Kun työpelko ja epäonnistumisen pelko vaivaa?

On siinä se valo, että eläkkeelle voi pyrkiä, jos työ ei onnistu. Sitten välttyy kaikelta negatiiviselta, mutta helposti toki myös positiivisien asioiden saaminen elämäänsä on silloin vaikeaa, kun onnistumisen kokemuksia ei yleensä kovin paljon tule.

Kyllä näkyy tunnelin päässä valoa ! Usko se ja luota itseesi !
Sinun olisi hyvä saada keskusteluapua ongelmiisi. Se voi olla ammattiauttaja tai hyvä kaveri/ystävä, jonka kanssa voisi purkaa asioita, niin ahdistus helpottaisi pikkuhiljaa.
Ehkä terveyskeskuksen psykiatrinen hoitaja voisi olla joku alku ensi hätään.
Heidän koulutuksensa ei kovin paljon anna pohjaa ammattiauttamiseen, mutta se voisi olla joku alku ? Ehkä pääsisit terapiaan, jos haluat. Ongelmat, pelot ym. pitäisi puhua "ulos" päästään, että saa rauhan niiltä ja pelko häivenee.

Ei ole harvinaista Suomessa, että vanhemmat vievät itsetunnon lapselta. Ei ole mikään "kannustus" toistella, "ettei sinusta ole mihinkään", mutta sitä saa moni kuulla ! Olen yksi kohtalotovereistasi , olen kokenut sen myös ja menettänyt uskoni itseeni, mutta voin vakuuttaa sinulle, että itsetuntonsa voi rakentaa uudelleen.
Kukaan ei ole huono ihminen, vaan olosuhteet ovat olleet huonot.

Sinä analysoit älykkäästi kirjoituksessasi tilannettasi. Eli valoa näkyy tunnelin päässä.
Sinun älylläsi selviää kyllä - tunnevaurioistakin vähitellen.
Usko itseesi ! Olet hyvä ja kiva ja tulet pärjäämään !

Tsempatkaa tätä tyttöä muutkin ! Hän ansaitsee sen !

Jos ymmärtäisit puhua minun kanssani, olisit pian ylioppilas?

Hei. tyttöseni ! Luin kirjoituksesi ja huomasin miten samanlaisia tunteita olen käynyt läpi .Hienoa on tässä ajassa että on tämä mahdollisuus kirjoittaa ja kysyä neuvoa. Olen kyllä samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa siitä että vaikutat tytöltä joka voittaa nämä nämä vaikeudet .Tarvitset siihen kyllä ulkopuolista apua.! Itse kamppailin paljon samanlaisten ongelmien kanssa ja elämäni oli kaikista yrityksistäni huolimatta ahdistavaa kamppailua sosiaalissatilanteissa olin ihan lukossa.Työelämässä olin kyllä mutta en pystynyt nauttimaan niistä. ,kun kävin niin suurta sisäistä taistelua koko ajan.Monien vaiheiden jälkeen hakeuduin terapiaan .Sitäkin olin jostain syystä karttanut ja oudoksunut mutta se auttoi minua todella .Älä menetä toivoasi ,sinulle varmasti löytyy apua ,uskalla hakea sitä ja ottaa vastaan !Olet jo ottanut rohkean askeleen kun kirjoitit itsestäsi .!

Mua haukuttiin kotona niin paljon että mulle tuli onnistumisen pakko joka jähmetti mut ihan tönköksi. en uskaltanut mitään sanoa tai vastata kellekään kun epäilin ja pelkäsin että munaan vaan itteni.
Se oli kauheeta. Ittekseni jouduin työstämään asiaa kun en apua osannut mistään hakea eikä se pelokkaalle ole helppoa hakea apua.
Nyt voi vaikka terv.keskuslääkärille varata ajan ja pyytää keskusteluapua ongelmien selvittelyyn.
Älä rupee enempiin lääkkeisiin, niihin jää koukkuun, tulee uus loukku joka pelottaa, nimittäin olla ilman niitä.
Kirjottele tännekin ihan milloin mielesi tekee ja tarvitset helpotusta !
Meitä ei tartte pelätä !

Kun epäonnistumisen pelko töissä vaivaa? kirjoituksesi ei vastaa tekemääsi otsikkoa. Kun työpelko ja epäonnistumisen pelko vaivaa? Olet eritellyt ne erikseen, vaikka tekstissä ne kuuluvat yhteen. Työpelko kuulostaa paremminkin siltä, että pelkäät työllistymistä.

Meitä on puoli miljoonaa jotka pelkäävät työllistymistä...

Hei aloittaja ! Oletko harkinnut tai jopa ottanut yhteyttä terveyskeskuslääkäriin ?
Lääkäri antaa "lähetteen" psykiatriselle hoitajalle, ainakin pääkaupunkiseudulla se menee niin.
Se hoitaja on omassa/samassa terveyskeskuksessa tavattavissa.
Pienellä avulla saat parempia henkisiä oloja ja itsetuntosi ja itseluottamuksesi takaisin.
Rohkaise itsesi ja yritä jaksaa olla aktiivinen ja hae sitä apua omaksi parhaaksesi !
Mitä sinulle kuuluu tänään ? Miten päivä meni ? Minkälaisin tuntein ja kokemuksin ?

Kyllähän valitettavasti nykyään joissain työpaikoissa on sellaista virheidenkyttäystä että jos teet pienenkin virheen niin heti on työkaverit napsineet kännyköillään useita kuvia ja levitelleet ne esimiesten nähtäväksi ja sitten tulee moitteita ihan mitättömistä pikkuasioista. Ja ei ne kameramiehet ole itsekään virheettömiä, en vain itse ole viitsinyt toisten pikkuvirheistä narista, otella kuvia ja esitellä niitä esimiehille.

Vaikuttaa pahasti siltä että nykyaika on mennyt äärettömän ahdasmieliseksi, tiukkapipoiseksi ja negatiiviseksi niuhottamiseksi. Ei olisi uskonut vielä 80-luvulla että 2000-luvusta tulee tällainen painajainen, silloin ilmapiiri oli pikemminkin positiivinen, vapaa, rento, optimistinen, tulevaisuuteen luottava, kaikki vaikutti menevän kohti parempaa, elämä tuntui helpolta ja mukavalta, onnelliselta.
Sitten tuli 90-luvun lama ja siitä lähtien mikään ei ole ollut kuin silloin ennen, pikemminkin siitä lähtien kaikki on mennyt kuin jossain negatiivisessa rinnakkaistodellisuudessa jossa kaikki on päinvastoin kuin 80-luvulla ja ihan täyttä painajaista >_<!!