Haluatko, että ruokapöytääsi tulee lisää ruokittavia, enemmän kuin itselläsi on perhettä?
Haluatko ruokkia heitä vielä silloinkin, kun oman perheesi jäsenet ovat lähteneet maailmalle?
Haluatko ruokkia heitä vielä silloinkin, kun itse kärsit nälkää niukalla eläkkeellä ja vaippasi vaihdetaan ehkä kaksi kertaa viikossa?
Vastauksesi perusteella mieti nyt, kenelle annat äänesi nyt ja jatkossa.
Duunari, haluatko ruokapöytääsi lisää ruokittavia
11
100
Vastaukset
- gjghkjugk
Ja haluatko lisää rikollisia.
Poliisin tietoon tulleitten raiskausten määrä on alkuvuoden aikana kasvanut noin 23 prosenttia eli niitä on ilmoitettu 115 rikosta enemmän kuin edellisen vuoden tammi-kesäkuussa. - mhdfsw
Aloittaja persulle tiedoksi että persut ovat istuneet Sipilän hallituksessa jolla on mamutusennätys kesältä 2015 jolloin Suomeen tuli toisesta turvallisesta EU maasta noin 35 000 paperitonta ulkomaalaista vaikka ne olisi voitu käännyttää takaisin Ruotsiin Dublinin sopimuksella jo rajalta.
- Duunari.maksaa
Vasurit olisivat halunneet suomeen matuja moninkertaisen määrän nykyiseen verrattuna.
Vasurit pyrkivät estämään palautukset, haluavat paperittomat sosiaaliturvan piiriin sekä hyväksyvät laittomasti massa olevien piilottelun.
Ja duunari maksaa kaiken, mutta siihen loppuu vasureiden mielenkinto.- dölcjzs
Nykyistä turvapaikkashoppailijaongelmaa ei edes olisi jos Sipilän hallitus jossa myös persu Soini oli ulkominsiterinä ei olisi vain seurannut flegmaattisena paperittomien vyöryä Suomeen toisesta turvallisesta EU maa Ruotsista. Näin se nyt vaan menee.
- vlhfsqm
Linkki ensimmäisen lauseen "tietoon", muutoin huuhaata.
Äänestäkää Haavistoa, niin saamme hyvän presidentin!
- MuutenEiTuuMitään
Keppiä olisi mukavaa saada myös seuraavat kuusivuotta.
- LaiskaJaAhne
Ja palkkoja niinä vuosina ei laiskoilta duunareilta saa missään nimessä korottaa, sillä valtiomme kassa ei yksinkertaisesti kestä sellaista!
- Jippiiiii
Mieti annatko kannatuksesi SAK:n ja SDP:n vasemmistoöykkäreille. Ne syövät sinunkin pöydässä.
- PORVAREITAKAKKOSEEN
PETOSJYTKYSINKOKOOMUSKEPUJEN ÄÄRIOIKEISTOLAISET, SOTAHULLUT JA AHNEET VEROPARATIISIPORVARIT, Sauli-Laura-Paavo ovat tekemässä jo kansanmurhia mm. Turkissa, Syyriassa, Jemenissä ja Irakissa, suomalaisten ruoka- ja julkisen terveydenhoidon rahoilla - veroparatiivarkaita ja hiusvärimainoksia EI ÄÄNESTETÄ PORVAREITA.
NYT KOSTETAAN PORVAREILLE, LAITETAAN NIITÄ KAKKOSEEN OIKEIN URAKALLA JA KUNNOLLA. - MERJALLEÄÄNETNROKAKSI
Rasismikortilla PetosjytkysinKokoomusKeput porvarit, ovat MONINKERTAISTAMASSA ULKOMAISEN HALPATYÖVOIMAN TUONNIN.
SIKSI ÄÄNESTÄMME PÄIN VASTOIN, KUIN MEDIAT KEHOTTAVAT. NYT ÄÄNESTETÄÄN SUOMEN TYÖVÄESTÖN, TAVALLISEN KANSAN EHDOKASTA, MERJA KYLLÖSTÄ.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1711111
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55539Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä295533Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37531Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489- 49477
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45472