Suolistobakteeri vaikuttaa fiilikseen – 90 prosenttia mielihyvähormoni serotoniinista syntyy suolistossa
Suolisto Mielentila voi olla pitkälti suoliston mikrobien masinoimaa. Tutkimukset antavat viitteitä, että ahdistusta ja masennusta voi hillitä tietyillä maitohappobakteereilla.
Suolistomme ja aivojen välillä kulkee tiivis yhteydenpito, joka on hormonaalista, immunologista ja hermostollista. Tämä viestinpito voi selittää paljon myös siitä, miten mieli makaa. Esimerkiksi stressissä ja ahdistuksessa sekä niiden lievityksessä suolistobakteerit voivat olla keskeisiä kapellimestareja.
Suoliston mikrobit tehtailevat useita samoja hermosolujen välittäjäaineita kuin aivomme. Esimerkiksi mielialaa säätelevästä ”mielihyvähormonista”, serotoniinista, peräti 90 prosenttia syntyy suolistossa – joskaan kaikki ei siitä sellaisenaan päädy aivojen ja keskushermoston hyödynnettäväksi.
Serotoniini tasoittaa muun muassa aggressioiden, pelkojen ja ahdistuksen aiheuttamaa tunteiden vuoristorataa.
Terveiden ihmisten mikrobikoostumukseen liittyvistä käyttäytymiseroista ensimmäiset näytöt saatiin viime syyskuussa julkaistussa Kalifornian yliopiston tutkimuksessa, jossa oli tarkastelussa 40 naispuolista tervettä koehenkilöä.
Tässä tutkimuksessa ilmeni, että ne koehenkilöt, joiden suolistossa oli keskimääräistä enemmän Prevotella-bakteereja, olivat ahdistuneempia ja he kokivat enemmän tuskaa erilaisten ikävien kuvien katsomisen yhteydessä verrattuna toiseen ryhmään, joiden suolistossa oli enemmän Bakteroidi-ryhmän bakteereja. Bakteroidit ovat yleisin bakteeriryhmä ihmisillä.
”Psykobiooteilla” on positiivinen vaikutus aivotoimintaan
Prevotella on yleensä yhdistetty runsaaseen hiilihydraattien ja polysakkaridien kuten tärkkelyksen saantiin, selvittää ruoan ja mielialan yhteyteen erikoistunut tutkija ja laillistettu ravitsemusterapeutti Anu Ruusunen Deakinin yliopistosta Australiasta.
Ruusunen huomauttaa, että Kalifornian yliopiston tutkimuksesta ei voi vielä tehdä suoraa johtopäätelmää siitä, että Prevotella olisi ”pahisbakteeri”.
– Prevotella ei ole erityisesti noussut ”pahiksen” rooliin aiemmissa tutkimuksissa mielenterveyden suhteen. Muun muassa masentuneiden suolistomikrobistossa sitä ei ole havaittu mitenkään erityisen paljon.
Viime vuosien tutkimusten myötä kielenkäyttöön on tullut käsite ”psykobiootti”. Se tarkoittaa suolistobakteereita, joilla on positiivinen vaikutus aivotoimintaan. Käytännössä tämä tarkoittaa lähinnä probiootteja, maitohappobakteereja.
– Termi ”psykobiootit” on vasta kovin uusi, ja mahdollisia psykobiootteja on tutkittu vasta tosi vähän ihmisillä, vaikkakin jo aika paljon eläimillä, Ruusunen sanoo.
Vuonna 2016 julkaistussa tutkimuksessa 22 tervettä miespuolista koehenkilöä nautti Bifidobacterium longum 1714 -bakteereja neljän viikon ajan joka päivä. Nämä koehenkilöt raportoivat stressitasojensa laskusta.
Tulos vahvistui mittauksissa, joissa näkyi stressihormoni kortisolin tason tippuminen. Koehenkilöillä havaittiin myös muistin toiminnan kohentumista.
Kuitupitoinen ruokavalio on yhdistetty masennusriskin pienentymiseen
Synnytyksen jälkeistä masennusta saattaa ennaltaehkäistä raskauden aikana nautittu Lactobacillus rhamnosus -probiootti. Tästä saatiin näyttöä syyskuussa 2017 EBioMedicine-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa. Tukijat huomauttavat, että lisätutkimukset ovat vielä tarpeen.
Eräänlaisia mielentilaa positiivisesti muovaavia ominaisuuksia näyttäisi olevan myös butyraatilla. Se on lyhytketjuinen rasvahappo, jota mikrobit valmistavat esimerkiksi ravintokuidusta. Butyraatin tehtävänä on muun muassa hillitä tulehdusta ja vahvistaa suoliston epiteeliä.
Hiiritutkimuksissa butyraatti on yhdistynyt ahdistuksen lievenemiseen. Tämä voi selittyä sitä kautta, että butyraatti ohjeistaa paksusuolen epiteelisoluja lisäämään serotoniinin tuotantoaan.
– Terveellinen, kuitupitoinen ruokavalio on useissa tutkimuksissa yhdistetty masennusriskin pienentymiseen ihmisväestöissä. Suolistomikrobisto on yksi mahdollinen tekijä yhteyden taustalla, Ruusunen kertoo.
Ruusunen muistuttaa, että emme varmuudella tiedä, mitkä ovat niitä mikrobeja ja millaisina määrinä, jotka todella edistävät mielenterveyttämme ja toisaalta niitä, jotka mahdollisesti ovat haitaksi.
Ruusunen huomauttaa myös, että kaikessa ei voi edetä pelkästään mielenterveyden ehdoilla, vaan oleellista on myös tarkastella tutkimusnäytön kokonaisuutta muiden sairauksien ja aineenvaihdunnan kannalta.
– Tulevaisuudessa toivottavasti olemme viisaampia, kun tutkimusnäyttö lisääntyy.
Lauri Seppälä
Siirry kommentteihin
Parhaat eväät suolen mikrobistolle
Kuitupitoinen ruokavalio on herkkua hyvälle suolistomikrobistolle. Käytännössä tämä tarkoittaa ruokavaliota, jossa on paljon erilaisia kasviksia (esimerkiksi palkokasveja), hedelmiä, marjoja, pähkinöitä ja kuitupitoisia viljavalmisteita. Kuitupitoisen ruokavalion tuloksena suolistossa syntyy lyhytketjuisia rasvahappoja, jotka muun muassa vähen
https://www.is.fi/terveys/art-2000005539802.html
Suolistobakteeri vaikuttaa fiilikseen 90 prosentti
uutisjuttunen
0
61
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081676Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1001606Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä971520Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541398Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341363Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48897Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115883Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii437870Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai291830Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347815