Mitä vaalit opettivat persuille?

dirIandaa

Kansallismielisten ehdokkaat Paavo Väyrynen ja Laura Huhtasaari keräsivät yhteensä n. 13 prosentin kannatuksen. Paavolle lienee viiden vuosikymmenen ajalta tarttunut mukaan jonkun verran äänestäjiä jotka tutustuivat miehen ajatuksiin ennenkuin Paavo heittäytyi täysillä populistiksi. Jos nuo "vanhat" äänet jätetään kansallismielisiltä ryhmiltä pois, niin joudumme toteamaan että kansallismielinen aate keräsi vaaleista max. 10 prosentin kannatuksen. Tuossakin joukossa voi olla vielä vanhapersuja jotka ovat enemmän maltillisia.

Vaikka nyt käytiin presidentinvaalit jotka ovat leimallisesti henkilövaalit, niin äärikansallismielinen käy silti aina ideologisia vaaleja. Oikea äärikansallismielinen ei äänestä edes Sauli Niinistöä ja nämä vaalit olivat paikka jossa kaikki samanmieliset keräsivät voimansa aatteen taakse. Jokainen somea käyttävä näki että taustalla hääri ryhmä kommentoijia jotka toteuttivat tehtävää, iso osa tuosta kirjoittelusta ei ollut spontaania kansalaisvaikuttamista vaan ihan organisoitua toimintaa.

Vaikka vaalit saivat koko aktiivisen "kansallismielisen" kentän jalkeille, ja persujen sekä Väyrysen taakse, kannatuksesta voi päätellä että radikaali liikehdintä karkotti maltillisemmat kansallismieliset. Siinä missä Soini ja Väyrynen keräsivät viimeksi yli 25 prosenttia annetuista äänistä, nyt tuli täysi mahalasku.

Maahanmuuttoaalto, maahanmuuttajien rikokset ja jopa terroristi-isku tapahtuneet tässä välissä, silti kansallismielisyyden suosio on puolittunut kuudessa vuodessa. Jos minulta kysytään mielipidettä, niin sanon sitä samaa mitä olen ennenkin sanonut: suomalaiset ovat luontojaan varovaista väkeä ja he karttelevat refleksinomaisesti ääriaineksia.

9

151

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kansallismielipuolinen

      Lauran ja Paavon kannatus oli yhteensä 13% joka siis ihan kelpo tulos mutta veivät toisiltaan ääniä!! Jos Laura tai Paavo olisi yksin ollut edustettuna niin kannatus olisi ollut 10-13%.

      • Mitähäh

        Paavo ja Soinin Timppa saivat viime vaaleissa tuplasti ääniä suhteessa Lauraan ja Paavoon.

        Maahanmuuttoteemakaan ei puhutellut vaan kannatus kuihtui. Missä vikä?


    • hyväniin

      Vaalit opetti sen, että vasemmisto on murskattu täydellisesti.

      • Mitähäh

        Vasemmisto ja äärioikeisto on murskattu.


    • SeuraaviaVaalejaKohti

      Itse äänestin Paavoa ja Persuja vastaan - eli Saulia. Vasemmistolla ei ollut riitävän hyvää ehdokasta, piti valita paras ehdokas joka voisi voittaa vaalit - se oli Sauli. Aika moni teki näin.

      Paavo on vanha mies eikä hänestä ole harmia jatkossa(kaan). Persut tulee kutistumaan kääpiopuolueeksi eikä heistäkään tule olemaan harmia. Lauran pitää ajatella omilla aivoillaan ei Hukkakauran julistuksilla kovin pitkälle pötkitä.

    • 1221

      Minun oli sitä vaikea uskoamutta nyt uskon: Suomalaiset haluavat liittovaltioon, Natoon tai osaksi EU armeijaa, yhteisen EU budjetin verotuksineen, sensuuria, paljon pakolaisia ym. Suomalaiset ovat orjakansaa ja talvisodan henki oli poikkeus, joka oli vastoin suomalaisten luonnollista toimintamallia. Seuraa johtajaa ja älä uskalla ajatella toisin ovat suomalaisten suuntaviivat. Ryhmään on pakko kuulua vaikka henki menisi. Toivotan suomalaisille onnea valitsemallaan tiellä.

      • SivistystäPitääTukea

        Et tainut olla talvisodassa mukana.

        Suomalaiset haluavat presidentin jolla on arvot kohdallaan ja hän on kykenevä edustamaan meitä myös ulkomailla. Emme äänestäneet Natosta tai EU joukoista, emme äänestäneet sensuurista tai verotuksesta saati sitten pakolaisista - äänestys koski vain presidenttiä ja hänen valtaoikeuksissaan olevia asiota. Presidentti ei päätä Natoon tai EU joukkoihin liiittymistä, eikä päätä sensuurista tai verotuksesta eikä pakolaisista. Kaikki edellä mainitut asiat ovat eduskunnan ja hallituksen tehtäviä - vaikka persut yrittivätkin kovasti muuta selittää. Mutta kuin ei tiedä eikä ymmärrä, niin ei voi mitään.

        Toivottavasti pysyt persujen leirissä vaikka henki menisi. Minä en kuulu mihinkään leiriin, kaikkein vähiten persujen leiriin.


    • Hyvääpitäätoivoa

      Persujen uusi normaali näyttäisi asettuvan 7% kannatukseen.
      Onko tämä sitten aihe henkseleiden paukutteluun ?
      Toivottavasti trendi jatkuu ja persut poistuvat puoluekartalta.

    • ValikoivaMuisti

      Eikös persut enää käytäkään termiä vihervasemmisto? Vihervasemmisto nimittäin sai aika hyvän äänisaaliin. Vasemmisto ei niinkään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1683
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1635
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1544
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1405
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1365
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      901
    7. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      448
      885
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      885
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      293
      835
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      818
    Aihe