Olen toivottoman ihastunut työkaveriini. Hän pyörii mielessä jatkuvasti. Meidän välillä on selkeästi hyvä kemia, samoja arvoja ja ajatuksia. Olemme hyvin samanhenkisiä. Mutta olen varattu ja vieläpä perheenäiti. Parisuhteesta ei voi varsinaisesti kuitenkaan puhua, mies on pettänyt, eikä meillä ole ollut mitään yhteistä enää vuosiin. Lasten takia vielä notkutaan yhdessä, kun ei riidellä ja voisi sanoa, että ollaan ihan hyviä kavereita. Tällä työkaverilla on ehkä avovaimo. Varmaksi en osaa sanoa, kun ei koskaan hänestä puhu mitään. En tietenkään halua loukata ketään tai hajottaa mitään, mutta tunteita en voi muuttaa. Jos miehellä samoja tunteita, niin olen päättänyt antaa asioiden edetä omalla painollaan.
Tämä työkaveri katsoo aina syvälle silmiin keskustellessa. On usein lempeä hymy ja katse samalla. On ryhmässä aina kääntyneenä minuun päin. Hakeutuu seuraan ja joskus tekee tikusta asiaa. Tarjoutuu usein auttamaan ja kyselee miten jaksan jos esim tietää, että olen todella ”työllistetty”. Huomioi siis minua eri tavalla kuin muita. Jäänyt monesti kiinni vilkuilusta. Laittoi minulle tekstarin, kun eräs työasia harmitti, vaikka asia ei kuulunut minulle mitenkään. Halusi siis vain kertoa sen minulle ja ”saada tukea”.
Ehkä hän ei uskalla tehdä aloitetta. Tietää tietysti perheestäni. Pidän myös ulkonäöstäni huolta ja olen nätti. Hänellä ei koulutusta, minä korkeasti koulutettu. Joskus tuntuu, ettei hän usko, että voisin olla kiinnostunut, vaikka olen ihan lääpälläni. Enkä tietysti halua edetä mihinkään ennen kuin nykyinen parisuhde on ratkaistu päätökseen.
Ihastunut, vaikka kuinka yritin estää tunteita
Freefrau
0
443
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081672Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai981597Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961507Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541396Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48895Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115882Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii427861Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290827Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347815