Nyt on IPUn tilaisuus

lähde-mukaan

Kun kaikki eduskuntapuolueet ovat ulkona todellisuudesta kuin lumiukot niin nyt on IPUn aika pelastaa Suomi ja nostaa itsensä johtavaksi puolueeksi. Ensin pitää tietysti organisoida puoluekoneisto ja hankkia se tieto jota tarvitaan politiikassa asioiden hoitoon.
Poliittinen toiminta perustuu kansan hyvinvoinnin kehittämiseen ja siihen tarvitaan kokemusperäinen ja tutkittu tieto. Sen puuttuminen kansantaloudesta on saanut aikaiseksi nämä utopiat ilmaisesta rahasta ja piittaamattomasta velkaantumisestä. Lisäksi jo oikeistolainen presidettikin puhuu maaseudun ostamisesta rahoilla joita ei ole olemassa. Tällaista huutelua ei kukaan kaipaa. Sata vuotta sitten tällaista tehtiin huonoin tuloksin. Raha ja toimeentulo pitää itse ansaita .Siksi on valtio jonka pitää luoda lainsäädännöllä työpaikat ja tehdä työ kannattavaksi ilman korruptiota ja tukiaisia puolueiden ympärillä luuhaaville kerjäläisille.
EU-jäsenyys tuhosi Suomen kuten alkuipulaiset sanoivat moneen kertaan. Nyt meillä on mustaa valkoisella eivätkä ketkään voi meitä naureskella muutakuin omalla kustannuksellaan.Dementoituneet poliitikot voivat meitä pilkata mutta kukapa niitä enää uskoo kaiken tämän rappion jälkeen. Meillä on kotimme emmekä niitä luovuta mistään rahasta koska tiedämme kirkkaasti tulevaisuuden todellisuuden . Kaikki nuo utopiat digiloikista ,bioenergioista ja ilmastohömpästä ovat tulleet meille liian kalliiksi. Koko globalisaatio on keino varastaa kansalta yhtiöiden ja lainarahan avulla rahaa joka matkaa veroparatiiseihin suoraan digiloikan avulla. Samalla elinkustannukset ovat nousseet sietämättömälle tasolle vaikka Kiinassa kommunistityövoima tekee tavaraa ilmaiseksi pörssikeinottelijoiden hikipajoissa. Kun raha on Suomessakin lopussa niin kaikki tuotanto on lopetettu paitsi asuntojen kyhääminen. Tämän vuoksi S Niinistö esittikin jo maaseudun purkamista jotta asuntokeinottelu jatkuisi Helsingissä.
IPUn pitää nyt koota voimat nopeasti jotta tyhmyydet saadaan loppumaan. Johdon pitää miettiä suunta ja toiminta. Kaikki pitää saada mukaan nopeasti ja toimia siten ettei enää loukata kannattajia asioilla jotka eivät kuulu toimintaan. Turha politiikkaan kuulumaton huutelu pitää saada loppumaan ja päästä yhteisymmärrykseen asioista.

21

621

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • järkevää.kö

      Liittykää jäseneksi ja maksakaa edesmenneiden aikainen osaamaton taloudenpito ja velat..

      • talouden-romuttajille

        Mitätön summa ja kai jo maksettu. Yritykset ja yrittäjät tukeneet eduskuntapuolueita valtavin summin ja sehän on korruptiota joka on laissa kielletty. IPUssa äänestäjät saavat todellista vastiketta puolueelta eikä pelkkää maksamisen iloa.


      • olis.edes.markoolla
        talouden-romuttajille kirjoitti:

        Mitätön summa ja kai jo maksettu. Yritykset ja yrittäjät tukeneet eduskuntapuolueita valtavin summin ja sehän on korruptiota joka on laissa kielletty. IPUssa äänestäjät saavat todellista vastiketta puolueelta eikä pelkkää maksamisen iloa.

        Eikä varmasti ole maksettu.. Jos on niin sen on puolue sitten korkoineen taas jollekin toiselle velkaa.. Oletan summan hipovan tällä hetkellä viidenkymmenen tuhannen euron hujakoilla.
        Edellinen suuri johtaja hassasi johtajana ja lauinasi pääosin itseltään, velkakirjaa vastaan tottakai.. Liekö vielä nähdään kerhojohtajana jälkipolvea kun muuten menee ärinäklubi vasaran alle.


      • vanhan-markan-sn
        olis.edes.markoolla kirjoitti:

        Eikä varmasti ole maksettu.. Jos on niin sen on puolue sitten korkoineen taas jollekin toiselle velkaa.. Oletan summan hipovan tällä hetkellä viidenkymmenen tuhannen euron hujakoilla.
        Edellinen suuri johtaja hassasi johtajana ja lauinasi pääosin itseltään, velkakirjaa vastaan tottakai.. Liekö vielä nähdään kerhojohtajana jälkipolvea kun muuten menee ärinäklubi vasaran alle.

        Ihme valehtelija. Nyt käsiteltävät rahasummat ovat biljoonia. Olet pudonnut pahasti kärryiltä.


    • tosi.on

      Nyt olisi hyvä hetki lakkauttaa koko sairas lafka!

      • hävetkää-edes

        Tarkoitat tietysti Keskustaa ja Kokoomusta ja niiden valemedioita jotka suoltavat sontaa Tikkakosken rannalta.Luulevat jopa etteivät suomalaiset käsitä tämän porukan todellista taustaa ja sen yhteyksiä vieraan valtion vakoilukoneistoon. Humpuukimaakarit jäivät kiinni pelistään jonka tarkoitus oli tuhota Suomi pelkillä valheilla. Onneksi Snowdon paljasti kaikille sen mitä IPU tiesi kokemuksesta jo 20 vuotta sitten.


      • Ahonmaanpetos
        hävetkää-edes kirjoitti:

        Tarkoitat tietysti Keskustaa ja Kokoomusta ja niiden valemedioita jotka suoltavat sontaa Tikkakosken rannalta.Luulevat jopa etteivät suomalaiset käsitä tämän porukan todellista taustaa ja sen yhteyksiä vieraan valtion vakoilukoneistoon. Humpuukimaakarit jäivät kiinni pelistään jonka tarkoitus oli tuhota Suomi pelkillä valheilla. Onneksi Snowdon paljasti kaikille sen mitä IPU tiesi kokemuksesta jo 20 vuotta sitten.

        Tänään tulee 26 vuotta, kun Ahon (kesk.) hallitus aloitti EU-jäsenyysneuvottelut ja veivät Suomen EU:hun salaten ja valehdellen (Anne Koski, TaY) liian pienellä enemmistöllä maanpetoksella.


      • totta_möös
        Ahonmaanpetos kirjoitti:

        Tänään tulee 26 vuotta, kun Ahon (kesk.) hallitus aloitti EU-jäsenyysneuvottelut ja veivät Suomen EU:hun salaten ja valehdellen (Anne Koski, TaY) liian pienellä enemmistöllä maanpetoksella.

        Biljoonat IPUlaiset tuomitsevat tuon ja joutuvat siitä edesvastuuseen!


    • karaban

      Persuoikeisto on ilmeisesti onnistunut tuhoamaan IPU:n jalot periaatteet.
      Ehdotan vaihtoehtoa.
      Talousdemokratiasivusto ja IPU:n ohjelmat yhtyvät monelta osin SKP:n ohjelman kanssa. Talousdemokratiasivusto peilaa rahapolitiikkaa ja sen arvoa Marxin Pääoma teosta mukaillen. Kansan etu on purkaa Isäntämaasopimus ja muut natosopimukset.
      IPU kuolee joka tapauksessa jos se jää yhden asian "irti EU:sta" liikkeeksi.

      IPUssa olleet oikeistolaisia persuja myötäilleet menevät minne menevät. Isänmaan ystävät voivat harkita liittyä toimintaan vasemmalla. SKP ja KTP yhtyvät ennenpitkää. Mikään pienpuolue ei elä yksistään. SKP:lla ja Vasemmistoliitolla ei ole periaatteellisia erimielisyyksiä. Ne voivat yhtyä tai olla yhtymättä tai tehdä vaaliliittoja.
      Marxilaisuus on joka tapauksessa se, joka pitää työväen- ja kansanliikkeitä pystyssä.

      • luotan-IPUun

        En ikinä liity Kokoomuksen kommunistien joukkoon joka on ja ryöstänyt suomalaisilta kaikki rahat ja omaisuudet. Säästöt kuivuvat kohti nollaa ,eikä omaisuutta ole kuin yrittäjillä jotka huijaavat tukiaisilla kansaa. En ole ikinä uskonut EU-satuihin enkä uskontoihin. IPU voisi jo vihdoin ryhtyä tekoihin talouden kohentamiseksi ja unohtaa kommunistien petkutukset. Kannatan edelleen IPUa mutta sen pitää muuttua toisenlaiseksi. Valtiota ei ole ilman rahaa. Velalla tehdään tyhjäksi kaikkien työ ja elämä. Tämän todistaa EU ja sen keskuspankki todeksi.


    • exexexexexex
      • Eihyvääpäivää

        Onko hänkin rehelliseksi ja taitavaksi tunnettu Suomen kansalainen?


      • Tagetes

        Kaikki tuomionsa suorittaneet ovat tuomionsa suorittaneet. Antaa äänestäjien päättää ketä äänestävät. Monen puolueen listoilla on entisiä ja nykyisiä rikollisia. Kaikille äänestäjille siten valintansa mukaan.


      • vallan-vääryys
        Tagetes kirjoitti:

        Kaikki tuomionsa suorittaneet ovat tuomionsa suorittaneet. Antaa äänestäjien päättää ketä äänestävät. Monen puolueen listoilla on entisiä ja nykyisiä rikollisia. Kaikille äänestäjille siten valintansa mukaan.

        Kokoomus tuomitsee ipulaisia. IPU ei kokoomuslaisia. Miksi?


      • sasin_xia
        vallan-vääryys kirjoitti:

        Kokoomus tuomitsee ipulaisia. IPU ei kokoomuslaisia. Miksi?

        IPU:ssa on Kokoomusrakastajia.


    • jutoni

      Antikommunismilla IPU:lla ei ole mitään mahdollisuutta.

    • Hyvillä-mielin-eteenpäin

      IPU ei ole velkaa kenellekään, IPU ei ole yhtymässä mihinkään toiseen puolueeseen eikä IPU ole heittämässä rukkasia naulaan. Nimeä sen sijaan saattaa olla muuttamassa.
      IPU ei myöskään ole mikään yhden asian liike. IPU:lla on selkeä visio siitä, mihin suuntaan yhteiskuntaan kehitetään kun itsenäisyys on saavutettu.

      • korruptio-ongelma

        Pitäisi kyllä tietää ennen valtaan nousua mikä puolueen linja on.Tarkoittaa sitä että onko puolue kristillinen sosialistipuolue vai kommunistinen oikeistopuolue,vai kannattaako markkinademokratiaa jossa kaikilla on oikeus toimia taloudessa ilman korruption ongelmia. Valtapuolueet ovat tuhonneet sekä demokratian että talouden korruptionsa takia ja tekevät velkaa kansalle verorahoillamme eduskunnasta käsin. Lisäksi niillä on tukenaan EUn lukemattomat järjestöt joilla ihmiset pakotetaan lahjoittamaan omaisuutensa yritysten kassaan puolueitten tekemien lakien nojalla. Tämä on sitä korruptiota joka pitää ottaa käsittelyyn ja IPUn paljstaa kansalle jotta päästään eteenpäin itsenäisyyden tiellä.
        Puolueen jojhdon pitää tulla kansan pariin koska IPU ei ole muitten puolueiden kaltainen korruptiopuolue vaan sen on pyrittävä palauttamaan demokratia Suomeen jotta tulevaisuudesta tulisi houkutteleva.Nythän valtapuolueet ovat ryöstäneet maaseudun tyhjäksi ja suunnittelee sen siirtämistä suurkaupunkeihin kuten teki Ceaucescu aikanaan Romaniassa. Tämä on malli johon ei pidälähteä koska ajat muuttuvat pian toisiksi ja väki joutuu palaamaan takaisin maalle töihin kun öljy loppuu. Tämän johdosta IPUn pitää kertoa kansalle tulevaisuuden todellisuus eikä lähteä unelmoimaan kuumatkoista näiden keinottelijoiden mukana. Suuri romahdus on entistä lähempänä meitä ja siksi pitää keskittyä omaisuuden siirtämiseen niille jotka pystyvät ruumiilliseen työn tekoon ja ovat siihen halukkaita. Aivojen varaan laskettu tulevaisuus on haihattelua.


    • tuleva_johtaja

      IPU:lla oli Antin aikaan tilaisuuksia, joka tuppukylällä minne völvö kuljetti oli IPU.n tilaisuus johon pari kolme vähemmälle elämän jaossa jäänyt kyläläistä raahautui viemään viimeiset roponsa tärkeään työhön. Jos talonsa tilaiuuden pitoon tarjonnut hömelö isäntä oli tarpeeksi hyväsydäminen, tarjosi hän kuivan maratonjaarituksen kestäneille kahvit ja joskus jopa pullatkin omasta pussistaan tietenkin. Samalla siinä tilaisuuden kuluessa jokainen pääsi sujuvasti puolueen jäseneksi ja jopa eduskuntavaaliehdokkuus kangasteli kuulijoiden silmissä. Nykyisin näitä tällaisia tilaisuuksia on harvemmin, blogikirjoitukset kylläkin täyttää sama kuiva jaaritus, mutta kirjoittajan kuvan pitää nykyään jostain syystäolla aina venytetty vähintään kirjoituksen mittaiseksi ja joka kirjoitukselle oma ja sama kuva, miksiköhän blogisivu tökkii?? Mikä parasta tällainen tyyli puree näihin jäljellä oleviin ipuleihin edelleen. Totuus kun on se, että vain kirjainten määrällä on heidän silmissään merkitystä ei muulla. Siksipä tämäkin tahallaan venytetty ja kappale jaoton kouristuksenomainen jonninjoutava totuus ja herja saa surutta kaikkien Ipuloisten suosion kun eivät he näitä ole koskaan lukeneet tai ajatuksella lue. Heistä vaan on niin, että pitkän kirjoituksen pitää sisältää paljon asiaa ja ajatusta, niin tässä sitä muuten on oikeastikin, muttta moniko sen aidosti omaksuu tai ymmärtää. Liekö osaavatkaan siten lukea, mutta tällä tavalla saan kuitenkin sen verran valovoimmaa ja tyydytystä, että aion kaataa koko konkkaronkan ja ottaa puolueen hellään huomaani ja nostaa sen viimeinkin oikeaan asemaansa. Tosin se tarkoittaa aikamoistaa siivousta ja korruption sekä kahden pallin istujien surutonta ulospotkimista sakista. Kommarit, VS:t ryssäkät ja äärioikeistolaiset saavat lähteä, vain terävimmät ja rehellisyys saavat jäädä ja puolueen nimen tulee nimenomaan olla Itsenäisyyspuolue sekä puolueen linjan aidosti itsenäisyyden linjaa jossa ei kumarrella myöskään itään vaan ollaan rohkeasti ja itsenäisesti omaa mielipidettä ja uskalletaan sanoa se myöskin ääneen. Niin nykyisiä IPU:n tilaisuuksia tulkitaan olevan lähinnä ne tilanteet joissa joku muun puolueen jäsen on mokannut tai jotain takaiskuja tai ongelmia kansalaisille on jostakin seurannut, niin vahingonilo ja haaskalla ratsastaminen ei tällä raukkajoukolla ole oikea teema eikä sen kuulukkaan olla, laskin tuon keskustelujen haun avulla näitä tilaisuuksia, siellä iputilaisuus kokousten lisäksi löytyy sen kymmenne tilaisuutta joilla tarkoitetaan tätä toisten vahinko ja puukkoa selkään ja sillä valtaan ajattelua. Jälekkeenpäin tosi surkuhupaista luettavaa. Kaiken maailman jammat näkkee tilaisuuksia, ja osaavaat jopa käyttää niitä hetken hyväkseen (toisin kuin ipuli joka kuvittelee tilausuuden koittaneen) mutta ei sitä sittten osannut käyttää edess hetkellisesti hyväkseen. Molemmilla on kuitenkin yhtä paskainen loppu, se kuopan kaivaja kun kaatuu sinne ansansa itse. Niin moni itsekäs pyrkyri ja narsisti silloin aikoinaan näki tillaisuutensa koittaneen kun suomi liittyi EU:n jäseneksi.. Siinä on se ongelman ydin, kun nämä tavoittelivat tilaisuudesta henkilöko0htaista valtaa eikä tarkoitusperä edes ollut tuo itsenäisyyden palauttaminen vaan henkilökohtainen valta ja asema. Asian pitkittäminen paljasti tuon narsismin laajuuden entistä selkeämmin, puolue alkoi keikkua vasemmalle ja oikealle, alettiin tehdä velkoja ja maksumiehiä on ollut jos jonkunlöaista sirkusta ja pilkkakirvestä. natomöröä ja paljon paljon muuta, korostusanoina jotain jonka luullaan purevan tyhmempiin jäseniin, niihin jotka kuplan perusseiniä pönkäävät ja pelleilyn maksavat, puhutaan biljoonista veloista, atomisodista, bildenbergeistä ja ukraiasta. Voi hyvät hysykät sentään.

      • turha-toivo

        Kas-kas.Tikkakosken generaattori oikein intoutuu.Toivoton yritys


    • silmien_välliin

      IPU piti ennen tilaisuuksia pitkin maita ja mantuja. Johtaja kun halusi olla ennen kaikke hengellinen johtaja ja latistaja...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      58
      3703
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      72
      3085
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      53
      2281
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      14
      1510
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      65
      1289
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      86
      1146
    7. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      981
    8. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      23
      981
    9. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      55
      955
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      47
      942
    Aihe