta kohta. Mutta sylikkäin nukkuminen ois vähä liia turskia ja työlästä ja vaivannuttavvaa. Mieluummin nii että joku nukkuis pää mun sylissä eli sylini tyynynään.
Kerran puoli elämää sitten nukuin yhen ainovaisen matofaking yön samalla vuoteella noinmuodoin kymmenen naisen kaans. Piti nimittäin kaikkien mahtua siihen laverille. Kamiinan lämpö ei olisi paljon piilopirtin lattialla nukkujaa maaliskuussa hellinyt, saati ulkona koisivaista. Olima kuten silakat pannulla paistumassa. Joka toisen pää ovelle päi. Siinä oli ihan kiva viilis päällä kotvan ku vieres nukkuva unissaan paino jalkansa omieni peäle. Ei syntynyt kiirettä livauttaa koipejansa karkuteille. Ja miksi suotta, oisin varmaan potkassut toista vieressä nukkuvaa nenään.
Mikäs muu seveällinen toimiskelu olisi kivaa? Varmaan melkei samat jutut kaikkein meän mielestä
- sdfb
Haluaisitko vain kurkkua kuristaa? Jos olet nainen niin täälä vapaaehtoinen kuristettava.
- kräääh
Haluaisin nähdä kun joku nainen tanssii, siis jotenki tähä tapaa niinku Kaisa Hela Ratio-Karina tuossa https://youtu.be/EyBhGS7bjZA?t=445 tai Johanna tuossa https://youtu.be/di4hh5ajLnQ?t=9
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874018Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242881No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452302- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124746- 11740