HUIPPUKOKOUS SHARM E-SHEIKH II.
Huippukokous Israelin, PA:n, Egyptin ja Jordanian johtajien kesken sujui ilman välikohtauksia, mutta useimpien kommentoijien mukaan ilman todellisia tuloksia.
Israelissa suurimpana saavutuksena nähtiin Sharonin saama kutsu Egyptin maaperälle, jossa häntä myös Mubarakin suulla on parjattu hirviöksi ja sotarikolliseksi. Päämiehet kättelivät toisiaan lämpimästi, ja Egyptin televisio välitti tilaisuuden suorana lähetyksenä katsojille Egyptiin.
Palestiinalaiset toimittajat ja median edustajat ovat nostaneet kovan huudon ja vaativat tutkittavaksi, kenen käskystä heitä ei päästetty kokouspaikalle.
He joutuivat laatimaan selostuksensa muitten toimittajien välittämistä raporteista.
Huippukokouksessa päätettiin seuraavista asioista:
- Abbas lupasi, että palestiinalaiset lopettavat kaiken väkivallan Israelia vastaan
- Sharon lupasi, että Israel lopettaa kaikki sotilaalliset toimet kaikkia palestiinalaisia vastaan. Israel lopettaa myös täsmäiskut etsimiään palestiinalaisia terrorijohtajia vastaan, mikäli PA pitää ne valvontansa alaisina. Sotilaallisten operaation loputtua molemmat osapuolet palaavat tilanteeseen, mikä vallitsi ennen lokakuun alkua 2000. Israel ja PA koordinoivat yhteistyönsä siten, että yhteinen komitea käsittelee Israelin etsimien terrorismista epäiltyjen listat, ja PA:n turvallisuusjoukot suorittavat pidätykset.
- Israel vapauttaa lähipäivinä 500 vangittua palestiinalaista ja 400 myöhemmin.
- Israel ja PA muodostavat yhteisiä komiteoita, yksi päättämään kriteereistä, joiden perusteella Israelin vangitsemia palestiinalaisia vapautetaan, ja toinen komitea valvomaan Israelin asevoimien asteittaista vetäytymistä palestiinalaisista kaupungeista.
- Egypti ja Jordania lähettävät suurlähettiläänsä Israeliin lähipäivinä. Molemmat valtiot vetivät lähettiläänsä Israelista väkivaltaisuuksien alettua syyskuun lopussa 2000.
- Abbas hyväksyi Sharonin kutsun vierailla hänen maatilallaan. Sharon esitti toivomuksen, että johtajat tapaisivat seuraavan kerran Ramallahissa.
Sharon luonnehti tunnin mittaista keskusteluaan Mubarakin kanssa lämpimäksi. Mubarakin pyynnöstä Sharon suostui Sharm e-Sheikhin kaupunginjohtajan kanssa kaupunkikierrokselle.
Israelin toivomuslistalla on diplomaattisten suhteitten elpyminen myös toisten arabimaiden kanssa, mikä elvyttäisi lähes täysin kuihtuneet kaupalliset suhteet näiden maiden kanssa.
Israelin poliittisten johtajien lausunnot kokouksesta olivat varovaisen myönteisiä.
Turismin odotetaan hyötyvän välittömästi huippukokoukseen osallistuneiden yhteistyöhalusta.
International Mediteranean Tourism Market (IMTM) aloitti 11. vuotuisen kokouksensa Tel Avivissa tiistaina. Kokoukseen osallistui 26 maata ja 183 näytteilleasettajaa, mutta sekä PA että arabimaat eivät lähettäneet edustajiaan tilaisuuteen. Huippuvuonna 2000 Israeliin saapui 2.7 miljoonaa turistia. Vuonna 2004 turistien määrä alkoi hiljalleen nousta, se oli silloin 1.5 miljoonaa, ja vuodelle 2005 odotetaan 1.8 – 2 miljoonaa turistia.
Lähi Idän arabilehdet tuomitsivat huippukokouksen sanoen sen vahingoittavan, ei auttavan, palestiinalaisten asiaa.
Pan-arabilainen päivälehti Al Hayat kertoi: ”Koko maailma pitää Sharonia sotarikollisena, ja siitä huolimatta hänet toivotettiin tervetulleeksi ja hänelle osoitettiin paikka pyöreässä pöydässä, ikään kuin hänen kätensä olisivat puhtaat palestiinalaisten verestä.”
Beirutilainen vasemmistolehti As-Safir kertoi: ”Sharm e-Sheikh huippukokous kruunasi Sharonin rauhan mieheksi – ilman katetta”.
”Oliko todella tarpeellista kolmen arabimaan kuunnella sharonilaista esitelmää rauhasta ja turvallisuudesta sotarikollisen esittämänä?” kyseli jordanialainen Ad-Dustour päivälehti. (JP 11.02.)
PALESTIINALAISET TUNGEKSIVAT JORDANIAN ”LÄNSIRANTAPRIKAATIIN”.
Palestiinan vapautusarmeijan (PLA) päämaja Ammanin esikaupungissa on täynnä innokkaita nuoria palestiinalaismiehiä, joilla kaikilla on sama päämäärä ja toive: He ovat saaneet kuulla tai ovat lukeneet uutisista, että Jordania suunnittelee tuhansien miesten joukko-osastoa Badr Brigate valvomaan järjestystä Länsirannalla, kuten siellä Juudeaa ja Samariaa nimitetään. He ovat ehkä syntyneet Jordaniassa eivätkä ole koskaan käyneet Israelin tai Palestiinan alueella, mutta heidän vanhempansa ovat kertoneet, mistä he muuttivat Jordaniaan, ja useilla on sukulaisia Länsirannalla.
Joka päivä heitä ilmoittautuu 100-150 miestä. Jotkut haluavat vain nähdä Länsirannan alueita, jotkut toivovat löytävänsä työpaikan, seikka, mitä Israelin hallitus vastustaa ja pelkää.
Vuonna 1964 PLA oli armeija, joka odotti hetkeä voivansa aloittaa Palestiinan ”vapauttamisen”. Armeijaa koulutettiin Jordaniassa ja monessa muussa arabimaassa. Oslon 1993 sopimuksen ja Israelin ja Jordanian välisen rauhansopimuksen myötä PLA:n merkitys on kutistunut symboliseksi ja seremonialliseksi. Badr Prikaatin pääasiallinen tehtävä on harjoitella paraatimarsseja kuningaskunnan juhlatilaisuuksia varten ja kuitata kuukausipalkkansa.
Jordanian kuningas Abdullah II ehdotti viime kuussa jordanialaisen joukko-osaston lähettämistä Juudeaan ja Samariaan ja mahdollisesti Gazan alueelle IDF:n vetäytymisen yhteydessä. Viime viikolla Jordanian ulkoministeri yksilöi lähetettävän joukko-osaston kokoonpanoa: ”Amman ei lähetä sinne jordanialaisia sotilaita tai poliiseja. Prikaatin sotilaat ovat palestiinalaisia, joilla ei ole mitään muita yhteyksiä Jordaniaan, kuin että heidät on koulutettu siellä.”
Mutta PLA:n päämajassa vaaditaan, että osallistujilla on Jordanian passi tai henkilöllisyyskortti, eikä heillä saa olla Palestiinan henkilöllisyyskorttia.
PA:n puheenjohtaja Abbas on hyväksynyt esityksen, mutta Israel harkitsee asiaa. (JP 10.02.05)
PA PELKÄÄ HIZBULLAHIN JA IRANIN TOIMIVAN RAUHANPYRKIMYKSIÄ VASTAAN
Palestiinan turvallisuusvirkailijat esittivät keskiviikkona huolensa siitä, että Hizbullah ja Iran voivat suunnitella Abbasin murhaa estääkseen rauhanprosessin etenemisen. He sanovat huolensa perustuvan huomioon, että Hizbullah ja Iran ovat vaatineet Fatahia ja Hamasia aloittamaan uudelleen terrorinsa Länsirannalla ja Gazan alueella kaivaakseen maata Abbasin arvovallan alta.
PA:n turvallisuusvirkamiehen mukaan Hizbullahin asiamiehille Libanonissa on tarjottu $100 000 palestiinalaiselle, joka on halukas suorittamaan itsemurhahyökkäyksen Israelissa. He ovat lähestyneet samoilla houkutuksilla myös al-Aksan jäseniä. Palestiinalainen virkailija sanoo, että he ovat siepanneet sähköisiä sanomia ja kirjeenvaihtoa, joiden mukaan Hizbullah on välittänyt varoja terroristeille. Abbas on lähettänyt pääneuvonantajansa Abdel Fatah Hamayelin Beirutiin taivuttamaan Hizbullahia lopettamaan terrorijärjestöjen rahoittamisen PA:n alueilla. Toinen lähetti pyrkii taivuttamaan Hizbullahin johtajat pysyttelemään poissa PA:n asioista.
Sekä Hamas että Islamic Jihad ovat hylänneet Abbasin tulitauon, mutta eivät ole esittäneet yksilöityjä uhkauksia hyökkäystoimistaan.
Palestiinan Parlamentti PLC antoi Abbasille 10 päivää aikaa uusia hallituksensa. (JP10.02.05)
Keskiviikkona 500 palestiinalaista työntekijää Gazasta pääsi työhön Israeliin, ja kaikkiaan 2000 työntekijää on tarkoitus päästää työhön saatuaan tarvittavat luvat kuntoon.
Lisäksi 500 liikemiestä Gazasta pääsee Israeliin neuvottelemaan omista liiketoimistaan.(JP 11.02.)
IDF PIDÄTTÄÄ TULITUSTAAN KRANAATTI- JA RAKETTITULEN ALLA
Osoittaakseen pitävänsä kiinni lupauksestaan lopettaa sotilasoperaatiot IDF ei ole vastannut palestiinalaisten kiivaaseen tulitukseen Gazan ja Länsirannan alueilla. Palestiinalaiset aloittivat tulituksensa Gush Katifin juutalaiskyliin aikaisin torstaiaamuna ja jatkoivat sitä pitkin päivää. Hamas sanoo ampuneensa kaikkiaan 45 kranaattia ja pari Kassam rakettia. Israelin viranomaisten mukaan yli kolmekymmentä kranaattia ammuttiin Gush Katifin kyliin Morag, Atzmona ja Neveh Dekalim. Ammunta tuli Khan Yunisin pakolaisleirin suunnasta. Tulitus ei aiheuttanut henkilövahinkoja, mutta kranaatit putoilivat talojen lähettyville ja pihalaatoituksille. Yksi ammus tuli erään asuintalon katon läpi tuhoten perheen kylpyhuoneen. Tulituksen pelästyttämänä Abbas erotti 25 turvallisuusjohtajaa välittömästi, koska IDF uhkaa vastatoimilla, jos tulitus ei lakkaa.
Israelin turvallisuusjoukot saivat torstain aikana 60 terrorivaroitusta. (JP 11.02.05)
JERUSALEMIIN LUVATAAN TAAS LUNTA VIIKON VAIHTEEKSI.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kannattaisiko Sinun hyvä ja modernikin krideläinen em. luettuasi miettiä sitä, että jos, niin miksi niin hirveästi valitat palestiinalaisten toisinaan osin tosin aiheellisenkin huonoista oloista? Ja miksi samalla vastustat terroristeilta puolustautuvaa "kauheaa militanttia Israelia"?
Ei israeililaiset mitään pulmusia ole meitä enempää, mutta miksi heidät pitäisi heittää mereen ja fanaatikkojen saada tallata ja öykätä pitkin Jerusalemin katuja. Eivät kiihkeät islamiin vetovat ääriryhmät halua mitään "kolmen uskonnon kompromissikaupunkia", kuten joku kristillinen modernisti voisi kaavailla! Eikä noissa kulkueissa paljon naisia kotilieden ääreltä näy:tasa-arvoa ja demokratiaa toisivat nuo Israeliinkinko?
Kun arvoisa "moderni ja avarakatseinen" kristitty jos et ota huomioon sitä, että alueella pyrkii valtaan selkeällä terrorilla myös omiaan kohtaan "pelon vallalla" koko palestiinalaisten ja israelilaisten yhteiseloa vastustavia ja koko juutalaisvaltion tuhoon tähtääviä terroristijärjestöjä. Esim. terrorijärjestö Hamashan tuntuu saavan valtaa kuin natsit aikoinaan mm. paikallisvaaleissa järjestämällä hieman yhteiskunnalisia palveluja kuten terveydenhoitoa- hienoa, kunhan et vain vastusta ja ole toisinajattelija! Niinhän se Hitlerkin tarjosi yhteiskunnallisia parannuksia "kilteille kristityille", sai heitä mukaansa ja "pahat" juutalaiset poistettiin.
Ja kukaan kunnollinen ja mukautuvainen moderni kristillisdemokraattikaan ei muista, että Herra Jeesus Kristus oli myös juutalainen? Sanotaan, että rauhantekijät ovat autuaita, kyllä! Ja sanovat myös, että lopullinen rauha tulee Hänen palatessaan!
Kyllähän uskon ja politiikan kanssa vaaditaan tarkkuutta, mutta kukapa kristitty nyt enää Kristukseen ja Häneen Sanaansa paluustaan viitsii uskoa enää...valitettavasti?