Papit ja piispat paavin pakeilla 25.1.2018

Paapelinportto

Paavi Franciscus otti torstaina 25.1.2017 vastaan suomalaisen ekumeenisen delegaation. Tapaamisen yhteydessä delegaation johtaja, Espoon piispa Tapio Luoma ja Helsingin katolinen piispa Teemu Sippo luovuttivat paaville viime syksynä julkistetun uusimman suomalaisen luterilais–katolisen dialogiraportin Communion in Growth.
Delegaatioon kuuluivat myös muiden muassa Lapuan piispa Simo Peura sekä Suomen ortodoksisen kirkon Joensuun piispa Arseni. Lisäksi mukana oli Kirkon ulkoasiain osaston viranhaltijoita sekä luottamushenkilöitä.

Paavi kertoi ottavansa suomalaisdelegaation lahjoittaman dialogiraportin vastaan ilolla ja kiitollisuudella.

– Sen otsikko: "Kommuunio kasvussa. Julistus kirkosta, ehtoollisesta ja virasta" heijastaa niitä ratkaisevia asioita, joihin ekumeeninen keskustelu voi ja joihin sen pitää nyt suunnata huomionsa

Franciscus korosti, että sen jälkeen kun fundamentaalista kysymyksestä, vanhurskauttamisopista, saavutettiin konsensus, tuon sopimuksen kirkko-opilliset seuraukset on välttämätöntä saada ekumeenisten dialogien asialistalla.

21

785

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siellämyös

      Oliko esikoiset????

    • MenkääKaikkeenMaailmaan

      Dialogi erilaisten kristinuskoisten kesken on tärkeä asia. Esikoislestadiolaiset ry.n jäsenistö kuvittelee liikkkeensä olevan ainut elävä Kristuksen seurakunta maan päällä. Tämä on puhtaasti valetta ja valhe on syntiä. Katolilaisten kanssa vuoropuhelu ei ole syntiä, yhteistä tunnustusta meillä evankelisluterilaisilla ei ole opillisista syistä johtuen.

      • teuta011

        Sanoisinko, että vanha suola janottaa...
        -


    • Miksi_valehtelette

      Maallistuminen ev.lut. kirkon ongelma on. Ketään ei todellakaan kiinnosta paavin jorinat.

    • Mix_omaa_paskaa

      Esikoislestadiolaisten vapaakirkossa on puhuttu vahvaa paskaa evankelisluterilaisista. Itsellä heillä on valtava määrä samankaltaisuuksia roomalaiskatolisen kirkon kanssa, paavista ja seurakuntaopista alkaen.

      • KuulkaatteYstävät

        Oliko siput siellä kuulolla


      • munkitliipolassa

        Paavinne istuu teuvalla ja arkki Heinolassa
        Kitara komerossa


      • määäääää
        munkitliipolassa kirjoitti:

        Paavinne istuu teuvalla ja arkki Heinolassa
        Kitara komerossa

        ja kravatti lampaan kaulassa.


      • teuta011
        munkitliipolassa kirjoitti:

        Paavinne istuu teuvalla ja arkki Heinolassa
        Kitara komerossa

        "Munkit piilossa"
        .-
        miksi sinun pitää kokoaika valehdella?
        -


      • äikkää
        teuta011 kirjoitti:

        "Munkit piilossa"
        .-
        miksi sinun pitää kokoaika valehdella?
        -

        kokoaika = koko aika
        mieluummin koko ajan


      • äikkää kirjoitti:

        kokoaika = koko aika
        mieluummin koko ajan

        " Äikkää "
        -
        Oletko sitä mieltä että toisia ei ota ojentelusi aivoon
        -


      • eioppijaniinedelleen
        padasjoenukko kirjoitti:

        " Äikkää "
        -
        Oletko sitä mieltä että toisia ei ota ojentelusi aivoon
        -

        Oletko sitä mieltä PILKKU (,) että.....


      • outomieskö
        padasjoenukko kirjoitti:

        " Äikkää "
        -
        Oletko sitä mieltä että toisia ei ota ojentelusi aivoon
        -

        Itseäsi näyttää ottavan, vaikka olet koko episodin alkuunpanija.


    • Opetellaan

      Ottaa päähän...!

    • RukoileParannuksenArmoa

      Henkilö joka väitti paavin asuvan teuvalla on toimintatavoiltaan saatanallinen.

      Vain Esikoislestadiolaiset ry:n johtavalla henkilöllä Ruotsissa on paavin valtaan verrattava asema yhteisössään. Tämä Jumalan sanan vastainen hallintotapa johti lopulta evankeelisten julistajien vainoamiseen ja hyllytyksiin, eroon ev.lut. kirkosta ja liikkeen pirstoutumiseen. Hyvä näin, Jumala ei salli muita herroja hänen rinnalleen.

    • NöyräPelastuu

      ...näitä "herroja" täällä riittää!

    • Älä_edes_yritä

      Ainoat Jumalan sijaisiksi turvonneet miehet ovat Jellivaarassa pohjois Ruotsissa. Ja Vatikaanivaltiossa Roomassa.

      Joka muuta väittää on valehtelija. Ja itsensä pettäjä. Sääli vaan, ihmisoppien orjuuden tiedän ja tunnen nahoissani tarkasti. Jeesus pelasti siitä, Jeesus on Herra.

    • Petä_vaan_ittees

      Toki vapaaehtoinen orjuus on sallittu. Reikä naskalilla korvaan ja homma on selvä. Gunnar Persäteriltä löydät naskalin, hän merkkaa sinut orjakseen. Sääli vaan että Gunnariin uskomalla ei pelastu.

    • raamatullinen_peruste

      2. Moos. 21:5 Mutta jos orja vakuuttaa: 'Minä rakastan isäntääni, vaimoani ja lapsiani enkä tahdo päästä vapaaksi',

      2. Moos. 21:6 niin hänen isäntänsä vieköön hänet Jumalan eteen ja asettakoon hänet ovea tai pihtipieltä vasten, ja hänen isäntänsä lävistäköön hänen korvansa naskalilla, ja hän olkoon hänen orjansa ainiaan.

    • RakkausOnSuurin

      "Petä vaan ittees"
      Kuka on antanut sinulle luvan vihaan jotain ihmistä kohtaan, kerro?!

    • NäinOnKyllä

      Sillä missä Pyhä Henki ei saarnauta sanaa eikä anna sen herätä sydämissä niin, että se käsitetään, siellä sana menee hukkaan. Niin kävi paavikunnassa. Usko oli siellä viskattu nurkkaan, kukaan ei tuntenut Kristusta Herraksi eikä Pyhää Henkeä Pyhittäjäksi. Tarkoitan sitä, että kukaan ei uskonut Kristusta sellaiseksi Herraksi, joka ilman meidän tekojamme ja ansioitamme oli voittanut omaksemme lunastuksen aarteen ja tehnyt meidät otollisiksi Isälle. Missä sitten oli vika? Sieltä puuttui Pyhän Hengen läsnäolo. Hän ei ollut siellä ilmoittamassa ja saarnauttamassa tuota aarretta, vaan läsnä olivat vain ihmiset ja pahat henget, jotka opettivat meitä tulemaan autuaiksi omin teoin, ansaitsemaan armon itse. Siksi paavikunta ei ole mikään kristillinen kirkko. Sillä missä Kristusta ei saarnata, siellä ei ole Pyhää Henkeä, joka luo, kutsuu ja kokoaa kristillisen kirkon ja jota ilman kukaan ei voi päästä Herran Kristuksen luo. Tämä saa riittää uskonkohtamme pääsisällön selitykseksi. Koska eräiden siihen kuuluvien sanojen merkitys ei kuitenkaan ole oppimattomille aivan selvä, meidän on lyhyesti käsiteltävä myös niitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1222
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      99
      622
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe